Nimipäiviä

Kesällä perheessämme vietetään kahden perheenjäsenen nimipäivää. Kuten kuvasta näet, niin tämänvuotinen kattaus oli meidän perheelle hyvinkin poikkeuksellinen värien suhteen. 

Olen jo aiemminkin kertonut, että jossakin vaiheessa meidän perheelle tuli tavaksi ostaa aina nimipäivisin laatikollinen Arnoldsin donitseja. Berliininmunkit kelpaavat myös. Itse en toki voi kumpiakaan syödä, mutta ei se voi riistää muiden herkuttelua.

Vaahtokarkit maistuvat aina ja tällä kertaa herkkulaatikosta löytyi valmiiksi berliinienmunkkien kanssa sävy sävyyn sopivia. Eipä sitä muuta sitten pillilasien lisäksi tarvittukaan.

Siirryimme viettämään nimipäivän mehuhetkeä Merimajaan.

Sitten oli lahjojen vuoro. Nimipäiväsankari oli toivonut lahjaksi jalkapalloa. Sen lisäksi löysin tavaratalon ale-korista kivan Lego-kirjan ja toisesta alekorista Lego-pussin. Lahjat olivat kovasti sankarin mieleen.

Näin äitinä ilahduttaa erityisesti se, miten veljet pystyvät aidosti iloitsemaan toisen onnesta.

Veljet olivat myös käyneet omilla rahoilla ostamassa pikkuveljelleen nimipäivälahjaksi Pokemon-kortteja. Niitä meillä kerättiin, järjesteltiin ja vaihdeltiin koko kesä. Yhdessä kaikki kolme jännittivät, mitä kortteja pakkauksesta tulee.

Lopuksi oli vuorossa mehukestit ja kuten näette, berliininmunkit katosivat aika nopeasti parempiin suihin.

Vaikka perheemme syntymäpäivistä viisi seitsemästä on ruuhkautunut kuukauden sisälle syyslokakuulle, ovat nimipäivät jakautuneet hieman tasaisemmin pitkin vuotta. Lapsista onkin mukavaa, kun varma munkkihetki on tiedossa sen seitsemän kertaa vuodessa. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *