Lemmikkikahvilla

Lukijan toivepostaus: Mistä ammennan energian blogipostausten tekemiseen

Jos vastaisin esitettyyn kysymykseen vain lyhyesti, sanoisin, että ennemminkin on niin päin, että ammennan blogista ja sen kirjoittamisesta energiaa muuhun elämään.

Blogin pitäminen on minulle harrastus siinä missä harrastus voisi olla metsäpolulla lenkkeily, käsitöiden tekeminen tai pianon soittaminen. Yleensä harrastukset valitaan oman mielenkiinnon mukaan ja ne pohjautuvat vapaaehtoisuuteen. Harrastuksiksi valikoituu itselle mieluisat, kivat ja mielihyvää tuottavat asiat. Toki myös niihin mieluisiin harrastuksiin kuuluu vaiheita, jolloin ei huvittaisikaan solmia lenkkareita jalkoihinsa tai tarttua puikkoihin. Sama lienee bloginkin suhteen. Harrastukset ovat myös niitä osia elämästämme, jotka karsiutuvat silloin kun kaikki pakollinen täyttää kalenterin eivätkä aika ja voimavarat enää riitä mihinkään ylimääräiseen. Toisaalta ehkäpä juuri silloin se mieluisa harrastus toisi sen tarpeellisen lisän ja energialatauksen myös siihen muuhun elämään.

Koska teen vain vähän blogiyhteistyötä, ei siitä tule minulle stressiä eikä ylimääräisiä vaateita. Noita muutamia yhteistöitä lukuunottamatta en ole blogini päivittämisestä tilivelvollinen kenellekään, mikä jo sinänsä tuo vapauden kuvata ja kirjoittaa mitä haluan ja milloin haluan. Se, että minulla on täysi vapaus tehdä blogistani oman mieleni ja milenkiintojeni mukainen, tarjoaa minulle luonnostaan mukavan ja mieluisan työympäristön. Siinä on myös yksi iso syy sille, etten koe blogin pitämistä kuormittavana, vaan päinvastoin.

Sitä ei toki käy kiistäminen, etteikö blogin pitämiseen menisi paljon aikaa. Luonnollisesti se puolestaan on suorassa yhteydessä siihen, miten usein postauksia tekee ja millaisia vaatimuksia esimerkiksi kuvien tai kirjoituksen suhteen niille asettaa. Varmasti jokainen joka on joskus blogia pitänyt, ihan vain näin harrastusmielessäkin, on saattanut yllättyä, miten monta tuntia voi yhden postauksen valmiiksi saattamiseksi kulua. Tässä hektisessä nykymaailmassa, jossa mikään ei tunnu milloinkaan tulevan täysin valmiiksi, voi olla myös hyvin palkitsevaa saada jotakin valmista aikaiseksi, olkoonpa se sitten tässä tapauksessa valmis julkaistavaksi ajastettu postaus. 

Vaikka olen esteettinen ihminen ja pidän kauniista kuvista, sommitelmista ja seesteisestä värimaailmasta sekä ylipäätään balanssista asioiden suhteen, en kuitenkin halua enkä pysty luomaan blogiini mitään täydellisiä kuvia ja sisältöjä. Varmasti olen ennenkin kertonut, ettei kuvaaminen ole lainkaan minun juttuni eikä se ole sitä edes näiden blogivuosien jälkeen. Se on yhä melkoista pakkopullaa, josko sellaista nimitystä ylipäätään voi vapaaehtoisuuteen perustuvasta blogista käyttää.

Jos minulla olisi tukoittain ylimääräistä rahaa, palkkaisin itselleni valokuvaajan ottamaan (ja käsittelemään!) valokuvat suunnitelmieni pohjalta. Voi miten ihanaa oliskaan ainoastaan suunnitella ja ideoida kuvausteemat, etsiä kauniit kuvausmiljööt sekä järjestää rekvisiitat paikoilleen, sommitella asetelmat ja kuvattavat ja sen jälkeen kutsua kuvaaja ottamaan kuvat. Sitten vain kuvausten jälkeen kerätä kimpsut ja kampsut ja lähteä kotiin odottamaan sähköpostiin kilahtavia valmiiksi käsiteltyjä kuvia.

Koska näin voi tapahtua vain mielikuvissani, on minun kuvattava itse. Vaikka en käytäkään paljoa aikaa kuvien käsittelyyn, niin useimmiten otan kuvia aivan liikaa ja pelkästään niiden läpikäymiseen ja pieniin perussäätöihin uppoaa helposti muutama tunti. 

Eniten voimaa antava asia postausten tekemisessä on idea ja inspiraatio uudesta postausaiheesta. Välillä niitä satelee mieleen ruuhkaksi asti (erityisesti iltalenkillä ja suihkussa) niin, etten ehdi niitä minnekään muistiin edes kirjata. Idea saattaa muhia mielessä pitkäänkin odottaen sopivaa toteutumishetkeä tai sitten rynnistän siltä istumalta sitä toteuttamaan. Ihana miehistöni onneksi useimmiten tukee minua näissä tempauksissani ja hyvin avuliaasti kysyvät, voisivatko jotenkin auttaa, kun sinkoilen pitkin taloa etsimässä tarvikkeita ja rekvisiittaa. Riippuen ideasta ja inspiraation tasosta, saattaa yksiin kuvauksiin kulua vaikka kokonainen päivä, mikäli siihen lasketaan etukäteisvalmistelut, siirtymiset paikasta toiseen ja takaisin, varsinaiset kuvaukset, tavaroiden paikalleen laittaminen niiden jälkeen, kuvien läpikäyminen ja se maailman tylsin vaihe eli niiden peruskäsittely (muuhun en pysty). Sen jälkeen on vielä jäljellä varsinaisen postauksen tekeminen.

Kuinka monesti olenkaan iltalenkkireittini varrella ”kirjoittanut” postauksen valmiiksi, mutta koska sitä ei ole minulla missään muistissa, saattaa teksti muuttua paljonkin varsinaisella kirjoitushetkellä. Äärimmäisen harvoin luen jälkikäteen kirjoittamaani tekstiä tai annan sen hautua montaa päivää (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ennen julkaisua. Useimmiten kirjoitan hyvinkin tajunnanvirralla tekstin ja ajastan postauksen seuraavalle päivälle. Tämä sopii minulle ja tämä tapa tuo sitä lisäenergiaa blogin pitämisestä eikä vie energiaa sen pitämiseen. Tunnen itseni sen verran hyvin, että ihan varmasti saisin stressin siitä, jos alkaisin tekstejäni viilata, hioa ja muokata tuntitolkulla.

Muutama hieman tutumpi ihminen on kuvaillut blogiani minun leikikseni eli se on kuin aikuisen ihmisen leikkiä. Lapsenakin leikki aina rakennettiin ensin ja sen rakentamiseen saatettiin käyttää paljonkin aikaa. Samalla tavalla esimerkiksi meidän pojat leikkivät Legocityllään eli rakentavat ja leikkivät samaan aikaan. Erona tässä leikissä lapsen leikkiin on ehkäpä se, että haluan myös dokumentoida leikkini kuvin ja sanoin. Silloin siitä jää pysyvämpi muisto ja se lienee yksi iso syy, miksi tätä haluan tehdä. Vaikken voikaan tänne taltioida kaikkein henkilökohtaisempia perheemme asioita tai kasvot paljastavia valokuvia, niin pelkästään jo näiden postausten avulla pääsen käsiksi aiemmin tapahtuneiden asioiden tunnelmiin ja tilanteisiin. Niistä jos mistä saan paljon iloa ja voimaa elämääni eli sitä energiaa.  Erityisen tärkeää minulle on myös teiltä lukijoiltani saamani kommentit sekä tänne blogiin että muita kanavia pitkin. Ilokseni ne ovat lähes aina olleet hyvä syy jatkaa blogin pitämistä. Kiitos siis niistä!

Tällä hetkellä minulla on  pelkästään tältä kesältä valehtelematta kymmenkunta postausaihetta kuvineen odottamassa jatkotoimenpiteitä. Mitä tarkoitan jatkotoimenpiteillä? Sitä, että siirtäisin kuvat kameralta tai puhelimelta tietokoneelle, kävisin ne läpi ja tallentaisin ne blogipostaukseen liitettäväksi sekä kirjoittaisin varsinaisen postauksen. Lisää aiheita tulee joka viikko eli ainakaan vielä ei ole ollut postausaiheista pulaa. 

Mikä sitten saa jonkun postauksen syntymään ja toisen jäämään pelkäksi ajatukseksi tai käsittelemättömiksi kuviksi kameraan tai puhelimeen. Inspiraatio. Halu. Aika. Ne kaikki yhdessä. Jos niitä ei ole, ei postausta synny tai se syntyy vasta joskus myöhemmin. Toisinaan aihe myös vanhenee ja jää siksi pois. Käänteisesti voisi ajatella, että jos alkaisin toimia vastoin inspiraatiotani ja haluani tai ottaisin aikaa vaikkapa yön tunneista, en voisi enää puhua blogin pitämisen tuomasta energiasta, vaan silloin blogi veisi kaiken ylimääräisen energian ja siitä tulisi pakkopullaa eikä se enää toimisi ilon lähteenä. Tästä syystä esimerkiksi vähäiset yhteistyöpostaukseni ovat kaikki tarkoin harkittua, koska en halua niillä taakoittaa itseäni enkä myöskään lukijoitani.

Vastaan mielelläni myös aiheeseen liittyviin lisäkysymyksiin, jos niitä herää. Postausaiheita saa myös aina ehdottaa. Toteutan niitä silloin kun se tuntuu minulle sopivalta. 

Aurinkoisia kesäpäiviä ja kauniita kahvihetkiä myös sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.