Viikko sitten vietimme kauniin aurinkoista elokuun viimeistä viikonloppua. Sunnuntaina sanoin pojille, että tänään teemme pienen yllätysretken. Koska oli kyseessä retki, pakkasimme mukaan myös pienet eväät.
Olen lukenut, että ihmiset ovat nähneet jo aivan liikaakin kuvia auringonkukista ja auringonkukkapelloista. Muutama viikko aikaisemmin ajoimme valtatiellä tämän auringonkukkapellon ohi, jonka edessä oli kyltti “saa ottaa”. Mielestäni todella herttainen teko pellon omistajilta kasvattaa aringonkukkia myös ohikulkijoiden iloksi ja vielä tarjota mahdollisuus aivan luvan kanssa poimia näitä loppukesän auringonkuvajaisia kotiin vietäviksi.
Pysähdyimme jo silloin pellon reunalle, mutta koska satoi, kukat olivat hieman surullisen näköisiä ja päätimme tulla myöhemmin uudelleen aurinkoisempana päivänä.
Ensin katoimme eväät valmiiksi esille ja sen jälkeen menimme pellolle poimimaan kukkia ja ottamaan kuvia.
Tämä pelto oli tässä vaiheessa elokuuta jo hieman kärsineen näköinen, sillä ihmiset olivat luonnollisestikin siellä jo paljon kävelleet ja sen myötä myös talloneet kukkia. Kukkien paras loistokin oli jo sammumaisillaan. Reitin varrella oli myös toinen, uljaampi pelto, mutta emme viitsineet sille mennä ilman lupaa.
Sillä aikaa kun pojat söivät eväitä, kävin poimimassa pellolta kotiinviemisiä.
Viimeksi kävimme auringonkukkapellolla kolme vuotta sitten. Silloin tosin oli jo syyskuun alkupuoli ja mukana oli koko perhe. Olin saanut päähäni ottaa pojista kuvia auringonkukkapellolla ja niinpä suuntasimme etsimään sellaista.
Silloin en vielä pitänyt tätä blogia, joten ajattelin tähän loppuun jakaa vielä kuvia tuolta vuoden 2018 syyskuulta. Sinä vuonnahan kesä jatkui ja jatkui eli syyskuussakin oli vielä lämmintä.
A u r i n k o a s u n n u n t a i h i n n e !