Strömsö-tröjan

Instassa ja täällä blogissani on jo jonkun kerran vilahtanut muutama kuva tästä ensimmäisestä tekemästäni Strömsö-neuleesta.  Aloitin neuleen neulomisen muistaakseni kesäloman alussa ja sen tekemiseen meni pari kolme viikkoa. Sileät, yksiväriset osuudet tulivat luonnollisesti valmiiksi nopeammin kuin kaarroke kuvio-osuuksineen. Näin hellesäällä tuntuu hassulta puhua villaneuleesta, mutta kesällä on kuitenkin usein hyvää aikaa niiden neulomiseen.

Näitä valmiita kuvia ottaessani en ollut vielä kostuttanut neuletta, joten se varmasti vielä jonkin verran tästä asettuu ja muotoutuu.

Hyvät ja selkeät ohjeet villapaitaan tarvikkeineen löydät täältä. Villapaidassa ei ole olemassa erillistä etu- ja takapuolta, vaan paitaa voi käyttää kumpi tahansa puoli edessä tai takana. Ajatus pohjautuu entisajan vaatimuksiin, jolloin paitaa kääntämällä saatiin sille pidempi käyttöikä. Strömsö-paidan ohjeen luonut Lee Esselström kertoo, että hän on tehnyt neuleohjeen omalle löysälle käsialalleen sopivaksi. Tästä syystä on erittäin tärkeää neuloa ensin mallitilkku ja selvittää omaan käsialaan sopiva puikkokoko. Itselleni sopivat puikot olivat 4 ja 4,5.

Käytin ohjeessa suositeltua Dropsin Karisma-villalankaa. Väriksi valitsin vaalean beigen eli “vaalean tammen” (colour mix 77) sekä valkoisen (uni colour 19). Valkoinen ei mielestäni ole aivan puhdas ja kirkas valkoinen, mutta värivalikoimissa oli kuitenkin tämän valkoisen lisäksi ihan erillinen luonnonvalkoinenkin. Vaalea tammi puolestaan näyttää luonnossa joissakin valaistuksessa hieman harmaaseen taittavalta, mutta harmaat värisävyt myydään kuitenkin erillisinä ja tämä sävy kuuluu ruskean sävyihin. Värikartan löydät linkistä. 

Paidan neulominen aloitetaan helmasta ja se tehdään alusta asti suljettuna neuleena pyöröpuikoilla. Suljettuna neuleena neulominen on selkeästi nopeampaa kuin edestakaisin neulominen, sillä silloin ei sileää neuletta neuloessa tarvitse neuloa lainkaan nurjia silmukoita. Tätä tapaa olen suosinut myös tekemissäni Klompelompen neuleissa. Suljettuna neuleena neulominen tarkoittaa myös sitä, että paidan eri kappaleita ei tarvitse enää lopuksi yhdistellä toisiinsa, vaan se tulee valmiiksi sitä mukaan kun neule etenee. Kuten olen jo aiemminkin kertonut, löytyy minulta yhä koreista ja laatikoista neulepaitojen ja -takkien osia, jotka ovat jääneet odottamaan, että JOKU yhdistäisi osat toisiinsa. 

Kun neule on edennyt kainaloihin asti, neulotaan kumpikin hiha erikseen (nekin suljettuna neuleena). Sen jälkeen hihat yhdistetään neulomalla miehustaan. Yllä olevassa kuvassa näkyy kainaloon tässä yhdistämisvaiheessa jäävä aukko. Se onkin ainut kiinniommeltava kohta neuleen valmistuttua.

Tässä vaiheessa sovitin neuletta ohjeessa annettujen neuvojen mukaan. Mielestäni neule näytti kovin lyhyeltä ja pelkäsin, että lopputuloksena olisi napapaita. Mittanauhalla mittasin arvioidun kaarrokkeen korkeuden ja sen perusteella tein päätöksen, että en lisää väliin ylimääräisiä kerroksia ennen kaarrokkeen kuvioneuleen aloittamista. Loppuun asti kuitenkin jännitin, oliko ratkaisu oikea. Klompelompen neuleissa olen nimittäin tottunut neulomaan juuri päinvastoin eli aloittamaan neuleen kaarrokkeesta ja etenemään kohti helmaa. Näin neuleen lopullisen sopivan pituuden päättäminen ja tarkistaminen on ollut helpompaa.

Lee on saanut inspiraation neulemallin kuviointiin Strömsöön kuistin puuleikkauksista. Samalla ajatuksella on tehty ohje myös Strömsö-lapasiin

Kaarrokeosio oli loppujen lopuksi yllättävän korkea ja loppusovitus osoitti huoleni vääräksi: Ei tullut napapaitaa, vaikken tehnyt yhtään ylimääräistä kerrosta!

Näistä kuvista näkyy myös nuo kainaloihin jäävät aukot, jotka ommellaan kiinni työn valmistuttua. Samoin mielestäni erottuu paidan beige sävy.

Ohjeessa ja sen yhteydessä olleella videolla kerrottiin hyvin esimerkiksi lankadominanssista tässä työssä. Loput kirjoneuleen “aallot” toivottavasti tasoittuvat kostutuksen/kastelun yhteydessä.

Kirjahyllystäni löytyy vuoden 2011 (kolmas painos) Strömsö Parhaat palat -kirja. Onko se sinulle tuttu? Kirjan sisältö on jaoteltu vuodenaikojen mukaan sisältäen isompia ja pienempiä käsityö- ja askarteluohjeita sekä ruokareseptejä. Vuodenaikojen kierrossa on huomioitu myös suurimmat juhlapyhät, pääsiäinen ja joulu.

Tässä on vielä kuvina kirjan sisällysluettelo, jos kiinnostuit siitä.

Neuloin Strömsö-neuleeni M-koossa. Ohjeen mukaan pohjaväriä tarvittiin tuohon kokoon 8 – 9 kerää. Ostin suosista yhdeksän kerää, mutta silti lanka riitti juuri ja juuri ja silloinkin jouduin purkamaan aluksi tekemäni mallitilkun. Jostain syystä minulla on nyt kevään ja kesän aikana ollut huonoa tuuria lankamäärien riittävyyden kannalta. On erittäin harmillista, kun pitää tilata yksittäinen kerä ja maksaa siitä postikuluja jopa enemmän kuin on yhden kerän hinta.

Tähän neuleeseen käyttämääni Dropsin Karisma-lankaa löytyy onneksi myös paikalliselta lankakauppiaalta, mutta muissa töissä käyttämiäni Sandnes Garnin lankoja olen joutunut tilaamaan. Valitettavasti tämä Karisma-lanka on iholleni hieman liian karkeaa villaa ja harkitsenkin lankakauppiaan ehdotuksesta seuraavan Strömsö-tröjan neulomista Dropsin puuvillalangasta.

Sitä ennen ovat puikoilleni kiivenneet kuitenkin kahden nuorimman pojan toiveesta Erämaa-neuleet tassukuvioineen. Ensimmäinen tassuneule lähenee päätöstään (tosin lanka loppui ja sitä pitää vielä odottaa) ja sen jälkeen pääsen tekemään toista samanlaista hieman isompana.

Mitä sinulta löytyy kesäpuikoilta?

6 comments

  1. Lee Esselström says:

    Kiva lukea, ja kiitos siitä että halusit neuloa minun designi. Erittäin hieno lopputulos! Kesäiset ja lämmit terveiset, Lee

    • Miia says:

      Kiva kun kävit kommentoimassa ja kiitos tästä kauniista mallista! Teen näitä varmasti lisää. Aurinkoa kesääsi!

  2. Elisa says:

    Aivan ihana neule! Ja niin kaunis väri. Olen itsekin suunnitellut saman mallin neulomista, mutta jäänyt tuumailemaan langan kanssa. Monet ovat tehneet ko. neuleen seiskaveikasta, joka on älyttömän karkeaa ja kutittavaa. Onko tuo Karisma yhtään pehmeämpää? Neulepostauksesi ovat ihania ja inspiroivia! Mielenkiinnolla seuraan miten sama malli toteutuu puuvillalangasta, leppoisia kesäpäiviä sinulle ja perheellesi!

    • Miia says:

      Kiitos kommentistasi. Kiva, kun olet löytänyt blogiini. Itse en pysty lainkaan käyttämään Seiskaveikasta tekemiäni neuleita, joten en ole sitä lankaa enää käyttänyt kuin sukissa ja lapasissa. Karisma on mielestäni hieman pehmeämpää, mutta käyttökokemusten puuttuessa, en osaa siitäkään varmuudella sanoa. Jos olet nähnyt aiemmat neulepostaukseni, niin niistä näkyy, että suosikkilankani on pitkään ollut Dropsin Babymerino. Se ei kutita lainkaan minua eikä meidän atoopikkopoikaa. Se on vaan harmillisesti niin ohutta lankaa, että on käytettävä pieniä puikkoja, jolloin neulominen luonnollisesti kestää kauemmin. Olen nähnyt myös Bigmerino-lankaa ja miettinyt monesti, olisiko siitä korvaajaksi paksummille langoille. Varmasti löytyy muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja. Yllätyksekseni monet islantilaislangat olivat kuitenkin todella karkeita enkä usko, että pystyisin niitä käyttämään, vaikka kovin suosittuja tällä hetkellä ovatkin.

      Aurinkoa sinun ja perheesi kesään!

  3. Liisa says:

    Minkänkokoisen neuleen teit? Mietin M ja L välillä. Normaali vaatekoko on M, mutta käsiala on normaali ja 4 puikoilla tulee 10cm 22 silmukkaa….

    • Miia says:

      Mä tein itselleni M-koon, sitä kokoa käytän muutenkin pääsääntöisesti eli kokoa 38, joskus 36. Käytin 4,5-puikkoja. Tein mallitilkun ensin ja tuo oli sopiva puikkokoko. Mietin aluksi, olisiko pitänyt lisätä muutama kerros rintojen kohdalle, mutta päädyin tekemään juuri ohjeen mukaisen määrän kerroksia. Paidasta tuli mielestäni juuri hyvän kokoinen.

Vastaa käyttäjälle Miia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *