21. joulukuuta: Perhepaketti

Muutama viikko sitten, kun paketoin joululahjoja, vierähti siinä puuhassa todellakin koko päivä aamusta iltaan. Välillä nautiskelin kahvit kera Aroman gluteenittoman suklaacupcaken. Näissä kuvissa hämärä on jo päässyt laskeutumaan ja kuvien valo on sitten sen mukainen.

Varmaankin olen joskus ainakin ohimennen maininnut ”perhepaketista”, mutten ole vielä koskaan tainnut aihetta sen tarkemmin avata. Tuosta perhepaketista minulla ei ole mitään kuvaa tai kuvia olemassa miltään vuodelta, joten käytän näitä hämäyisiä paketoinnin lomassa otettuja kuvia kahvihetkeltäni.

Olemme jo vuosien ajan antaneet jouluaattona yhden isoon pahvilaatikkoon pakatun ja käärityn lahjan yhteiseksi koko perheelle. Poikien mielestä se on tosi hauska paketti ja osaavat odottaa, että sieltä tulee tietyt samat asiat joka vuosi. Se siitä juuri hauskan heidän mielestään tekeekin.

Mitä tuossa perhepaketissa sitten tapaa olla?

Joka vuosi sieltä löytyy uusi perhekalenteri eli sellainen seinälle laitettava. Burden Kätevä -perhekalenteri on melko tylsä, mutta siitä löytyy kuusi saraketta ja se on riittävän iso kooltaan. Silloin kun tarvitsimme vielä tilaa seitsemälle hengelle, jaoimme mieheni kanssa ensimmäisen sarakkeen, jolloin lapsille jäi omat.

Perhepaketista löytyy aina myös leffaherkkuja, kuten sipsejä ja karkkipusseja. Ennen siellä oli myös koko perheelle sopivia elokuvia yhteisiä elokuvailtoja varten, mutta nykyään monet elokuvat löytyvät suoratoistopalveluista.

Uusi lautapeli on myös tyypillinen löytö paketista. Siinäkin on jälleen ajatuksena, että olisi mukavaa yhteistä tekemistä koko perheelle.

Toisinaan paketista on paljastunut jokin uusin pieni kodinkone sekä monena vuonna peräkkäin myös Muumin uusi talvisarjan kulho, muki ja lusikka.

Paketissa on voinut olla myös koko perheen yhteisiä elämyslahjoja, kuten teatteriliput. Tänä vuonna sieltä oli määrä löytyä mielestämme aivan erityisen kiva yhteinen elämyslahja, mutta tämä vallitseva k-tilanne saattaa nyt muodostua esteeksi. Pitää vielä selvittää, voisiko liput hankkia ja käyttää myöhemmin. Pakkohan tämän tilanteen on jossakin vaiheessa muuttua kohti parempaa, eikö olekin?!

Kahvihetkiäni sulostuttamaan löysin Riviera Maisonilta tällaiset suloiset lautaset, jotka olivat värinsä puolesta kuin tehdyt minulle. Harmittaa vaan, kun niitä ei ollut enää myynnissä kuin kaksi kappaletta. Jos siis näet vielä jossakin tällaisia asettilautasia, niin vinkkaathan? Mielestäni nämä eivät ole mitenkään sidottuja vain joulunaikaan, vaan käyvät hyvin ympäri vuoden.

Enää kolme yötä jouluun…

Olen silittänyt nyt kaksi päivää ja samalla pyörittänyt tauotta pesukonetta. Tänään silitän vielä yön aikana kuivuneet loput pyykit ja sitten siirrän silitystarvikkeet sivuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.