Kuukausi: kesäkuu 2021

Tervetuloa ihana kesä!

Tämä kesäntoivotuspostaus olisi pitänyt kirjoittaa jo viikko sitten, mutta kesäloman alku, rästiin jääneet työt ja kaunis sää jättivät postauksen tekemisen jalkoihinsa. Sain viimevuotiseen tapaan jälleen mahdollisuuden jakaa todistukset ulkona, luokkani ikkunoiden alla olevassa puutarhassa. Kuin ihmeen kaupalla omenapuu oli puhjennut kukkaloistoonsa juuri kevätjuhlapäivänä. Ihmettelin puutarhaan astuessani tunnetta, että jotakin on toisin kuin vielä eilen ja …

Lisää...

Pop:in uima-asutarjous

Muistanet vielä vuoden takaisen uima-asupostaukseni. Viime kesänä poikia odotti hieman isompi yllätys, kun tulevan koronakesän siivittämänä olimme mieheni kanssa päättäneet toteuttaa jo muutaman vuoden mielissämme kypsyneen ajatuksen uima-altaan rakentamisesta kotipihaamme. Postaus aiheesta on yhä tekemättä. Odottelen vielä, jos saisimme uima-altaan ympärille rakennettavan terassin valmiiksi. Voit arvata, että tämän kesän alun lämpimät päivät ovat saaneet innokkaat vesipedot …

Lisää...

On aika hiljaa kiittää

Tänään on monella suuri päivä. Esikoulut jo päättyivätkin, mutta viimeistään tänään sulkeutuvat myös peruskoulujen ja toisen asteen opiskelupaikkojen ovet kesän ajaksi. Tänään osalla päättyy alakoulu ja noin 60 000 suomalaisista nuorista on kädessään tähän astisen elämänsä arvokkain paperi eli peruskoulun päättötodistus. Noin 24 700 uutta ylioppilasta painaa päähänsä valkolakin ja noin 40 500 on suorittanut …

Lisää...

Toukokuu

Toukokuu vaihtui kesäkuuksi, mutta itse elän vielä tämän viikon toukokuuta. Olette varmasti huomanneet, että blogi ei ole päivittynyt normaaliin tahtiinsa. Toivon ehtiväni julkaista 2 – 3 postausta viikossa, mutta siihen tahtiin en pysty, jos muut arjen palaset valtaavat suuremman osan kuin normaalisti. Luonnollisestikin työ on yksi osa tätä arjen palettia ja tässä vaiheessa vuotta se …

Lisää...