Hellekesänä syntynyt toinen poikamme täytti myös tänä hellekesänä vuosia ja tällä kertaa niitä on kertynyt yhteensä 18 eli täysi-ikäisyyden mitan verran.
Tuttuun tapaan veimme hänelle aamulla aamupalan vuoteeseen kera onnittelulaulun ja tällä kertaa myös kera ilmapallojen.
Kuten olen aiemmassa Syntymäpäivän aamuna -postauksessa kertonut, tapaamme aina antaa varsinaisen lahjan lisäksi kirjalahjan. Tapa on jo niin tuttu, että kesäinen syntymäpäiväsankarimme esitti tällä kertaa ihan itse toiveensa tietystä kirjalahjasta. Hän tykkää lukea kirjoja alkuperäiskielellä, mutta valitettavasti toivomaansa kirjaa ei silloin löytynyt kuin suomenkielellä, mutta se kelpasi hyvin.
Olen muuten monesti miettinyt mikä olisi hyvä bloginimi tälle kakkospojallemme, mutta en ole vielä löytänyt sopivaa. On siis esikoinen, toinen poika, nallekarhu, jääkarhu ja kuopus. Kovin paljon meidän isot pojat eivät täällä blogissa esiinnykään, mutta kirjoituksissani saatan heistä toisinaan mainita.
Tämä kakkospoikamme tykkää joka tapauksessa juoda kahvinsa Ikean vanhoista valkoisista korkeista Pokal-mukeista. Muistatteko ne? Jossakin vaiheessa olimme ostamassa särkyneiden tilalle niitä lisää, mutta silloin niitä löytyi valikoimista vain vaaleanpunaisina ja nykyään ei enää siinäkään. Nelisen vuotta sitten löysin hieman vastaavat mukit Stockalta kauniin ruskeina ja beigeinä ja yhden kumpaakin väriä ostinkin itselleni töihin. Nyt en löytänyt enää niitäkään ainakaan verkkokaupan valikoimista. Meillä on jäljellä enää kolme valkoista Pokal-mukia, jotka nekin ovat jo melko huonossa kunnossa. Kiersin koko kaupungin mukivalikoimat läpi etsien 18-vuotisaamuun vastaavaa kuppia sitä kuitenkaan löytämättä. Lopulta päädyimme ostamaan kuvissa näkyvän valkoisen Arabian KoKo-sarjan korvallisen mukin, koska se oli tilavuudeltaan kaikkein suurin löytämistämme. Mukin korkea muoto vaikutti myös asiaan. Tilavuutta tällä mukilla on 0,5 litraa. Mukista tuli näin syntymäpäivän kunniaksi hänen uusi nimikkomukinsa. Hyvin on näyttänyt kahvi siitä aamuisin maistuvan. 🙂
Varsinaisena 18-vuotislahjanaan pojat saavat meiltä ajokortin tai oikeastaan niin, että tekevät ajoharjoitukset isän kanssa. Nyt meillä vaan on ollut pieniä haasteita kakkosauton kanssa, joten aikataulu ajamisten suhteen on hieman viivästynyt. Tulossa kuitenkin on. Itse aikoinani säästin ajokorttiin rahat kesätyörahoistani, joten toivon poikien osaavan arvostaa sitä, että he saavat ajokortin lahjana.
Kävimme aikoinaan esikoisen 18-vuotispäivänä rannassa ottamassa syntymäpäiväkuvia ja halusin samassa paikassa kuvata myös kakkospojan. Täytyy kyllä sanoa, että helteen vuoksi olisi ollut suuri kiusaus siirtää kuvaukset edes hieman viileämpään päivään, mutta päätimme silti mennä juuri oikeana päivänä. (Hellekesänä syntynyt kestää muuten tosi hyvin paahdetta. Itsekin kestän melko hyvin, mutta pitkä helleputki tekee kyllä tehtävänsä.)
Vuonna 2003 oli todellinen hellekesä. Silloin alkoi myös talomme rakentaminen. Mies vietti kaiken vapaa-aikansa tontilla, samoin kesälomansa ja silloisen kuopuksen synnyttyä myös isyyslomansa. Esikoisen kanssa vietimme helläpäivien aamupäiviä uimarannalla ja keskipäiviä tuulettimen kera kotona. Asuimme silloin kaupungin keskustassa ja oi miten nautinkaan siitä, että kaikkialle oli vain kävelymatka.
Kun kuopus sitten syntyi heinäkuun lopussa, kuvittelin, että sairaalassa olisi hieman viileämpää, mutta miten väärässä siinä olinkaan. Yleensä en valita lämmöstä enkä helteestä, mutta täytyy kyllä sanoa, että tuon lisäpatterin kanssa nuo hellepäivät – ja etenkin yöt – alkoivat jo jonkin verran tuntua nahoissa. Onneksi olin kuitenkin silloin vielä nuori ja kestävyys oli taatusti kovempaa luokkaa kuin vaikkapa kuopusta odottaessani. Silloinkin oli nimittäin hellekesä.
Kuopuksen syntymähetkellä hellelukemat olivat korkealla, mutta samaan aikaan taivaan täytti myös ukkonen ja salamat leiskullaan.
Vaikka syntymän jälkeen asiat eivät (taaskaan) menneet oppikirjojen mukaan ja jouduimme viipymään tuossa suurin ikkunoin varustellussa yltiökuumassa (toisen ikkunan sälekaihdin oli rikki) sairaalahuoneessa normaalia pidempään, en voinut kuin iloita tuosta kauan kaivatusta toisesta lapsestani. Miten suloinen hän olikaan! Kaiken tuon odotuksen arvoinen!
En ole juurikaan täällä blogissa meidän lasten syntymiä käsitellyt enkä tiedä tulenko sitä koskaan edes tekemään. Sen voin kuitenkin sanoa, etten ole yhdenkään kohdalla päässyt nauttimaan vaaleansinisestä (enkä minkään muunkaan värisestä) vauvakuplasta, koska syntymää ja sen jälkeistä aikaa ovat jokaisen pojan kohdalla varjostaneet suuret varjot. Juuri synnyttäneen äidin kantama murhe on jotakin sellaista, mitä en kenellekään soisi. Kunpa noissa tilanteissa olisi ollut saatavilla parempaa tukea jatkuvan pelon ja ikävien letkautusten sijaan. Ehkä voit näistä sanoista päätellä, miten suuria ihmeitä nämä lapset meille ovat.
Kakkospojan raskausaikana myimme asuntomme, mutta saimme sovittua muuton vasta ristiäisten ja esikoisen kolmevuotispäivän jälkeen.
Löysimme vuokra-asunnon väliaikaiseksi kodiksemme läheltä aiempaa asuntoamme. Iltaisin tyhjäsimme asuntomme vintillä olleita tavaroita peräkärryyn, nostimme pojat autoon ja jo yöunille menevien lasten kanssa ajoimme vanhempieni luo tyhjäämään säilytykseen noita vinttitavaroita, jotka eivät mahtuneet väliaikaiseen asuntoomme.
Varsinainen muutto toteutettiin niin, että pakkasin päivisin poikien kanssa tavaroita laatikoihin ja iltaisin kannoimme mieheni kanssa ne peräkärryyn. Sen jälkeen mies ajoi esikoisen kanssa autolla väliaikaiseen asuntoon ja minä kävelin kuopuksen kanssa vaunuilla perässä. Tämä kertaa monta. Muutaman ystäväperheen mies tuli sitten yhtenä iltana kantoavuksi isommissa huonekaluissa. Samalla tavalla kahdestaan kera kahden pikkulapsen muutimme myös uuteen kotiimme. Jos ei ole apua saatavilla, onnistuu muutot näinkin. Tsemppiä, jos jollakin on sellainen edessä kera pikkulasten. Esikoinen sai hyvää harjoitusta portaiden kävelyssä. 😉
Olen itse rytmi-ihminen ja yhden lapsen kokemuksella kuvittelin, että kaikilla vauvoilla on luonnostaan samanlainen rytmi. Väärässä olin. Muistan miten ihmettelin aivan valtavasti sitä, että miten joku voi aamulla herättyään syödä ja mennä heti perään kolmen tunnin aamupäiväunille. Samanlaiset kolmen tunnin unet toistuivat vieä iltapäivälläkin. Esikoinen ei milloinkaan nukkunut noin pitkiä päiväunia. Ehkäpä ihmeellisintä tämän kakkospojan kohdalla oli kuitenkin se, että hän meni ihan pikkuvauvasta lähtien yöunille illalla puoli kahdeksalta eli samaan aikaan veljensä kanssa. Rytmihän oli sinänsä ok, sillä pystyin silloin hoitamaan päivän loput kotityöt (kuten tiskaamaan tunnin verran käsin astioita, koska meillä ei ollut väliaikaisessa asunnossa tiskikonetta) rauhassa. Ongelma tuosta rytmistä tuli siinä vaiheessa, kun kuopus aloitti uuden päivänsä neljän ja viiden välillä aamuyöllä. Ja arvatkaa vaan, yritimmekö tuota rytmiä saada muuttumaan. Ei onnistunut. Kuopus oli kaiken kaikkiaan paitsi suloinen, niin myös hyvin helppohoitoinen, tyytyväinen ja aurinkoinen vauva. Vaikka olikin rankkaa olla hänen ensimmäinen elinvuotensa käytännössä koko ajan yksin lasten kanssa, niin yhtään helpommalla en olisi voinut tuon kaksikon kanssa päästä.
Koska en pitänyt blogia vielä esikoisen 18-vuotispäivän aikoihin, ajattelin liittää tähän postaukseen myös muutaman kuvan hänen syntymäpäivästään. (Aamupalakuvia onkin tuossa synttäriaamupostauksessa.) Kuten huomaatte, kuvat on otettu samassa miljöössä, joskin sää on jo hieman syksyisempi, vaikka yllättävän vihreää näyttää vielä syyskuun puolivälissä olevan.
Nyt meillä on sitten jo jonkin aikaa ollut kaksi täysi-ikäistä lasta. Jokunen vuosi vielä pitää vierähtää, että kaikki pojat ovat tuon rajapyykin ylittäneet, mutta mikäpä kiire siihen vielä olisikaan.
Aina vaan mielenkiintoisempaa lukea tätä blogiasi. Itsellä kolme poikaa ja nyt neljäs tulossa. Meillä on esikoinen täyttämässä pian 17, ja seuraava on 15. Sitten on iso väli neljävuotiaaseen ja nyt sitten tämä tuleva vauva. Ikäerot siis ensimmäisten kahden ja nuoremman kahden välillä suuret. Olen monesti vähän surkutellutkin sitä että minkälaiset sisarussuhteet näille kahdelle eri ”sarjalle” muodostuvat.
Teillä ei toki ihan näin suuria ikäeroja, mutta onko koskaan ollut tämä asia mielessäsi? Jotenkin tuntuu niin jännältä että suurin jo itsenäistyy kun nuorimmat suunnilleen vasta aloittelevat päiväkotitaivaltaan..
Kiitos kommentistasi ja mukava, että olet löytänyt tänne blogiini! Meillä esikoinen oli juuri täyttänyt 14 vuotta, kun kuopus syntyi. Poika numero kakkonen oli silloin 11 vuotta. Kakkosen ja keskimmäisen välissä on reilu kuusi vuotta ja sitten kolme nuorinta ovat syntyneet viiden vuoden sisällä. Isot ikäerot eivät olleet meillä mitenkään suunnitellut, päinvastoin olisimme toivoneet lapsillemme pienempiä ikäeroja. Aina eivät asiat kuitenkaan mene omien toiveiden mukaan ja tässä tapauksessa on ylipäätään suuri ihme, että meillä lopulta on näin monta lasta.
Sanoisin, että onhan se haasteellista, kun lapsilla on isot ikäerot ihan vain jo siksi, että sitä joutuu aikuisena jakaantumaan samaan aikaan monelle eri kehityskaudelle. Kuopuksen ollessa vastasyntynyt, alkoi esikoisella ensimmäinen oikea teinivuosi. Hän kävi teinivääntöjä isän kanssa välillä hyvin myöhälle, kuopus heräsi kaksi kertaa yössä syömään ja meidän keskimmäinen poika heräsi joka ikinen aamu uuteen päivään kello viisi. Tuo oli ehkäpä kuopuksen vauvavuoden haasteellisin asia liittyen eri-ikäisiin lapsiin: en nimittäin nukkunut juuri koskaan. Se nukkumattomuus oli ihan jotakin muuta kuin pelkkä vauvavuoteen liitetty heräily/nukkumattomuus.
Sitten on kuitenkin niin paljon niitä rikkauksia, mitä eri-ikäiset voivat toisilleen tarjota. Miten pikkupojat aina odottavatkaan omilleen muuttaneet vanhimman veljensä käyntejä. Miten he iloitsevat, jos jompi kumpi isoista tarjoaa heille aikaansa vaikkapa lautapelejä pelaten. Vaikka lähtökohtaisesti ajattelenkin niin, että lapset ovat minun eikä vanhemmilla veljillä ole heistä esim.hoitovastuuta, niin kyllähän heistä valtavan paljon apua on vuosien aikana ollut. Silloin kun olet yksin kotona lasten kanssa ja huomaat, että joku tärkeä ruuanlaittoon liittyvä ruoka-aine onkin loppu, pystyy isompi hakemaan sen kaupasta. Isommat pystyvät myös pieniä hetkiä katsomaan pienempien perään, että saat vaikkapa sen ruuan laitettua tai käytyä hyssyttämässä päiväunilla olevaa vauvaa. Esimerkkejä on lukuisia.
Totuus toki on, että mitä suurempi ikäero, eivät sisarukset samalla tavalla toisiaan kohtaa siinä perhearjessa, mutta varmaankin sitten uudelleen aikuisena ja vanhempina. Teillä on kuitenkin myös se onnin, että lapsia on lähekkäin kaksi, joilloin he saavat kasvaa myös sen lähisisaruksen kanssa. Meillä myös tehtiin aina reissuilla parit niin, että oli isompi ja pienempi poika yhdessä. Silloin saatiin homma toimimaan hyvin ilman riitoja ja ylimääräistä sählinkiä. Jossakin vaiheessa ikäeroa enemmän alkavat vaikuttaa temperamenttierot ja -yhtäläisyydet. Tietyistä asioista myös huomaa, että kyseessä ovat veljekset.
Vielä yksi asia (voisin kirjoittaa niin monta, saattaisi olla jopa hyvä postausaihe): nuorempien kohdalla olen mielestäni äitinä ollut rennompi kuin vanhempien. Jotenkin sitä on jo nähnyt lapsiperhe-elämää monelta eri suunnalta ja ehtinyt sitä ”suorittaa” ja juosta harrastuksissa, että nuorempien kohdalla sitä on enemmän osannut pysähtyä hetkeen ja nauttia ihan tavallisista arkisista asioista.
Onnea teille pikkuveljen syntymään, kun se aika koittaa! Nauttikaa ja iloitkaa perheestänne!