Poikien päivän asu 3

Vaikka tykkäänkin samistella sekä poikien että koko perheen vaatteissa, niin ehkäpä kaikkein eniten viehätyn kuitenkin asukokonaisuuksista, jotka eivät ole täysin samanlaisia keskenään, mutta joita kuitenkin yhdistää jokin juttu, kuten väri- tai tyylimaailma. Syyspenkki-kuvauksiin löysin vaatteet juurikin tällä ajatuksella. Nallekarhupojan kenkiä lukuunottamatta kaikki vaatteet ja asusteet ovat veljien vanhoja eli löytyivät meiltä jo ennestään. Poikien ruskeat vyöt tosin olen ostanut tälle kolmikolle uusina jokunen vuosi sitten Zarasta, mutta ne ovat yhä heille sopivat.

Tällaisessa samistelussa vaatteiden värimaailma on sama eli tässä tapauksessa ruskean eri sävyjä ja luonnonvalkoista. Ainoastaan pipot, vyöt ja tikkitakit ovat täysin samanlaiset ja -väriset. Huivit ovat samanlaiset, mutta eri väriset, yhdistyen kuitenkin toisiinsa samalla värimaailmalla. Yhtenäisyyttä värimaailman lisäksi tuovat myös paitojen ruutukuviot, vaikka paidat ovatkin erilaiset, eri merkkiset ja oikeasti myös eri väriset. Ruudutuskin on kaikissa erilainen. Lisää yhtenäisyyttä näihin asuihin olisivat tuoneet yksiväriset ruskeat ja/tai beiget neuleliivit. Kuvissa takit oikeastaan toimittivat myös tuon yhtenäistävän liivin virkaa kokoamalla asut yhteen. Yhtä lailla myös kaikkien housut olisivat voineet olla samanväriset. Koska 12-vuotiaalla ei ollut tummanruskeita housuja (mistähän niitä saisi?!), halusin kokeilla jokaiselle pojalle hieman eri ruskeasävyisten housujen valintaa. Tummanruskeaan yläosaan saa hieman lisäilmettä ja valoisuutta ottamalla kauluspaidan hihat näkyville takin hihansuista sekä pitämällä takkia edestä edes osittain auki.

Nämä varsinaiset asukuvat ovat varsin huonoja johtuen siitä, että otin ne liian hämärässä valaistuksessa ilta-aikaan. Postauksen alku-osan kuvista näkee kuitenkin onneksi oikeat värisävyt, joten en lähtenyt ottamaan näitä kuvia uusiksi.

Poikien päivän asu 3:

Muutaman pojan suusta kuultua: “Äiti, jos kauluspaidat olisivat aina näin pehmeitä, mä voisin pitää niitä vaikka joka päivä.” Laadulla ja ihoa vasten tulevalla materiaalilla on siis aivan oikeasti väliä ja kuten olen ennenkin kertonut, tiettyjen lasten suista saan tiedon materiaalista ihan ilman kysymättäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *