Karhuherra Paddington

Tunnetko sinä sympaattisen Karhuherra Paddingtonin? Varmaankin!
Tämä vanhaan punaiseen hattuun ja siniseen duffelitakkiin (joihin olen heikkona) pukeutunut herrasmieskarhu on brittiläisen Michael Bondin luoma mielikuvitushahmo. 

Hänen kerrotaan nähneen Lontoossa vuoden 1956 jouluaattona Paddingtonin aseman lähellä sijaitsevan liikkeen ikkunassa pehmonallen, joka sattui olemaan kaupan ainoa nalle. Bond osti tuon lelunallen vaimolleen ja sai samalla inspiraation tarinalleen. Tuo tarina olikin valmiina jo kymmenen päivän kuluttua. Paddington-hahmo pääsi esiintymään ensimmäisen kerran lastenkirjassa nimeltä A Bear Called Paddington, joka julkaistiin 13.10.1958. 

Lapsuudesta minulle on jäänyt ensimmäinen mielikuva Karhuherra Paddingtonista serkkujen perheestä. Heidän isänsä oli käynyt Lontossa ja tuonut sieltä serkulleni muun muassa hienoja englantilaispoliisiroolivaatteita. En tarkalleen muista, oliko heillä myös Paddingtoniin liittyviä esineitä, mutta jotenkin mielikuvissani yhdistän Paddingtonin noihin tapahtumiin ja aikoihin. Ehkäpä silloin sain ensikosketukseni myös brittikulttuuriin, johon ihastuin kertaheitolla, päästessäni ensimmäisen kerran Britanniaan kuukauden kestävälle kielikurssille kesällä 1991. Olin tuon kuukauden Cambridgessä, mutta vierailimme pariinkin otteeseen Lontoossa.

Halusin silloin ehdottomasti käydä Paddingtonin asemalla (joka olikin melko pieni) ja ellen väärin muista, niin siellä oli pieni putiikki, jossa myytiin Paddington-aiheisia tavaroita. Tietääkö joku teistä lukijoista onko oikeasti niin?

Kun sitten syksyllä 1997 pääsin seuraavan kerran Lontooseen, huomasin katselevani tuota ihailemaani kaupunkia hieman erilaisin silmin. Ruusunpunaiset silmälasini olivat tainneet hävitä jonnekin tai sitten olin vain kasvanut aikuiseksi ja myös ikävät totuudet pääsivät päivänvaloon. Vaikka se toikin varjon ”rakkauteeni” nautin silti monista asioista tuossa kaupungissa ja pääsin jälleen kerran hieman ostoksillekin. Silloin ostokseni kohdistuivat kuitenkin enemmän Nalle Puh -tuotteisiin ja teejuttuihin. Meillä on edelleen käytössä tuolta matkalta ostamamme haudutettavan teen lasipannu.

Esikoinen sai aikoinaan meiltä kymmenvuotislahjaksi matkan Lontooseen. Meillä on ollut sellainen ajatus, että jokainen lapsi pääsisi 10-vuotismatkalle minun ja mieheni kanssa. Vuoden 2010 syksyllä kuitenkin vielä imetin nallenkarhunpoikastamme, joten mies ja esikoinen lähtivät matkalle kahdestaan. 

Tuolta reissulta silloinen kuopus sai kummitädiltään yksivuotislahjakseen tämän ihanan puisen doubledeckerin.

Esikoinen pääsi Lontooseen seuraavan kerran muistaakseni keväällä 2017, jolloin hän etsi toiveestani Petteri Kaniini -aiheisia juttuja. Kaikesta tästä voisi päätellä, että briteillä on paljon lapsille tehtyjä ihanuuksia. Tuohon voisi vielä lisätä ainakin Belle ja Boon sekä tietenkin iki-ihanan Tiheikön väen. 

Tätä postausta tehdessäni tajusin, että minultahan puuttuu kokonaan Paddington-pehmonalle! Olen siis yhä niin hupsu, että kaikki satuhahmot saavat minut toisinaan hieman sekaisin. 🙂

Kohtelias ja hyvätapainen Karhuherra Paddington asuu Lontoossa Puutarhakatu 32:ssa perhe Brownin luona. Perheeseen kuuluvat isä ja äiti sekä lapset Judy ja Jonathan ja taloudenhoitaja rouva Bird. Perhe löysi ”Perun perukoilta” tulleen karhun istuskelemasta matkalaukkunsa päältä Paddingtonin asemalta, mistä karhu myös sai nimensä (koska hänen perulainen nimensä oli liian vaikea lausua). Hattunsa ja takkinsa lisäksi Karhuherralla on yleensä aina mukanaan myös tärkeä matkalaukkunsa. Paddingtonin intohimoihin kuuluvat marmeladivoileivät, jotka saattavat jopa pelastaa kiperiltä tilanteilta.

Asuessani kuukauden cambridgeläisessä perheessä, tulivat toastit marmeladeineen minulle erittäin tutuiksi. Ja kukapa niistä ei pitäisi! Nuo herkulliset isot toastit (joita matkan jälkeen yritin turhaan löytää kotimaasta) yhdistettynä Burger Kingin aterioihin saivat kyllä housut tuntumaan hieman liian tiukilta tuon kuukauden jälkeen 🙂 Ehkäpä siis oli aivan hyväkin, ettei vastaavia paahtoleipiä enää löytynytkään Suomesta.

Sittemmin en olekaan juuri paahtoleipiä syönyt (enkä toki nykyisen vilja-allergiani vuoski enää voisikaan syödä kuin gluteenittomia), mutta aina ollessamme yötä hotellissa, tapasin aamupalalla herkutella nimenomaan paahtoleivillä kera appelsiinimarmeladin. Mieheni tapasikin sanoa, että kyllähän kotiinkin voisi ostaa paahtoleipiä ja marmeladia, ettei sitä varten tarvitse mennä hotelliin 😉 Siellä se vaan maistui aina paremmalta ja sinne se kuuluu.

Vuosien saatossa meille on kertynyt myös muutama Karhuherra Paddington -kirja. Itse asiassa ostin loppukesästä käytettynä näistä pari sekä elokuvan, josta lisää postauksen lopussa. Tapaatko sinä ostaa kirjoja käytettynä? Itse ostan etenkin sellaisia kirjoja, joita ei enää uusina saa tai joita löydän hyväkuntoisina käytettyinä. Mieheni on erityisen taitava järjestämään minulle hyviä yllätyksiä, kun on löytänyt jonkun toivomani kirjan käytettynä. Suosittelen etsimään kirjoja esimerkiksi antikvariaateista, jotka myyvät myös netissä. Monet sisustuskirjat ovat usein erittäin hyvässä kunnossa.

Nämä yllä näkyvät kolme kirjaa ovat itse asiassa oikeastaan lähes täysin samat kirjat sisällöltään. Ensimmäisen Paddington-elokuvan tapahtumatkin pohjautuvat pitkälti näihin kirjoihin. Ensimmäinen Paddington-kirja on nimeltään A Bear Called Baddington.

Selvitykseni mukaan, meiltä puuttuisi vielä muutama Paddington-aiheinen kuvakirja.

Muistanette, miten pyrin vaalimaan myös sellaista tapaa lasteni kanssa, että luemme aina ensin kirjan ja vasta sitten katsomme siitä tehdyn elokuvan tai teatteriesityksen. Tässä postauksessa lukee hieman tarkemmin asiasta. Niinpä siis myös tällä kertaa luimme Paddington-kirjoja ennen kuin katsoimme elokuvan.

Pojat ovat aikaisemmin katsoneet Paddingtonista tehtyä piirrettyjä, mutta nyt oli elokuvien vuoro. Ensimmäinen Paddington-elokuva on vuodelta 2014 ja sen jatko-osa Paddington 2 vuodelta 2017. Kumpikin elokuva löytyy tällä hetkellä myös Netflixistä. Molemmat olivat hyvin taidokkaasti tehtyjä ja myös aikuinen viihtyi niiden parissa. Pojat tietävät melko hyvin, mistä pidän ja kommentoivatkin usein, että nyt tulee äidin tunnelmakohta. Olihan se nyt aivan ihana päästä ”tunnelmoimaan Lontoota”. Ehkäpä vielä jonakin päivänä pääsen viemään koko pesueenikin sinne. <3

Toisen elokuvan jälkeen oli enemmän kuin mielenkiintoista lukea ja tutkia vielä uudelleen tämä elokuvassa esiintyvä pop-up-London -kirja, jonka nallekarhu on niin ikään saanut kummitädiltään Lontoosta. Vielä tänäänkin pojat tutkivat kirjaa löytääkseen sieltä elokuvassa olleet kirjainkoodit. Valitettavasti niitä ei kuitenkaan löytynyt.

Kirjat siis toimivat toki myös toisinpäin. Elokuvan jälkeen olemme palanneet näihin kirjoihin ja keskustelleet sekä yhtäläisyyksistä että eroista elokuvan tapahtumiin. Nämä keskustelut ovat niin herkullisia. 

Ovatko nämä elokuvat teille jo tuttuja? Mitä mieltä niistä olitte sekä lasten että aikuisten silmin?

Tällä hetkellä mies lukee pojille tunnettuja kotimaisia lastenkirjoja, joista on myös tehty elokuvia. Ehkäpä niistä tarkemmin myöhemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.