Joulukattauksia osa 3: Jouluateria

Tältä näytti meidän jouluateriakattaus ennen ruokien saapumista pöytään. Vaikka moni elementti onkin jo tuttu aiemmista vuosista, kerron ne tässä vielä uudelleen ihan vain siksi, että tiedot on silloin helmpompi löytää.

Täksi vuodeksi hankin uutena Riviera Maisonin rottinkiset katelautaset ja rusettikoristeet. Rusetit käyvät myös vaikkapa kuusenkoristeiksi ja osan niistä laitoinkin kuuseen roikkumaan. Ripustimen ansiosta ne oli kuitenkin helppo käyttää myös kangasservetin pidikkeinä, jollaisiksi ne olin suunnitellutkin. Nuo rottinkirusetit ovat muuten yllättävän jämäkkää ja raskasta tekoa. 

Kangasservetit ostin vuosi sitten H&M Homen valikoimasta. Pellavaliina on ollut meillä jo useita vuosia. Se on Balmuirin. Tiedätkö onko sitä vielä jossain saatavilla vaaleansinisenä? Harmittaa, etten silloin aikoinaan sitä ostanut. Tai tiedätkö jonkun muun merkin vaaleansinisen pellavaliinan? Liinan pituus pitäisi olla vähintään 300cm pitkä, mielellään 350cm. Tällä kertaa pöytämme oli sen arkipituudessa eli varustettuna yhdellä jatkopalalla. Siihen on mahdollista lisätä vielä toinenkin jatkopala, mutta tämä pituus riittää hyvin silloin, kun olemme vain omalla perheellä. Huomasimme, että tila riittää silloin jouluruuillekin.

Lasit ovat Hobstarin. Jalalliset juhlalasit ostin viime jouluksi. Peruslasit ovat meillä jokapäiväisessä käytössä. Arabian 24h:n valkoiset ruokalautaset ostin myös vuosi sitten. Periaatteessa ajattelen. että astiat ovat samat sekä arki- että juhlakäytössä, mutta ostaessani nämä lautaset, jäivät ne ainakin näin aluksi pelkästään juhlakäyttöön. Muuten käytämme Teeman valkoisia lautasia. Pidän kuitenkin enemmän tästä 24h-sarjan pyöreästä muotoilusta kuin kantikkaammasta Teemasta. Aterimet ovat Hackmanin Elegia-sarjaa, jonka valmistus on valitettavasti lopetettu.

Pienet kukka-asetelmat valkoisista terttuneilikoista ja eukalyptuksen oksista tein Tine K:n Facet-laseihin, joita käytän pääasiassa tuikuille. Jalalliset valkoiset haarakyntteliköt olen ostanut kauan sitten Taitoshopista. 

Jouluaterian aluksi meillä luetaan aina jouluevankeliumi. Tällä kertaa lukuvuorossa oli toiseksi vanhin pojistamme.

Jouluateriamme on hyvin perinteinen. Tarjolla on kunkin valinnan mukaan joko kinkkua tai kalkkunaa, kaloja (joita en voi allergiani vuoksi syödä), laatikoita, vihreää salaattia, sieni-, peruna- ja punajuurisalaattia, peruoita ja kastikkeita, rosollia kera kerman ja joululimppua. 

Söimme jouluruokia tänä vuonna kolme neljä päivää ja hyvin maistui jokaiselle perheenjäsenelle, kun sai valita juuri itselleen sopivat ruuat. 

Citymarketissa oli marraskuussa Teeman valkoisia tarjoilulautasia puoleen hintaan ja päädyin silloin täydentämään meidän valikoimaamme. Tarjoiluastioissakin mieleeni olisivat enemmän sellaiset pyöreäreunaiset kuin nämä kantikkaat. Teema on kuitenkin osannut hyvin suunnitella ja valita tarjoilulautastensa koot, sillä niille kaikille löytyy käyttöä samoin useammalle saman koon alustalle.

Tästä jouluateriakattauksesta tulee jostakin syystä mieleeni lastenhuone. Neutraaliksi tehty huoneen pohjaväritys nostaa kyllä lelujen värit esille ja tekee huoneesta hyvinkin värikkään. Samoin kävi tälle jouluateriakattaukselle, joka pohjaolemukseltaan oli hyvinkin väritön. Enpä olisi ajatellut ennen kuin näin nämä kuvat, miten värikkäitä jouluruuat voivatkaan olla.

Katetaanko teillä jouluaterialla ruuat pöytään vai erilliseen noutopöytään? Me olemme aina kattaneet ruuat pöytään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *