Vappumekko 2022

Sinänsä huvittaa tämä nimitys vappumekosta, koska tätäkään vappua emme viettäneet mitenkään erikoisesti ja flunssan vuoksi mekolle ei edes ollut käyttöä. Kuten jo vuoden 2020 vappumekon kohdalla sanoin, en todellakaan tapaa ostaa erillistä vappumekkoa, vaan mekon ihan ympärivuotista arkikäyttöä varten. Tämänkin vuoden vappumekoksi tituleeraavani mekon olen ostanut jo maaliskuussa ja ihan jotain muuta kuin vappua silmällä pitäen. Enemmänkin sana vappumekko kuvastaa minulle kevään alkamista ja kesän lähestymistä. Lupaus lämpimämmästä ja valoisammasta ajanjaksosta. 

Edellisessä postauksessa kerroin, miten olen jo muutaman vuoden ajan etsinyt itselleni pikkukukallista mekkoa siinä kuitenkaan onnistumatta. Nähdessäni tämän InWearin kukkamekon verkkokaupan valikoimissa zoomasin yhä uudelleen ja uudelleen yrittäen saada tarkan lähikuvan kukkien väristä. En voinut millään uskoa, että mekon värit oli kuin tehty vaatekaappiini: valkoisella pohjalla beigejä ja ruskeita kukkasia!

Ajattelin ensin tilata mekosta koon 38, jota useimmiten käytän. Mekon tiedoissa kuitenkin kerrottiin sen olevan reilua mitoitusta, joten tilasinkin koon 36. Sovittaessani mekkoa kotona kauhistuin sen valtavaa kokoa. Oli kuin olisin pukeutunut telttaan! Samalla harmittelin, etten ehkä saisi enää samalla aleprosentilla vaihdettua mekkoa pienempään kokoon. Mieheni on sellainen, että hän aina tarttuu toimeen tällaisten asioiden hoitamiseksi ja niin vain sain kuin sainkin tilattua itselleni mekosta koon 34, viimeisen kappaleen. Hieman kyllä jännitti, olisiko koko minulle jo liiankin pieni, mutta sellaista ongelmaa ei ollut. Tuulen tarttuessa helmoihin, on olo yhä kuin pienellä purjeveneellä.

Jos katsot tarkasti, niin huomaat, että minulla on vyö “pitelemässä mekon helmoja”. Tähän mekkoon voi siis hyvin laittaa vyön tai käyttää mekkoa ilman vyötä. Olen jo pitkään etsinyt ihan vain farkkuihin sopivaa kapeampaa beigeä nahkavyötä ja sellaisen löysinkin täältä. Itse asiassa sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä tähän vyöhön kuuluu myös pieni laukku eli kesäinen lenkkilaukkuongelma kännykänsäilytystä varten ratkesi samalla viimeinkin. Tilasin samalla kerralla myös toisenkin vyön tätä ja muutamaa muuta mekkoa ajatellen. Tuon valkoisen vyön kanssa en kuitenkaan tullut ottaneeksi kuvia.

Pitkät hihat ja taskut, pienet kukat ja lempivärit, paljon enempää en voisi mekolta enää odottaa.

Mekko on leikkaukseltaan takaosasta etuosaa pidempi ja vyötärölinja laskee etuosasta kohti takaosaa.

Näissä kuvissa näkyy vielä nuo ostamani vyöt, tosin beigeen vyöhön kuuluva vyölaukku puuttuu näistä kuvista. Se on siis helppo irrottaa ja käyttää vyötä ihan vain vain vyönä.

Nämä Eccon kengät löysin saman (mekko)tilauksen yhteydessä edullisesti -70%:n alennuksella. Leveämpi ja matalahko korko sopii hyvin vaikka ihan jokapäiväiseen käyttöön. Pyöreät kengänkärjet ihastuttavat minua. Balmuirin Edith-crosbody nudena sopii yhteen kenkien, vyön ja mekon kanssa.

Näitkö muuten jo Balmuirin uuden biscotti-värin? Taisin jo jossakin vaiheessa mainita, että odotan kovasti josko Balmuir alkaa jälleen valmistamaan laukkujaan nude-värissä ja pian sen jälkeen törmäsin tähän uuteen väriin. En tosin ole nähnyt sitä livenä, joten en tiedä sävyn todellisuutta. Osaako joku kertoa? jotenkin aavistelisin, että se olisi nudea hieman syvempi/tummempi sävyltään. Jos oikein tarkasti katsoo, voi huomata, että samalla tavalla hieman syvemmät ja tummemmat ovat myös nuo Eccon kengät suhteessa tuohon laukkuun.

Oletko sinä tehnyt mekkolöytöjä kevääksi tai kesäksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *