Kiitos kaikista viesteistä, kommenteista ja postausehdotuksista, joita olen saanut. Täytyy sanoa, että ne kyllä lisäävät huomattavasti motivaatiota ja intoa tehdä lisää postauksia. Koulureppupostaustoiveen lisäksi sain useamman toiveen liittyen kouluaisen vaatteisiin ja siksipä päätin tarttua siihen seuraavaksi. Ajattelin ensin, että nopeuttaakseni postauksen tekoa, käyttäisin vanhoja aiempien postauksien yhteydessä julkaisemiani kuvia, mutta päädyin nyt kuitenkin ottamaan myös uusia kuvia. Samalla pääsin ihan konkreettisesti käymään läpi ekaluokkalaisemme vaatevalikoimaa ja havainnoimaan mahdollisia puutteita. Monesti sitä nimittäin vain olettaa, että kuopukselle löytyy varmuudella veljien vanhoina kaikenlaista, mutta saattaakin joutua yllättymään, miten hanskapari toisensa jälkeen onkin kulunut puhki aiempien käyttäjien jäljiltä.
Siirryttäessä päiväkodista kouluun ulkoilurytmi muuttuu. Päiväkodissa ulkoillaan useimmiten kerran tai kaksi kertaa yhtäjaksoisesti pidempiä aikoja kerrallaan. Silloin luonnollisestikin pukeudutaan sään mukaan päästä varpaisiin, lisätään välikerroksia ja puetaan sadevaatenaulakosta ylle erilliset sadevaatteet ja kumisaappaat. Ennen välikausi- tai talvivaatekautta päiväkodissa käytetään erillisiä sisä- ja ulkohousuja tai -shortseja, ettei hiekkaa kertyisi sisätiloihin. Ylipäätään päiväkotiin kannetaan kotoa kassillinen varavaatteita sekä samaankin päivään useammat eri ulkovaatteet huomioiden sään muutokset. Lisäksi siellä on yleensä erillinen naulakkopaikka sadevaatteille ja kumisaappaille. Koulussa on osittain toisin. Siellä ulkoillaan useimmiten useamman kerran päivässä (riippuu lukujärjestyksestä, opettajasta ja koulun sisäisestä aikataulurytmistä), mutta lyhyempiä ajanjaksoja. Esimerkiksi ekaluokkalaiselle tyypilliset välituntiulkoilut saattavat olla kaksi lyhyttä 15 minuutin välituntia ja yksi pidempi 30 – 45 minuutin välitunti ruokailun yhteydessä. Koska tuohon 15 minuuttiin sisältyy myös vaatteiden pukeminen, lienee sanomattakin selvää, että vaatteilla on väliä. Koska erillisten ulkohousujen pukeminen aloitetaan yleensä vasta syyslokakuussa säiden kylmetessä, tarkoittaa se käytännössä sitä, että sekä alkusyksystä että loppukeväästä samoilla housuilla/shortseilla/hameella ollaan sekä sisällä että ulkona. Luonnollisesti sekin asettaa omat vaatimuksensa kouluvaatteille.
Avainsanat koululaisen ulkovaatetukselle ovat säänkestävyys, josta erityisesti vedenpitävyys ja riittävä lämpimyys sekä helppo puettavuus.
Ekaluokassa voi helposti olla lapsia yli 20, mutta vain yksi aikuinen. Vastaavankokoisessa esikouluryhmässä aikuisia on kolme (toki he eivät kaikki ole aina samaan aikaan töissä, mutta useimmiten kuitenkin juuri näissä siirtymätilanteissa). Sanomattakin lienee selvää, ettei tuo yksi aikuinen ehdi 15 minuutin välituntia ajatellen solmia yli 20 oppilaan kengännauhoja, laittaa kiinni vetoketjuja ja auttaa sormia sormikkaisiin. Kysymys ei ole siitä, etteikö opettaja haluaisi auttaa, tottakai hän auttaa. Ainakin itse olen aina auttanut oppilaitani pukeutumaan. Monelle lapselle saattaa olla vaikea odottaa omaa vuoroaan tai jollekin voi tulla hätä, ettei hän ehdikään ulos muiden kanssa. Opettaja voi myös joutua itse rynnistämään välitunnille, jos hänellä on valvontavuoro eikä hän silloin voi jäädä naulakolle auttamaan. Tässä kaikessa on isoksi avuksi se, että vanhemmat ovat jo kotona valinneet lapselleen tähän tarkoitukseen sopivat vaatteet ja harjoitelleet niiden pukemista. Esikoulussa tehdään kyllä ratkaisevan suuri työ tässä asiassa ja lapset ovat kouluun tullessaan jo hyvin taitavia pukemaan itse vaatteensa.
Mitä sitten tarkoittaa helppo puettavuus? Kouluun laitettavissa kengissä on hyvä olla tarra- tai kuminauhakiinnitys, ellei lapsi osaa vielä itse solmia kengännauhojaan. Omat lapseni ovat aloittaneet nauhojensolmimisharjoitukset yleensä eskarin jälkeisenä kesänä. Hyvää harjoitusta saa vaikkapa kesätennareita tai harrastukseen liittyviä sisäpelikenkiä, nappulakenkiä tai monoja solmiessa. Oma aikuinen voi silloin olla vierellä neuvomassa ja kannustamassa. Monet lapset siirtyvät jo esikouluiässä haalarista kaksiosaiseen ulkovaatetukseen. Sinänsä se on ihan ok, mutta voin sanoa, että haalarin pukeminen on selkeästi helpompaa ja nopeampaa kuin kaksiosaisen asun. Moni onkin ratkaissut asian niin, että talvella käytössä on haalari (koska ulkohousut tarvitaan varmuudella aina ja ne ovat jo valmiiksi integroitu haalariin) ja välikautena takkihousutyhdistelmä. Uskon, että vanhemmat tuntevat parhaiten oman lapsensa ja tietävät mikä on hänelle paras vaihtoehto. Suurin osa on oppinut vetoketjun käytön jo eskarivuonna.
Yksi ehkä kotoa käsin hieman yllättäväkin vaatteisiin liittyvä pulma on se, että lapset eivät välttämättä aina tunnista omia vaatteitaan tai tiedä mitä heillä on mukana. Tästä syystä kannustan kotiväkeä aina yhdessä lapsen kanssa pakkaamaan repun ja katsomaan vaatteet valmiiksi. Parasta olisi, jos lapsi voisi tehdä tuon itse aikuisen avustuksella eikä toisinpäin. Kun lapsi saa itse olla aktiivinen ja tehdä, hän yleensä myös parhaiten oppii asioita. Aikuisen kanssa voi vaikka yhdessä katsoa sääennusteen ja miettiä, minkälaiset vaatteet huomiseksi tarvitaan. Aamulla voi vielä tarkistaa lämpömittarin lukemat ja tehdä tarvittavat muutokset.
Jos reppuun pakataan varasukat tai -hanskat, niin senkin lapsi voi tehdä itse (yhdessä aikuisen kanssa), koska silloin lapsi yleensä muistaa, että repusta löytyy varavaatteet. Jos aikuinen on vain laittanut varavaatteet reppuun, lapsi ei hoksaa etsiä niitä sieltä ja opettajan kysyessä, onko sinulla varasukkia repussa, lapsi vastaa että ei ole, koska hän ei tiedä siellä olevista varavaatteista. Haluan kuitenkin korostaa sitä, että tällaiset asiat ovat pikkuoppilaan vanhemman vastuulla, mutta ottaessa alusta asti lapsen niihin mukaan, voi vähitellen siirtyä taka-alalle seuraamaan ja varmistelemaan, koska lapsi on oppinut itse huolehtimaan tarvikkeistaan. Tämä koskee ylipäätäänkin repun pakkaamista. Lapsi vasta harjoittelee, jolloin aikuinen muistuttaa ja vihjailee kysymyksillään, mutta ei tee asiaa lapsen puolesta. Kuinka usein olenkaan kuullut sanottavan: “Mutta ei äiti laittanut sitä reppuun.” Tai joku lapsi on saattanut luulla, ettei hänellä ole liikuntavaatteita mukanaan, koska ei ole itse niitä pakannut. Hämmästys onkin suuri, kun opettaja pyytää lupaa saada kurkistaa reppuun ja sen saatuaan, sieltä löytyykin jumppapussillinen varusteita. Ihanat huolehtivat ja hyvää tarkoittavat vanhemmat <3
Muutaman yleisohjeen vaatteisiin liittyen haluaisin vielä kertoa ennen kuin menen tarkemmin itse vaatteisiin. Ensinnäkin: Nimikoikaa kaikki vaatteet valmiiksi kotona! Meidän pojilla käytän pääasiassa Tarramonsterin Mini Pilkku -tarroja, koska ne käyvät lähes kaikkeen kokonsa puolesta. Lisäksi käytämme Polarn och Pyretin merkkauskynää.
Olen nimennyt itseni Mestarietsivä Miiaksi, sillä näiden opevuosieni aikana olen kehittynyt melkoisen taitavaksi kadonneen hanskan, pipon, kengän, sukat, ulkohousujen, jumppapussin, repun, takin, paidan, pyyhkeen, kalsareiden, kypärän, kirjan, vihon, kynän, kumin, viivoittimen jne löytäjäksi. Tuota lähes päivittäistä hävinneen tavaran etsimistä auttaa huomattavasti se, että lapsi osaa itse kertoa mikä ja millainen tavara on hukassa ja se, että siinä on nimi. Näihin hukkuneisiin ja löytyneisiin tavaroihin liittyy lukuisia toinen toistaan hullumpia tarinoita, joita en nyt tässä lähde kertomaan. Kaikki ne ovat kuitenkin auttaneet kehittymään mestarietsiväksi.
Toiseksi: Neuvokaa lapsellenne jo kotona, että koulun naulakon hattuhylly ei ole tarkoitettu pipoille ja hanskoille, vaan ne laitetaan oman takin/haalarin hihaan. Hattuhyllyllä voi sitten säilyttää vaikkapa varavaatekassia tai sisätossuja, mutta pipo, hanskat ja kauluri kuuluvat hihaan. Miksi? Täit ovat vierainamme jokaisena kouluvuonna. Lisäksi asusteet eivät pääse juoksemaan yhtä hyvin karkuun eivätkä hukkaan sieltä hihasta kuin sieltä hattuhyllyltä (tai lattialta, hihaan laittaminen estää siis myös hyvin tehokkaasti asusteiden heittämisen lattialle ja sen myötä sekaantumisen vieruskaverin tai naapuriluokan oppilaan varusteiden kanssa).
Satsaa ulkovaatteisiin!
Muistan edelleen sen näyn silmissäni, kun syyskuussa 2007 esikoiseni syntymäpäivänä, hain hänet koulun portilta. Vettä satoi ja poimin uitetun koiran kyytiini. Sadetakki oli kyllä mukana, mutta täysin kuivana repun pohjalla. Silloin ajattelin, että täytyy olla olemassa jokin toinen ratkaisu kuin sadevaatteiden päivittäinen raahaaminen repussa kouluun ja takaisin vain todetakseen, että tänäänkin oli ollut liian kiire kaivaa se esille tai sadekuuro oli yllättänyt kesken ulkoilun ja takki oli ollut luokassa ja mitä milloinkin. Eikä kyseessä edes ollut lapsi, joka olisi unohdellut tavaroitaan. Siinä tapauksessa sadetakki olisi varmasti ollut aina väärässä päässä väärään aikaan eli kotona tai koulussa, kun sitä tarvittiin juuri toisaalla. Ratkaisuksi löytyi Travallen Remun vesipilareilla varustettu takki. Muistan miten hinta kirpaisi, etenkin kun ostin samanlaisen takin myös päiväkodissa olevalle pikkuveljelle. Lastenvaatekauppiaan puheet täysin vettäpitävästä takista (joka ei kuitenkaan tuntunut jäykältä ja hengittämättömältä sadetakilta) tuntui jokseenkin utopistiselta, mutta päätin kuitenkin uskoa hänen sanojaan ja kokeilla. Kokeilu oli niin onnistunut, ettei siitä ole sen jälkeen ollut enää paluuta, vaikkakin vaatemerkit ovat vaihtuneet, sillä nykyäänhän vedenpitävyys on saatavilla monilla eri lastenvaatemerkeillä.
Meillä ei ole vuosiin käytetty sadevaatteita kuin päiväkodissa, koska sinne ne halutaan kuran vuoksi. Jos siis et kestä kuraa lapsen ulkovaatteissa, niin silloin suosittelen edelleen jatkamaan sadevaatteiden käyttämistä. Jos puolestaan haluat, että lapsesi pärjää hieman vähemmillä vaatekappaleilla ja pysyy silti kuivana, satsaa vettäpitäviin ulkovaatteisiin. Välikausivaatteissa olen jo vuosien ajan turvannut Polarn och Pyretin kuoritakkeihin ja -housuihin niiden laadun, kestävyyden ja takkien monikäyttöisyyden vuoksi (kerron siitä pian lisää). PoPin takkien lisäksi pikkupojilla on käytössään isompien veljien vanhoja Ticket to Heavenin takkeja. Laatu on siis niissäkin kestänyt useammalle käyttäjälle.
Koska Suomessa on neljä eri vuodenaikaa, ei lasten puettaminen riittävän lämpimästi ja vedenpitävästi ole kovin yksinkertaista – eikä varsinkaan edullista – puuhaa. Elokuussa harvemmin tarvitsee vielä lämpimämpää kuoritakkia, vaan silloin saattaa hyvinkin pärjätä vaikkapa hupparilla tai verkkaritakilla. Toki ne eivät pidä lainkaan vettä. Ongelmana saattaa olla myös se, että aamulla kahdeksalta on yllättävän viileää, mutta lämpötila saattaa puolenpäivän jälkeen kivuta kahteenkymmeneen. Olen kokenut nämä PoPin windfleecetakit sopiviksi näihin alkusyksyn (ja loppukevään) säihin. Lisäksi pojat käyttävät niitä myös kesällä viileämmillä säillä. Ne eivät ole samalla tavalla vedenpitäviä kuin kuoritakit, mutta niihin luvattu >3000mm:n vedenpitävyys on ainakin meille ollut tässä käyttötarkoituksessa riittävä. Windfleecen käytön ei tarvitse rajoittua vain noihin vuodenaikoihin, vaan sitä voi käyttää lisälämmikkeenä yhdessä toisen takin kanssa melkein vuoden ympäri. Näissä takeissa on myös hyvä jälleenmyyntiarvo ja jokainen takki, jonka olen meiltä laittanut eteenpäin, on ollut hyvin haluttu. Tästä syystä olen malttanut toisinaan ostaa windfleecetakin käyttäjänsä suosikkivärissä, vaikka olenkin tiennyt, että se ei tule käymään koko veljessarjalle. Olen sitten vain myynyt sen hyväkuntoisena eteenpäin. Kuvissa näkyvä kaunis vaaleansininen windfleece esimerkiksi on kahden nuorimman pojan suosikkiväri, jonka ostin aikoinaan jääkarhupojalle eli kuopus on takin toinen käyttäjä. Suurin osa perheemme windfleeceistä ja kuoritakeista on kuitenkin tummansinisiä, koska ne sopivat kaikille ja niistä voi asusteilla saada mielivärisensä.
Luonnollisesti myös kuorihousut ovat alkusyksystä liian kuumat ja kuvan windfleecen kanssa näetkin farkut. Palaan kuitenkin näihin housuasioihin tarkemmin erillisessä postauksessa, koska tästä postauksesta on jo muutenkin tulossa liian pitkä.
PoPin (tai jonkun muun merkin) vettäpitävä kuoriasu välikauteen on mielestäni paras valinta pikkukoululaiselle. Haalari käy toki myös. Kuten kuvista näette, on housuissa vielä rapajäljet kevään jäljiltä, mutta en koe niitä häiritseviksi. Tarvittaessa ne voi pyyhkiä kostealla rätillä. Nämä kuorivaatteet kestävät kaikenlaisia sääolosuhteita (tosin pakkasella ne ovat liian kylmät), ne on helppo pukea ja niissä on heijastimet valmiina useammassa paikassa. Kuopus on muistaakseni tämän takin toinen ja housujen kolmas käyttäjä meidän perheessä. Ominaisuudet ovat yhä tallella. Jos lapsi ei pidä hekseleistä, ne on helppo irrottaa ja käyttää sen jälkeen vyötäkuminauhaa apuna vyötärön säätämiseksi sopivaksi.
Varmaan yksi merkittävä syy PoPin kuorivaatteisiin siirtymisessä oli niiden yhdisteltävyys. Vasemmanpuoleinen windfleecetakki voidaan kiinnittää kuoritakin sisälle pienillä neppareilla, jolloin kuoritakista tulee paksumpi ja lämpimämpi ja sen käyttöikä pitenee kylmempiin syyspäiviin. Samalla sekä windfleece- että kuoritakin käyttöikä pitenee (jolloin myös rahoille saa paremman vastineen).
Kuoritakin oikealla puolella olevaa kevyttoppatakkia emme käytä sellaisenaan koulussa, vaikka aivan hyvin voisikin. Olen ostanut takit lähinnä kaupunkitakeiksi, joita käytetään kauppareissulla ja vaikkapa soittotunneille mennessä. Kevyttoppatakin voi kuitenkin kiinnittää windfleecen tavoin pienillä neppareilla kuoritakin sisälle. Se yhdistelmä pitänee lämpimänä myös pienillä pakkasilla ja jälleen kerran kuoritakki saa lisää käyttöaikaa.
Vaikka PoPin kuoritakilla, etenkin yhdistettynä windfleeceen, pärjää mainiosti koko syksyn ja kevään, on meillä käytössä myös nämä ruskeat fleecevuorilliset vanhat Ticketin takit. Pojat käyttävät niitä usein rinnakkain PoPin kuoritakin kanssa niin, että kylmempinä päivinä valitaan nämä fleecevuorilliset takit ja lämpimämpinä päivinä peruskuoritakit. Silloin välttyy sisätakkien tai vuoriosien irrottamisilta ja kiinnittämisiltä aamukiireessä. Ticketin takit toimivat sitten kesäisin ohuempina sadetta pitävinä takkeina ilman vuoriosaa. Ne on myös helppo pakata mukaan retkelle, koska ne menevät pieneen tilaan ja ovat kevyitä kantaa.
Kuopuksella on käytössään myös veljiltä perityt mustat PoPin kuorihousut, mutta yksillä kuorihousuilla pärjää mielestäni vallan mainiosti. Huomaattehan ruskean takin taskusta pilkistävistä Kivatin puuvillasormikkaista näkyvän sinisen nimikointitarran? Suosittelen siis nimeämään myös sormikkaat. Tarramonsterin tarrat pysyvät hyvin kiinni myös niissä.
Jokunen sana vielä koululaisen käyttöön hyviksi havaituista kengistä.
Alkusyksyyn ja loppukevääseen soveltuvat parhaiten tarra- tai kuminauhakiinnitteiset lenkkarit, jotka käyvät samalla myös liikuntatunnin jalkineiksi. Toki myös tarralliset nahkakävelykengät käyvät hyvin kouluun, mutta eivät ole ehkä ihan parhaat liikuntatunneille. Säiden viiletessä ja sateiden lisääntyessä on syytä siirtyä käyttämään välikausigoretexejä, jotka pitävät kosteuden loitomalla ja ovat tavallisia lenkkareita hieman paksummat. Kumisaappaita on syytä käyttää sellaisina päivinä, jolloin sataa aamusta iltaan ja koulun piha täyttyy puoleensavetävistä lätäköistä. Hankalimmat kengät koulukäyttöön ovat erilaiset helposti ja nopeasti puettavat pistokkaat/läpsyt/Crocsit, jotka on kyllä helppo saada jalkaansa, mutta jotka myös putoavat helposti välituntileikkien tiimellyksessä. Nauhalliset kengät ovat myös usein haasteelliset pikkukoululaisten käytössä, jos lapsi ei vielä osaa niitä itse solmia. Kengät aukeavat tuon tuostakin ja lapsi kompastelee nauhoihin tai nauhat ovat menneet niin pahasti umpisolmuun, että niiden selvittämiseksi menee koko välitunti.
Toivottavasti ette kokeneet tekstiäni liian paatoksellisena. Se ei ollut tarkoitukseni. Kuten kirjoitin, jokainen perhe tuntee itse parhaiten oman lapsensa vaatetarpeet ja pukeutumistaidot sekä ylipäätään perheen vaatetuskulttuurin. Nuo asiat ovat silloin se kaikkein paras lähtökohta myös koululaisen puettamiselle. Halusin kuitenkin ehkä hieman provosoivillakin esimerkeilläni kertoa koulupäivien realiteeteistä ja sitä kautta avata erilaisia – ehkä joitakin uusiakin – näkökulmia vaatteiden valinnalle.
Teen vielä toisen postauksen näistä vaateasioista, koska tähän postaukseen en saanut kaikkea mahtumaan. Ajattelin siinä tuoda myös oman näkemykseni siihen yleiseen ajatukseen, että pojat rikkovat ja hukkaavat kaikki vaatteensa. Toki voin siinäkin asiassa puhua vain oman kokemukseni äänellä.
Yhden aiemman välikausivaatepostauksen ekaluokkalaisen vaatteista löydät tästä.