Syyskuu

Syyskuu on minulle merkityksellinen kuukausi. Vaikka kesä onkin ehdottomasti lempivuodenaikani, tulee syksy hyvänä kakkosena. Haikeus kesän päättymisestä lyö itselleni läpi elokuun puolivälissä, kun arki alkaa. Loppukuu onkin sitten aikaa yrittää sopeutua muutokseen ja jättää hyvästit kesällä. Tiedän toki, että elokuu on vielä kesän kuukausi ja monesti saammekin nauttia silloin kauniista aurinkoista päivistä, mutta näin se vain kohdallani menee. Elokuun lopussa hyvästelen kesän, vuosi vuodelta yhä suuremmalla haikeudella. 

Lisääntynyt kynttilöiden valo on itselleni selkeä merkki lähestyvästä syksystä. Sytytän kynttilät ensimmäisenä aamulla. Jotenkin kynttilöillä on paitsi tunnelmaa tuova, niin myös sellainen lohdullinen vaikutus, lämpö ja valo samassa paketissa.

Kun tulen töistä kotiin ja juon yleensä iltapäiväkahvini (joskus menee kyllä hieman liian myöhälle, että voisi puhua enää iltapäiväkahvista), sytytän vähintäänkin pöytäkynttilän. Vähitellen illan edetessä alkaa kynttilöitä palaa enemmän ja enemmän. Viimeisenä ennen nukkumaan menoa sammutan yöpöydälläni palavan pienen tuikkukynttilän. Siihen sammuvan kynttilän tuoksuun on hyvä nukahtaa.

Jo pikkutytöstä lähtien syyskuut saivat erityisen merkityksen syntymäpäiväni vuoksi. Uskon, että tuohon kuun lopussa olevaan syntymäpäivään kätkeytyy nimenomaan syksyinen odotuksen täyttävä tunnelma. Ja juuri syyskuussahan nähdään syksyn eteneminen, joka tosin jatkuu vielä lokakuun puolelle, jolloin melko usein ruska on kauneimmillaan, toisinaan tosin jo syyskuun puolella.

Lapsuudessani lähetettiin vielä ihan tavallisia postikortteja ja miten mukava niitä olikaan tuona erityisenä päivänä saada postilaatikon täydeltä. Vanhemmillani on monta sisarusta ja kaikilla oli tapana lähettää onnittelukortti. Siihen aikaan myös postin kulkuun pystyi luottamaan aivan eri tavalla kuin nyt. Äitini on aina ollut myös kova lähettämään kortteja ja osaltaan olen itsekin tuon perinyt. Tosin huomaan, että viime vuosina korttien lähettäminen on kyllä omalta osaltani hiipunut ja sitä pitäisi alkaa elvyttää. Samalla tavalla kuin äitini pystyy muistamaan useiden ihmisten syntymäpäivät, olen itsekin siinä aika haka. Väitän kyllä, että oman lapsimäärän lisääntyessä tuolle hyvälle muistilleni on päässyt tapahtumaan jotakin eikä se enää toimi kuten ennen…

Syntymäpäiväni lisäksi syyskuun merkitykselliset päivät ovat vuosien saatossa lisääntyneet. Kihlapäivämme on kuudes syyskuuta, josta tuli myöhemmin myös toisen poikamme kastepäivä ja se on myös mieheni edesmenneen mummun syntymäpäivä. Olimme  mieheni kanssa yhdessä sopineet kihlautumispäiväksemme tuon 6.9.96. Sormukset oli hankittu jo kesällä kotikaupungistamme ja tuleva sulhanen oli pyytänyt aikeilleen myös hyväksynnän isältäni. Saavuttuani tuona perjantai-iltapäivänä junalla Helsinkiin, oli silloinen poikaystäväni asemalla vastassa kera auringonkukkakimpun. Minulle auringonkukat symbolisoivatkin juuri tuota merkityksellistä syyskuun alun päivää. 

Sittemmin esikoisemme syntyi syyskuun puolivälin paikkeilla ja luonnollisesti syyskuu sai lisää merkityksiä. Lisäksi hänen kaikki kolme kummitätiään ovat syntyneet syyskuussa. Tuo syksy, jolloin esikoinen syntyi, oli täysin poikkeuksellinen, muttei siinä mielessä kuin ajattelisi. SInä vuonna syksy ensimmäistä kertaa elämässäni lipui minulta täysin ohi. Rehellisesti sanottuna oli vaikea tietää edes päivää, puhumattakaan kuukaudesta tai vuodenajasta. Kuljin kuin jossakin usvassa sairaalan ja kodin väliä. En muistanut syödä, en tiedä nukuinko vai en. Esikoisen ensimmäinen elinkuukausi vietettiin vastasyntyneiden teho-osastolla. Yksi raastavimmista asioista oli se, että sinne ei saanut jäädä yöksi, vaan oma vastasyntynyt vauva piti jättää sinne yöksi ja lähteä itse rintapumppuineen tyhjään kotiin. Kuinka monesti mietinkään, että miksi ihmisiä ei lainkaan valmisteta sellaisiin tilanteisiin, että kaikki ei menekään oppikirjojen mukaan. Toki ymmärrän, että pelkoa ei haluta kenellekään lietsoa, mutta toisinaan realiteettikin tuo turvaa.

Vaikka tuo syksy meni sumussa kulkien, olen tallentanut mieleni sopukoihin jokaisen välittävän kirjeen, puhelun, viestin, ruokalähetyksen, onnittelukortin ja rohkean koputuksen oveen sekä kohtaamisen. Ei ollut helppoa noilla kohtaajillakaan. Tuskin heitäkään oli tällaiseen tilanteeseen ennalta valmisteltu. Näistä esikoisen syntymään liittyvistä tuntemuksista on jäänyt ainainen pala syksyjeni tunnelmiin. Ehkäpä se alkaa jo tuolta elokuun lopusta, kun alan kokea kesän loppumisen haikeutta. Pieni suru on aina läsnä jokaisessa syksyssä, vaikkakin onneksi ilo vie voiton.  

Syyskuussa on myös kahden kummilapsemme syntymäpäivä.

Kuten jo tuolla edellisen postauksen kommenttikentässä kerroin, ei meidän toiveenamme ollut saada lapsia näin pitkällä ikäerolla. Toisen ja kolmannen pojan välissä on nimittäin yli kuuden vuoden väli. Syyskuun lopussa vuonna 2009 syntymäpäiväni aamuna en olisi mitenkään arvannut, että juuri ennen kuin vuorokausi vaihtuu seuraavaan, saan syliini kauan kaivatun nallekarhunpoikaseni. Elämäni paras syntymäpäivälahja oli siinä käsivarsillani. Olin kiitoksesta sanaton. Valitettavasti tuollakin kerralla mentiin mutkan kautta. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen sille sairaanhoitajalle, joka sai järjestettyä asiat niin, ettei minun tarvinnut olla erossa vauvastani. Vain sellaiset, jotka ovat sen kokeneet ymmärtävät mistä puhun. Itse olen kokenut sen liian monta kertaa.

Vaikka syksy saapuikin monine kipeinekin muistoineen, on ilo siinä, että elämä on kuitenkin saanut jatkua ja tänäkin syksynä (elokuun viimeisestä viikosta lähtien) olemme saaneet nauttia syksyn mauista jo usemman omenapaistoksen verran.

Syksy ei ole myöskään estänyt uimista kotipihan uima-altaassa (koska siinä on lämmitys), mutta uimavalvojan on ollut syytä ottaa käyttöönsä hieman lämpimämpi varustus ja Strönsö-tröjan on päässyt tositoimiin. Kuulitteko muuten jo, että Lee Esselström on suunnitellut tuohon villapaitaan myös lastenkoot. Ohjeet julkaistaan ilmeisesti myöhemmin syksyllä.

Muutama lämpimämpi päivä on tarjonnut vielä hyvän mahdollisuuden silittää ulkona terassilla. Huomatkaa kuitenkin alemmassa kuvassa näkyvät villasukat jaloissani. Ne ovat ehkäpä käytetyin asusteeni ympäri vuoden.

Jos haluat jakaa ajatuksiasi, niin olisi mukava kuulla, mitä syyskuu tai syksy sinulle merkitsee. Viime vuotisesta Alkusyksyn huumaa -postauksestani voit lukea myös minun tavanomaisista syysjutuista. Luin tuon vuodentakaisen postauksen itsekin nyt uudelleen ja täytyy sanoa, että hieman hämmennyin siitä, että olin silloinkin ottanut puheeksi meidän lasten alkutaipaleet. Tuo asia kuitenkin kertonee siitä, että samat tunteet ja tunnelmat tulee käytyä läpi joka syksy uudelleen ja uudelleen.

T u n n e l m a l l i s t a   s y y s k u u t a !

P.S. Syksystä huolimatta, ajattelin vielä tehdä muutaman kesäisen postauksen, koska ne jäivät kesällä tekemättä ja kuvatkin on valmiiksi otettu.

2 comments

  1. Karkki says:

    Ihanaa syyskuun alkua <3
    Uskon voivani sanoa, että tiedän mitä olet kokenut ja tiedän sen tuskan minkä olet joutunut läpi käymään <3 Meilläkin yhteinen matka alkoi keskolasta ja kotiutumisen jälkeen päädyimme vielä uudestaan teholle. En ikinä unohda lääkärin sanoja ”kaiken teemme ja kaikki lääkärit on hälytetty mutta emme voi luvata vauvan selviävän huomiseen” Vauva selvisi mutta äidin psyyke huonommin ja ikiaikainen arpi tästä koettelemuksesta jäi ja oman leimansa tämä on jouluunkin jättänyt. Kuten sanoit kukaan tai mikään ei tämmöiseen valmistanut. Missään ei kerrottu mitä on äitiys, jos kaikki ei mene oppikirjan mukaan. Mutta halaus sinulle, hienosti olet selvinnyt ja elämä osoittanut, että kaikesta selviää <3

    Syyskuuta itse pidän vielä kesänä. Osa päivistä on lämpöisiä ja lehdet puissa vielä vihreitä. Pihallakin kukat kukkivat. Iltaisin tulee poltettua kynttilöitä ja teeksi valikoituu joku mausteinen versio. Ja viikonloppuisin uunissa kypsyvät erilaiset pataruoat. Itse en ikinä kuitenkaan ole päässyt siihen syksy hyggeilyyn mukaan. En voi sanoa inhoavani syksyä mutta en myöskään ole syksy ihminen.
    Halauksia sinulle <3

    Ps. Sorry typot, kirjoitan puhelimella

    • Miia says:

      Kiitos kun jaoit kokemuksesi. Kyynel silmäkulmassa sitä luin. <3 Todellakin paistaa läpi se, että tiedät mistä puhuin. Todella rankkaa ollut myös teillä. Meillä yhdenkään lapsen kohdalla ei ollut kyse keskosuudesta, vaikka teholle joutuivatkin. Ovat siis olleet siellä yhtä lukuunottamatta, mutta se yksinkin joutui sitten muusta syystä lisätutkimuksiin ja myöhemmin myös yliopistolliseen sairaalaan tutkimus- ja seurantakäynneille. Itsellenikin on syöpynyt sanasta sanaan muutamat lääkärien ja hoitajien sanat. Miten kiitollinen sitä saakaan olla, kun asiat lopulta menivät hyvin. Ja tuo mitä puhuit äidin ikiaikaisesta arjesta ja myös siitä akuutista henkisestä voinnista, jää valitettavan usein täysin sivuseikaksi ja mielestäni se on yksi asia, missä olisi parantamisen varaa. Vaikka lapsi on toki silloin se tärkein, mutta äiti kuitenkin kuuluu osana tuota kokonaisuutta ja tarvitsisi myös tukea, lempeää sellaista. Voi, voi, niin paljon voisin tuolta kertoa, vaikka olen aktiivisesti yrittänyt niitä kokemuksia myös unohtaa.

      Syksy onkin vuodenaikana varmaan sellainen, joka jakaa mielipiteitä. Kuten itsekin sanoin, niin siihen liittyy aina myös sellainen haikeus, luopuminen, surukin, että sen perusteella ei ehkä voisi sitä kovin suosikiksi kutsua. Näen kuitenkin syksyssä myös paljon kauneutta ja sen tuoma tunnelma on mieleeni.

      Halauksia myös sinulle ja kynttilän valoa&tunnelmaa. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.