5. joulukuuta: Karpalojuustokakkua

Tässä jouluisessa karpalojuustokakussa käytin samaa perusohjetta kuin juhannuksen sitruunajuustokakussa. Korvasin vain pohjan gluteenittomat digestivekeksit gluteenittomilla piparkakuilla viime joulun juustokakun tavoin. Karpalokakuksi juustokakku muuttui lisäämällä kakun pintaan koristeeksi mummin poimimia karpaloita.

Pohdin ennen kakun leipomista, että tekisinkö sen isompaan kakkuvuokaan tupla-annoksella, mutta päädyin kuitenkin tähän normaalikokoiseen versioon. Mielestäni tästä juustokakusta tulee kivannäköinen, kun sen tekee vielä pienempään vuokaan, jolloin siitä tulee korkeampi. Sellaisena leivoin niitä esikoisen ylioppilasjuhliin. Onnea muuten tämän syksyn tuoreille ylioppilaille! Et ehkä osannut arvata, että tuo linkkaamani Ylioppilasjuhla – tarjoilut -postaus oli pitkään blogini eniten luettu postaus. Aluksi ihmettelin sen suurta suosiota, kunnes muistin miten vaikeaa oli aikoinaan itsekin löytää aiheeseen liittyviä postauksia.

Ehkä olisi kuitenkin kannattanut tehdä se isompi kakku tai kaksi pienempää, sillä perheemme viikon takaisella kahvihetkellä tämä kakku kutistui hyvin nopeasti yhteen pieneen palaan. 

Ajattelin, että samanlaisen kakun voisi leipoa myös itsenäisyyspäiväksi.

Tapaatko sinä leipoa itsenäisyyspäiväksi kakun? Entä millaisia kakkuja tai muita leivonnaisia teillä syödään jouluna?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *