Ekaluokkalainen, osa 2b: koululaisen vaatteet

Puhuttaessa poikien vaatteista, nousevat usein esille lausahdukset siitä, että ei kannata ostaa hyviä housuja, koska ne menevät kuitenkin rikki muutamassa päivässä tai kaikki mitä kouluun laittaa mukaan, jäävät sinne. Itse tulen aina jotenkin surulliseksi näistä lausahduksista. Surulliseksi poikien puolesta.

Olenko yksin ajatusteni kanssa? Millaisia ajatuksia nämä sinussa herättävät?

Viiden pojan äitinä väitän, että minulla on ehkäpä keskimääräistä suurempi otanta poikalapsia yhdessä perheessä. Toki minulla ei ole yhtäkään tyttölasta, joten en voi suorittaa vertailua. Se on tällä viiden pojan otannalla kuitenkin aivan selvä asia, että jokainen lapsi on oma yksilönsä, varustettuna omalla temperamentillään, kiinnostuksenkohteillaan ja vaikkapa tarkkaavaisuudellaan. Näin on myös kaikkien meidän aikuisten kesken. Väitänkin siis, että tavaroiden ja vaatteiden unohtelu kouluun ei johdu siitä, että kyseessä on poikalapsi, vaan lapsen temperamentista. Väitän myös, että tiettyjä asioita voi oppia, kun niitä sitkeästi opetetaan ja harjoitellaan tai kun ikää ja kypsyyttä tulee lisää. Jos sitä vastoin menemme aina sen taakse, että pojat ovat poikia ja asetamme heidät jo valmiiksi siihen muottiin, että tavarat jäävät kouluun ja polvet hajoavat aina housuista, niin tietämättämme vahvistamme juuri näitä toimintatapoja. Voisimmeko sen sijaan ajatella, että jos näin käy, niin jotenkin tukisimme ja opastaisimme toisenlaiseen malliin? Joo, ja tiedän kyllä, että toisilla unohtelu jatkuu, vaikka miten tukisit ja muistuttelisit.

Siinä se komeilee! Reikä siis tai paremminkin pakattu sellainen. Kyllä niitä meidänkin poikien housuihin tulee, jos joku kaatuu asfaltilla tai soratiellä tai jos joku toimii polvillaan maalivahtina lukuisia tunteja. Ehkäpä enemmän kuin reikäisiä polvia, meillä tulee näin kesäaikaan vihreitä polvia nurmikon pinnan leikeistä. Ja ehdottomasti enemmän meillä tulee reikiä paitoihin kuin housuihin. Niiden reikien synty sen sijaan on minulle mysteeri, koska ne ovat ilmestyneet pesun jälkeen. Syökö pesukone niitä? Vai kenties puhtaanpyykinkorit? Onko jollakin samaa probleemaa? Silittäessä ne sitten huomaan.

Kuvan housut ovat ikivanhat Lingon&Blåbärin ”sisäulkkarit”, joiden viides käyttäjä kuopus on. Paikatulla polvella porskuttaa vielä yksi poika. Näissä housuissahan ei ole mitään ominaisuuksia. Ne ovat ehkäpä vain hieman vahvempaa/laadukkaampaa canvasia eli juuri oivalliset koululaiselle, koska ne käyvät sellaisenaan sekä sisällä että ulkona. Nykyään tällaiset sisäulkkarit ovat olleet kiven alla, joten olen ollut iloinen, että meille kertyi näitä jo isojen poikien ollessa pieniä ja ennen kaikkea siitä, että ne ovat kestäneet viiden pojan käyttöä. Muutama vuosi sitten annoin pinollisen näitä housuja vielä eteenpäin toiseen poikaperheeseen, jossa siis odotti housuille jo kuudes käyttäjä. Koulun lisäksi pojat ovat käyttäneet näitä housuja paljon myös kotioloissa ulkohousuina silloin, kun varsinaiset välikausikuorihousut ovat jo liian kuumat ja paksut.

Alkusyksystä ja loppukeväästä pojat käyttävät kouluhousuina aika paljon farkkuja. Farkku materiaalinahan on jo sinänsä vahvempaa kuin vaikkapa college. Aluksi käytössä ovat vuorittomat, yleensä tuollaiset hieman rennomman malliset farkut mutta myös ihan peruskaupunkifarkkuja. Ilmojen viiletessä käyttöön voi ottaa vuorilliset farkut, jolloin ei vielä tarvitse käyttää pitkiksiä farkkujen alla. Kummatkin farkut käyvät kouluun luonnollisesti vielä silloinkin, kun aletaan käyttämään erillisiä ulkohousuja (välikausi/toppa). Näin ollen farkut käyvät lapselle koko kouluvuoden ajan. Tiedän, että kaikki lapset eivät pidä farkuista niiden jäykkyyden vuoksi. Suosittelen kuitenkin katsomaan esimerkiksi KappAhlista erilaisia farkkumalleja, sillä mukana on myös polvivahvikkeisia ja joustavia malleja pikkukoululaisten koossa sekä koosta 134cm alkaen esimerkiksi nämä pehmeää collegedenimiä olevat farkutKappAhlissa näyttäisi olevan parhaillaan (23.8. asti) tarjous ”osta kolme, maksa kaksi lastenvaatetta”. 

Postauksen kuvissa näkyvät farkut ovat Polarn och Pyretin, joita myös löytyy usein alehinnoin. Pian 21 vuoden aikana, meidän pojat ovat saaneet puhki vain kourallisen farkkuja, vaikka niitä on käytetty myös ulkona ja kouluhousuina. Tästä syystä minulla on ollut aina kirppismyyntiin tarjolla useampia farkkuja jopa samassa koossa, mutta ne eivät tunnu liikkuvan. Monesti ihmiset haluavatkin ostaa pojalle housuja, poislukien farkut. Elastaania sisältävät farkut ovat kuitenkin jalassa huomattavasti miellyttävämmät kuin ilman sitä. 

Toinen housutyyppi, jota meidän alakouluikäiset pojat käyttävät koulussa, on tällainen rennompi canvashousu eli aikalailla saman mallinen kuin nuo esittelemäni farkut. Noita PoPin canvashousuja meiltä löytyy joka koossa ja joissakin koissa myös useammassa eri värissä.

Sekä sinisistä Name Itin että ruskeista Legon canvashousuista löytyy vuori. Nämäkin housut ovat kestäneet jo useamman pojan käytössä ja kumpaakin mallia meiltä löytyy useammassa eri koossa. Olen vuosien ajan tavannut ostaa samaa hyväksi havaittua vaatetta useammassa eri koossa, useimmiten alennusmyynnit hyödyntäen.

PoPilta löytyi myös joitakin vuosia sitten tällaisia mustia softshellhousuja, joita valmistettiin silloin koosta 122cm kokoon 152cm. Näistäkin meillä on koko sarja, jotka ainakin toistaiseksi ovat siirtyneet ehjinä pojalta toiselle. Mainiot kouluhousut ennen erillisiin ulkkareihin siirtymistä. Nämä pitävät myös hieman vettä.

Myös Lingon&Blåbärin sisäulkkareita löytyy vuorilla ja ilman. Toistaiseksi kaikki nämä kuvien housut ovat siirtyneet kuopukselle isoveljiltä, joten ihan helposti eivät ole saaneet polviin reikiä, ainakaan tällaisiin housuihin.

Sitten on toki monen pikkupojan suosiossa olevat verkkarit. Nämä ovatkin erillisen verkkariasun lisäksi ainoat postauksen housuista, jotka on ostettu uusina kuopukselle (hänen harras toiveensa). Hän on tosin käyttänyt näitä jo eskarivuonna. Verkkarit käyvät toki myös alkusyksyyn ja ovat mainiot housut ulkoliikuntapäivinä, samoin erillisten ulkohousujen alla. Oman kokemukseni mukaan ne eivät kuitenkaan välttämättä ole kovin kestävää materiaalia päivittäisessä ulkoleikkikäytössä. Jotkut meidän pojista myös moittivat verkkareita kutittaviksi ja yllättäen myös melko joustamattomiksi. Ne myös sähköistyvät helposti.

Verkkareiden suhteen olemme monesti soveltaneet sellaista sääntöä, että sellaisena päivänä kun koulussa on liikuntaa, voi mennä kouluun verkkareilla ja muulloin valitaan kouluun sopivat puolisiistit housut. Kotona pojat vaihtavat yleensä eri vaatteet ylleen. Ei siksi, etteikö samoja vaatteita voisi käyttää kummassakin osoitteessa, vaan siksi, että kouluvaatteet säilyisivät puhtaina edes sen pari päivää ja että mahdollinen pöpöjen kulkeutuminen paikasta toiseen olisi edes hieman epätodennäköisempää. Puolipitoiset -postauksesta voit lukea aiheesta enemmän.

Nämä Newbien collegehousut, joita kuopus kutsuu naruhousuiksi, ovat koko päiväkotiajan olleet hänen suosikkejaan. Valitettavasti niiden suurin koko on 128cm eli hyvällä tuurilla menevät ensimmäisen kouluvuoden ajan. Isoveli käytti myös näitä, joten jälleen kuopus saa isomman koon naruhousunsa veljen vanhoina. Henkilökohtaisesti en tykkää collegehousuista (tiedän, olen kertonut sen ennenkin). Päiväkoti-ikäisellä ne ovat ok, koska niiden päälle tai tilalle puetaan aina erilliset ulkohousut. Koululaisellekin ne ovat ok, jos niiden päälle puetaan ulkohousut. Ilman ulkohousuja collegehousut menevät todella helposti rikki ulkoleikeissä ja muutenkin käytön myötä alkavat ikävästi pussittamaan. Mutta, kuten jo aiemmin sanoin, nämä ovat makuasioista ja kukin perhe valitsee itselleen sopivimmat jutut. Niin, kuvasta voi nähdä, että meillä käytetään myös collegehousuja, vaikkeivät ne omiin suosikkeihini kuulukaan. Mukavuus menee kuitenkin edelle.

Tällaisia ovat minun kokemukseni ja ajatukseni sopivista kouluhousuista varsinaisten kuorihousujen lisäksi. Olisi mukava saada aiheesta kommentteja ja kokemuksia myös muilta. Kenties teillä olisi myös vinkata omia suosikkejanne?

Entäpä sitten paidat?

Kaikkein suosituimpia koulupaitoja meillä ovat tällaiset pitkähihaiset trikoopaidat, jotka käyvät ympäri vuoden. Kuopus on perinyt näitä paitoja veljiltään vinot pinot. Esimerkiksi paitapinossa näkyvät Marimekon paidat (sinivalkoraidallinen ja autopaita) ovat olleet käytössä koko veljessarjalla. Jokaisella on kuitenkin omat mieltymyksensä vaikkapa värien suhteen ja siitä syystä olen ostanut myös kuopukselle joitakin aivan hänen omien toiveidensa mukaisia paitoja. Niistä esimerkkinä nuo henkareilla näkyvät paidat eli pupupaita ja Kaikon alesta valittu vaarinpaita. PoPin beige raitapaita puolestaan on vuosien ajan odottamani raitapaidan väriyhdistelmä ja koska se oli myös kuopuksen mieleen, tilasin sen hänelle syksyn uutuuksista. Odotan kovasti, että samaa paitaa tulisi myös isommissa koissa, sillä tämä kuuluu taas niihin ”tilaan joka koossa” -vaatteisiin. Lisäksi kuopus on valinnut itselleen muunmuassa Lego Ninjago -paitoja, jollaisesta pilkistääkin paljetit tuolta paitapinon alaosasta.

Kun viime postauksessa mainitsin PoPin windfleecetakkien hyvästä jälleenmyyntiarvosta, en tarkoittanut sitä, että valitsisin meidän perheen vaatteet niiden jälleenmyyntiarvon perusteella. Teen valinnat ensisijaisesti käyttötarpeen ja laadun perusteella. Kierrätystekoni on kierrättää vaatteita ensin veljesten kesken ja jos sen jälkeen jää vielä jotakin jäljelle, niin myyn tai annan eteenpäin. Luonnollisestikin pelkällä kuopuksella käytössä olleet vaatteet ovat useimmiten todella hyvässä kunnossa.

