22. joulukuuta: Pieni piparkakkupoika

Instagramissa kerroinkin puoliltaöin, että tämänpäiväinen blogin adventtikalenteriluukku aukeaa vasta myöhemmin, koska eilinen meni tiukasti kodin siivoamisen merkeissä. Samalla kerroin siitä, että tuo siivoaminen tarkoitti meille ennemminkin järjestämistä, koska tänä jouluna tilasimme toista kertaa elämässämme kotiimme siivoojan. Halusimme, että tavarat ovat mahdollisimman hyvin paikoillaan, että saisimme siivouksesta parhaan mahdollisen hyödyn ja siivoojille jäisi nimenomaan siivoaminen eli eri pintojen peseminen ja pyyhkiminen.

Huomaa kyllä, ettei korona-aikana ole juurikaan tullut kutsuttua ihmisiä kylään eikä vietettyä juhlia, sillä tuo normaalisti juuri noina aikoina tapahtuva talon tarkempi järjestäminen on jäänyt aivan liian vähälle ja nyt sitä puuhaa todellakin riitti useammaksi päiväksi koko perheelle. Huh, mikä urakka, mutta samalla on todella hyvä mieli, että se tuli tehtyä. Vielä tosin riittää järjestettävää muutamien kasojen verran, jotka lopulta ajan loppuessa siirsimme vaatehuoneeseen odottamaan parempaa hetkeä. Ajattelin katsoa, miten jouuloma tästä etenee eli riittäisikö voimia muutamiin täsmäjärjestämisiin. Sellaista vailla olisivat ainakin kirjahyllyt, isompi vaatehuone ja keittiön kaapit. Sen kuitenkin huomasi tällä siivous- ja huoneidenvaihtokerralla, että kesällä tehty lasten tavaroiden tarkempi läpikäyminen ja lajittelu kantoi yhä hedelmää. Oli tärkeää saada huomata, ettei tuo valtava järjestämistyö ollut valunut hukkaan. Se saa tsemppaamaan jatkossakin ja valitsemaan kohteeksi tiettyjä täsmäprojekteja yksi kerrallaan.

Pikkupoikien oli tarkoitus mennä vielä mummin kanssa leipomaan pipareita, mutta koronatilanteen pahentuessa päätimme minimoida tartuntariskit ja pysyä kotoa. Mummi kävi kuitenkin ystävällisesti tuomassa meille peltipurkkeihin pakattuna erilaisia pikkuleipiä. 

Eräänä aamupäivänä lomalainen vielä pyjama yllään halusi siirtää piparkakut syytingillä oleviin lasipurkkeihin, joissa niitä tapaamme säilyttää. Olen ostanut nuo kannelliset Pentikin lasipurkit aivan ensimmäisinä tässä talossa vietettyinä jouluina. Ne ovat tosin meillä esillä ja käytössä ympäri vuoden. Siitä lähtien kun minulla todettiin vilja-allergia, aloimme käyttää pienempää lasipurkkia gluteenittomille pikkuleiville ja isompaa muille. Nyt sovimme, että molemmat lasipurkit saavat täyttyä miehistön piparkakuista. Nämä lasipurkit ovat muuten siitä hyviä, että niiden kansissa on tiivisteet. Ehkäpä minun olisi syytä hankkia itselleni vielä yksi näitä pienempi purkki, enhän millään yksin tarvitse noin suurta määrää pikkuleipiä.

Kuopuksen mielestä oli hauska katsoa, millaisia eri muotoisia ja kuvioisia piparkakkuja mummin peltirasioista löytyi. Samalla hän muisteli, minkälaisilla muoteilla hän oli viimeksi leiponut piparkakkuja ja mitkä ovat hänen suosikkimuottejaan. Hän oli myös selkeästi halitoituneena piparkakkujen määrästä ja varmisti moneen kertaan, ettei vaan vahingossa ollut ottanut gluteenittomia pikkuleipiä. Ei ollut, kaikki nämä herkut ovat yksinomaan miehistölle. Omani jemmasin tarkasti muualle. Pojat ovat tosin todella tarkkoja ja tottuneita varmistamaan mikä sopii vain minulle ja kysyvät niistä aina luvan maistamiseen. Pienikin lapsi oppii ymmärtämään, miksei joku perheenjäsen voi syödä jotakin ja miten keittiössä toimitaan oikeaoppisesti kontaminaation välttämiseksi.

Yllätyksenä piparkakkujen jälkeen löytyi yhdestä rasiasta vielä lusikkaleipiä. Ne jos mitkä saavat kielen herahtamaan pelkästä katsomisesta. Lusikkaleivät aseteltiin tarkasti erilliseen rasiaan.

Siellä ne nyt odottavat herkutteluhetkiä syytingin syvennyksessä. (Pienemmästä purkista tosin näkyy jo puolet kadonneen herkkuvatsoihin.)

Kuopuksen jouluaiheinen pyjama on isoveljen vanha eli arviolta kolmen tai neljän vuoden takaa Newbien mallistosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.