Viime talven kaltainen todellinen ja myös kylmä talvi vaati enemmän myös vaatetukselta. Tuollaisina päivinä meidän koululaiset pukivat jo valmiiksi ylleen hieman paksumman yläosan eli yleensä collegepaidan, jonka alla oli aluspaita tai sitten neulepaidan tai -takin, jonka alla oli neuleen materiaalista riippuen joko t-paita tai pitkähihainen trikoopaita. Näin ollen ei välttämättä enää tarvittu ylimääräistä lämpökerrosta mukaan koulureppuun. Yksi vaihtoehto olisi pukea alimpaan kerrokseen ohut merinovillapaita. Toisinaan reppuun on pakattu erillinen neule- tai fleecetakki, jota on voinut halutessaan käyttää lisäksi. Kerrospukeutuminen on siis myös koululaiselle paras tapa pysyä lämpimänä. Olen vain usein huomannut, että aamulla päälle puetut kerrokset kuoriutuvat vähitellen päivän aikana (tai jo ekan riisumisen aikana) eivätkä välttämättä mene enää takaisin päälle loppupäivästä. Siitä syystä ainakin todella kylminä päivinä voisi olla paikallaan pukea jo valmiiksi päälle lämmin villapaita, jota ei voi riisua pois, ellei sitten halua aluspaidassa kulkea. Tässäkin asiassa jokainen tuntee oman lapsensa, sillä kuumakallet eivät vain yksinkertaisesti voi pukeutua paksuun villapaitaan. Hiki virtaa jo pelkästä ajatuksesta. Kaikki Dropsin Baby Merino -langasta neulomani Klompelompen neuleet ovat olleet erityisen hyviä kylmempiin päiviin myös koululaisille. Niiden salaisuus on se, että lanka on ohutta, mutta samalla kuitenkin lämmittävää. 

Kouluilla ei ole yhtä hyvin tarjota varavaatteita kuin päiväkodilla. Jos hanskat tai kengät kastuvat, ei ole mitään varalla. Siksi suosittelenkin pitämään repussa mukana vähintäänkin niitä varasukkia ja oikein kosteilla säillä myös varahanskoja. Talvipakkasilla parhaat hanskat ovat lämpimät vettäpitävät (esim. Reiman) hanskat tai kunnon nahkakintaat, joiden sisälle voi vielä halutessaan pukea Ruskovillan merinovillalapaset. Solmittavan huivin sijaan käyttäisin koululaisella kauluria tai tuubihuivia, koska se on helppo pukea itse. Paljas kaula saa olon tuntumaan helposti kylmäksi ihan jo syyssäilläkin. Meidän pikkupoikien suosikki pipo- ja tuubihuiviyhdistelmä on jo useamman vuoden ajan ollut alemmissa kuvissa näkyvät PoPin merinovillaiset asusteet. Ne käyvät oikeastaan kaikkina vuodenaikoina eli ovat ohuet, mutta lämpimät. Siinä missä lisälapaset talvihanskojen sisällä tuovat tarvittavaa lisälämpöä, tekevät sen saman villasukat kumisaappaissa tai talvikengissä.

Oman luokkani vanhemmille olen sanonut, että lapselle voi halutessaan tuoda naulakkoon varavaatepussin ja osa on niin toiminutkin. Osalla on puolestaan ollut varavaatteita repussa. Tässä asiassa kannattaa kuitenkin kysyä oman opettajan ja koulun kantaa asiaan. Meidän koulun ekaluokkalaiset ovat saaneet lahjaksi villasukat, joita olemme säilyttäneet koko vuoden pulpeteissa ja voin sanoa, että niille on kyllä tullut lukuisia käyttökertoja ja ne ovat pelastaneet monet märät varpaat vilustumiselta. 

Entäpä sitten ne kadonneet tavarat?
Miten ne katoavat? Minne ne katoavat? Miksi ne katoavat?

Muutama esimerkki. Monessa koulussa siirrytään ruokalaan tai iltapäiväkerhoon niin, että laitetaan vain kengät jalkaan ja kaapataan takki sekä muut ulkovaatteet kainaloon ja siirretään ne ruokailun ajaksi odottamaan ruokalan naulakkoon. Näissä siirtymävaiheissa saattaa pudota, etenkin niitä irrallaan (ei hihassa) olevia hanskoja ja muita asusteita matkan varrelle. Useimmiten jos lapsi sitten uloslähtiessään huomaa vaikkapa toisen hanskan kadonneen ja tulee sanomaan siitä aikuiselle, se löytyy vielä helposti reitin varrelta. Osa lapsista kuitenkin kiiruhtaa innoissaan välitunnille eikä jää murehtimaan kadonneen hanskansa kohtaloa. (Tässä siis se temperamenttiero.) Jos hanska putoaa matkalla iltapäiväkerhoon, saattaa lapsi huomata kadonneen hanskansa vasta juuri ennen kotiinlähtöä tai vasta kotiin päästyään. Aamulla sitten otetaan käyttöön uusi hanskapari, jolloin kotiin jää yksi pariton hanska ja toinen on jossakin päin koulua. Huoltaja saattaa pyytää lasta etsimään kadonnutta hanskaa koulusta, mutta pieni ekaluokkalainen ei välttämättä muista koko asiaa koulupäivän aikana. 

Toinen esimerkki. Aamulla kouluun mennessä on kylmä, mutta kohti keskipäivää mentäessä sää lämpenee (hyvin tyypillistä näin elokuussa), jolloin takki ja hanskat unohtuvat koulun naulakkoon. Koulupäivän päättyessä kaveri odottaa tai bussiin on kiire, jolloin naulakkoon unohtuvat sitten jo ne toppahousutkin, koska eihän niitä nyt ehdi pukea jalkaansa tai eihän niitä siellä bussissa tarvita. Koska aikuiset ovat usein vielä töissä koululaisen saavuttua kotiin, saattaa takin tai ulkohousujen puuttuminen paljastua vasta seuraavana aamuna. 

Kolmas esimerkki. Kaveri kaappaa kiireessään naulakolta mukaansa myös naapurin ulkohousut, jotka näyttävät samanlaisilta – tai ainakin samanvärisiltä – kuin hänen omansa tai ne saattavat jopa roikkua vahingossa väärässä naulakossa. Koulun naulakolla ja kotona ihmetellään mysteerisesti kadonneita ulkohousuja, kun taas toisessa perheessä ei huomata ulkohousujen määrän tuplaantumista – ainakaan heti.

Neljäs esimerkki. Kadonnut vaatekappale löytyy pudonneena naulakon alta tai vaikkapa haalarin tai kengän sisältä, hupusta tai päällekkäin toisen villasukan kanssa. Oikeastaan en enää ylläty mistään, mutta olen kehittynyt melko taitavaksi etsijäksi mitä kummallisimmista paikoista. Vaihtuneet kengät – yleensä suositut Kuomat – eivät myöskään pääse yllättämään.

Viides esimerkki. Mukaan kaapatut ulkohousut unohtuvat bussissa penkille (koska eivät olleet jalassa). Penkille jäävät myös hanskat, koska bussimatkan ajaksi on pitänyt kaivaa esille puhelin, jota ei tietenkään voi räplätä hanskat kädessä. Koska puhelin kädessä kuljetaan kotiovelle asti, saattaa hanskojen katoaminen paljastua vasta aamulla. Bussiin voi toki jättää myös jumppapussinsa, reppunsa, bussikorttinsa, soittimensa ja mitä milloinkin.

Valitettavasti joskus käy myös niin, että kadonnutta vaatetta ei etsinnöistä huolimatta löydy ja se on tosi kurjaa. Toisinaan taas ne kadonneet ulkohousut saattavat tulla vastaan perheen kevätsiivouksen yhteydessä ja palautuvat sitten koululle. Joskus käy niinkin onnellisesti, että kadonnut bussikortti löytyy lumien sulaessa tienposkesta tai kadoksissa ollut kirjastokortti ilmestyy mysteerisesti postilaatikkoon jonkun ystävällisen sivullisen toimesta. 

Koska ekaluokkalainen ihan oikeastikin on vielä pieni ja kypsymätön huolehtimaan kaikesta itse, tarvitsee hän tavaroista huolehtimisessa aikuisen apua. Koulussa opettaja yrittää päivittäin ehtiä katsoa lähtijöiden perään ja muistuttaa ottamaan kaikki tavaransa mukaan. Taululla on läksyt merkittynä ja niistä muistutetaan moneen kertaan. Onko aapinen repussa? Ja aluksi vielä yhdessä tarkistetaan jokainen reppu. Silti voi käydä niin, että jotakin unohtuu. Se ei haittaa, sillä näitä asioita vasta harjoitellaan. Kotonakin pitäisi muistaa olla suuttumatta lapselle unohtuneista tavaroista, koska lapsi vasta harjoittelee. Sen sijaan voidaan yhdessä sopia, että lapsi kertoo heti, jos jotakin on mennyt hukkaan tai että aikuinen on apuna tarkistamassa, että vaatteet ovat tallessa ja jumppapussikin on kotiutunut ja tyhjätty (märkä pyyhe saa ikävää jälkeä aikaan pitkään jumppakassissa ollessaan). Omatoiminen lapsi oppii melko nopeasti nämä rutiinit, mutta toinen lapsi saattaa tarvita niihin lukuisia toistoja ja aikuisen apua. Pahinta on, että aikuinen kaikessa hiljaisuudessaan tyhjää kassit ja pussit, jolloin lapsella ei ole mitään mahdollisuuttakaan oppia ja tietää miten asiat tulisi hoitaa.

Jos jotain on hukassa, niin ainakin minulle opettajana saa laittaa viestin ja yritän heti seuraavana aamuna etsiä kadonnutta vaatekappaletta, joka useimmiten kyllä löytyykin etenkin jos katoamisesta on kulunut vain lyhyt aika. Kouluilla on myös erillisiä löytötavarakoreja, joista voi etsiä kadonneita tavaroita. Korona-aika tosin on vaikeuttanut kouluille menemistä fyysisesti.

Miten sitten nimenomaan poikien tavaroiden hukkaaminen?

Omalla viiden pojan otannalla voin kertoa, että yksi pojista on jättänyt kouluun ulkovaatteitaan niin, että mieheni mentyä vanhempainiltaan, hän toi kotiin useammat ulkohousut, takin, hanskoja ja jumppapussin. Kaikki nuo roikkuivat onnellisesti naulakossa. Bussiin on jäänyt kantele ja jumppapussi sekä bussikortti. Onneksi voi mennä tunnin päästä pysäkille odottamaan bussia uudelleen saapuvaksi ja kysyä kadonneen tavaransa perään. Vaihtoehtoisesti voi soittaa bussifirmaan ja kysellä onko kadonnut tavara ilmestynyt toimistolle. Jos kadonnut tavara huomataan jo iltapäivällä ja aikuisella on mahdollisuus, voidaan hurauttaa takaisin koululle ja lapsi saa itse mennä kysymään vaikkapa siivoojalta, voisiko hän avata luokan oven, että lapsi voi hakea sinne jääneen kirjansa. Joidenkin luokkien vanhemmilla on myös oma whatsapp-ryhmänsä, jossa peräänkuulutetaan kadonneita ulkohousuja ja jossa ne myös usein löytyvät vaikkapa luokkakaverin repusta (ovat toki vahingossa sinne joutuneet). Toisinaan kadonnut hanskapari tai vaihtunut talvikenkä on etsinnöistä – ja jopa suuretsinnöistä – huolimatta jäänyt ikuisesti mysteeriksi. 

Avainsanana on nopeus eli kehotan toimimaan heti kun selviää, että jotakin on kadonnut. Se on mahdollista vain, jos lapsi kertoo asiasta heti samana päivänä tai sitten aikuisen pitää olla valppaana tarkistamassa ja kyselemässä. Tässäkin asiassa on parasta ottaa lapsi itse heti mukaan kadonneen tavaran metsästysprojektiin. Se saattaa auttaa häntä seuraavalla kerralla pitämään hieman paremmin huolta tavaroistaan.

Muistetaan myös se, että siinä missä toinen harjoittelee lukemista, niin toinen harjoittelee tavaroista huolehtimista. Asioiden oppiminen vie toisilla kauemmin kuin toisilla, mutta kaikki oppivat.

Ps. Omalla otannallani en siis voi sanoa, että KAIKKI pojat aina rikkovat housujensa polvet ja hukkaavat vaatteensa.

4 comments

  1. Meeru says:

    Ihana lukea näitä ajatuksiasi. Kolmen pojan äitinä mieleeni eniten tästä jäikin kommenttisi siitä kuinka usein kommentoidaan poikien rikkovan kaikki vaatteensa jne. Olen oman äitiyteni aikana kuullut niin paljon surullisia kommentteja pojista etten meinaa kestää. Vaateasiassa tuli mieleen samankaltainen kokemus. Eräs yhden tytön äiti sanoi minulle että hänellä ei ole kokemusta Polarn och Pyretin vaatteista, että ”nehän taitavat olla enemmän pojille tehtyjä kun ovat kestäviä ja pojat rikkovat vaatteita niin paljon enemmän” .En oikein aina tiedä mitä näihin sanoisi………. Surulliseksi tulee aina poikien puolesta.

    • Miia says:

      Kiva kun olet löytänyt blogiini ja kiitos kommentistasi. Voin vain sanoa, että ymmärrän todella hyvin kaiken tuon, mitä kerroit ja kuvailit. Se on myös minulle kovin tuttua ja mitä enemmän poikia meille on syntynyt, sitä ikävämpiä kommentteja olen saanut kuulla. Mieheni ei edes ensin meinannut uskoa niitä todeksi, kun hänelle kerroin. Jos et ole vielä lukenut postaustani ”Perhaps you should have a female dog”, niin lue myös se. Olen alannut ajattelemaan, että jos emme me poikien vanhemmat nosta poikalasten ”arvoa”, niin ei sitä kyllä kukaan muukaan tee. Kohtelemalla poikiamme arvostavasti, rakastavasti, kannustavasti ja hyväksyvästi sekä opettamalla heille hyviä käytöstapoja ja tavallisia arjen asioita, voimme osoittaa miten arvokkaita ja tärkeitä he ovat. Ehkä jossakin vaiheessa ”muukin maailma” huomaa, ettei poikiin kuulu liittää tuota kaikkea negatiivista. Mukavaa arjen aloitusta teidän hienolle poikaperheelle!

  2. Rouva H says:

    Hei! Olipas kiva postaus! Olen käynyt viikonloppuna kaappeja läpi ja tehnyt puuttuvia hankintoja. Popin vaatteet ovat meilläkin luottovaatteita.

    Minua harmittaa ihan hirveästi poikien yleistäminen vaatteensa hajottavaksi ja hävittäväksi joukoksi. Se aiheuttaa myös sen,että jotkut tarkemmat pojat kokevat syyllisyyttä siitä,että pitävät tavaroistaan huolta ja kokevat,että heidän pitäisi olla rajumpia. Minusta kyse on luonne-,ei sukupuolikysymyksestä. Surettaa niin poikien äitinä juurikin mainitsemasi kaltaiset kommentit. Kivannäköiset ja toimivat vaatteet ilahduttavat yhtä lailla poikia kuin tyttöjä ja samalla kyse on tapakasvatuksestakin.

    • Miia says:

      Kiitos kun jätit kommentin. Osasit kyllä erittäin hyvin kiteyttää tuon kaiken. En vain jaksa lakata pohtimasta sitä, että mikä/mitä tuon kaiken takana on. Pyrin aina lähestymään sekä ihmisiä että asioita ymmärtämällä heitä/niitä, mutta tästä en vain tunnu vuosienkaan jälkeen saavan kiinni. Poikana tarvitsee todella vahvan itsetunnon, että voi olla oma itsensä, jos siis on vaikkapa herkkä, rauhallinen, tarkka ja huolellinen. Synnynnäinen temperamenttimme määrittelee meidän luonteemme ja persoonamme huomattavasti paremmin kuin sukupuoli. Toki on tutkimuksin pystytty näyttämään, että esimerkiksi pojat kypsyvät tyttöjä hitaammin ja siitä syystä loppuvuoden pojilla saattaa olla koulussa aluksi enemmän haastetta vaikkapa oppimisen ja keskittymisen suhteen. Nämä erot kuitenkin tasaantuvat ajan myötä eikä se tee pojista yhtään heikompia eikä huonompia eikä edes päde jokaiseen. Siksi kaikki tällaiset yleistämiset ovat mielestäni todella vaarallisia ja vahingollisia. Pojilta voi ja pitää vaatia ihan samanlaisia asioita kuin tytöiltäkin, mutta heille pitää vastaavasti myös sallia samanlaisia asioita esimerkiksi niitä kivannäköisiä ja ilahduttavia vaatteita kera tapakasvatuksen.

Vastaa käyttäjälle Miia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *