Puhalluskukkia

Lapsuudessani koulut päättyivät aina toukokuun viimeisenä päivänä (Vai olikohan niin, että jos se osui sunnuntaille, niin silloin kevätjuhlapäivä oli jo lauantaina 30.5.? Muistaako joku?) ja kesäloman tuntu valtasi minut viimeistään neljäs kesäkuuta, jolloin vietettiin puolustusvoimain lippujuhlan päivää kasarmialueen kentällä. Tuo kenttä täyttyi paitsi sotilaista niin myös voikukista. 

Muistan miten noina kesinä opin tekemään ihan itse voikukkaseppeleen. Sen jälkeen kädet – ja varmaan myös kesämekot – täyttyivät voikukkajäljistä. 

Noina kesinä oli aina lämmin. Mustat samettiset kevätjuhliin hankitut uudet kiinantossut vaihtuivat ensin sandaaleihin ja espadrilloksiin, joiden jälkeen vuorossa oli pelkät paljaat varpaat, joilla kirmattiin tuolla valtaisalla kesän täyttämällä niityllä.

Yhtä varkain kuin kenttä oli muuttunut keltaiseksi, muuttuikin se valkoiseksi hahtuvapallojen täyttämäksi kukkamereksi. Siinäpä meillä sitten riittikin puuhaa, kun puhallisimme toiveiden saattelemana nuo valkoiset hahtuvat lentoon. Ei siis mikään ihme, että seuraavan vuoden lippujuhlapäivänä kentällä kukki ehkäpä vieläkin loisteliaammin keltaiset kukkaset ja jälleen oli aika ihanan vapauden täyttämän alkukesän ja voikukkaseppeleiden. 

Saattaapa olla, että olen salassa vaalinut noita muistojani, sillä en ole niin kamalasti välittänyt pihaamme kesä kesältä yhä runsaammassa määrin levinneitä voikukkia. Toki olemme ostaneet aivan erillisen Fiskarsin työkalun niiden karkoittamiseksi, mutta sitä käytetään hyvin satunnaisesti. Voi kunpa vielä pääsisin tarttumaan noiden huolettomien lapsuuskesien tunnelmiin ja muistaisin edes yhden hahtuvapallon siemenien mukana tuulen vietäväksi lähettämäni toiveen. Kunpa vielä osaisin samalla lailla elää hetkessä ilman huolen häivää huomisesta.

Haaveilin jo viime kesänä vieväni pojat tuolle samalle lapsuuteni kukkaniitylle kirmaamaan, mutta lopulta se jäi. Nyt kun näin voikukkien jo muuttuvan hahtuvapalloiksi ajattelin, että saisimmekohan tänä kesänä kuvattua vähän hahtuvapallomerta. Lopulta päädyimme kuitenkin vain pienelle kävelylle katumme päässä olevalle pyörätielle ja löysimme hahtuvapallojen ympäriltä myös muita vielä täydessä loistossaan olevia kukkasia, kuten koiranputkia ja kärsämöitä, niittyleinikkejä ja puna-ailakkeja sekä hieman sivummalta vielä kauniita ja herkkiä lemmikkejä.

Yritän aina luonnossa kulkiessa nimetä pojille kasveja ja eläimiä. Koululla on niin suuri vaikutus lapsiin (se on toki hyvä asia), että he tuntuvat osaavan nuo nimet aina paremmin ruotsiksi kuin suomeksi, vaikka kotona käytämmekin vain suomen kieltä. Sama koskee myös viikonpäivien ja etenkin kuukausien nimiä. 

Jääkarhupoika on katsonut paljon luonto- ja erityisesti eläindokumentteja sekä lukenut samoista aihepiireistä tietokirjoja. Monesti hän osaakin vastata eläimiin liittyviin luontokysymyksiin huomattavasti minua paremmin. Tälläkin retkellä saimme hyvin yksityiskohtaista tietoa muunmuassa Suomen käärmeistä, punkeista ja hyttysistä. Jälikimmäiset ovat osoittautuneet tässä alkukesästä melkoisiksi kiusankappaleiksi. Sen voi näistäkin kuvista nähdä, jos tarkkaan katsoo.

Allergikolle kevät siitepölyaaltoineen ei ole ollut helppoa etenkin kun laskee vielä mukaan korona-aikaan liittyvät lisähaasteet vaikkapa kouluun menemisestä. Lääkkeet eivät vie oireita täysin pois ja aina on ollut myös miettittävä, onko varmasti kyse allergiasta vai onko sittenkin flunssa. Ihanaa, että kesän voi olla nyt noista pohdinnoista vapaa etenkin kun minnekään ei ole pakko mennä. Toivon, että lapseni saisivat saman huolettomien kesien kokemuksen kuin itsekin aikoinaan sain. Uskon jopa siihen, että parhaiten pääsee eroon arjesta aikatauluineen, kun saa mennä ja tulla vapaasti ihan vain omassa pihapiirissä. Kuinka monet kerrat olenkaan saanut kuulla ja lukea siitä, miten kallis ulkomaanmatka on peittynyt yhteisen eväsretken tai onkiretken varjoon. Hetkessä elämisen taito ja yhdessä jakamisen taito, niitä vaalikaamme.

Nallekarhupojan kohdalla huomasimme, ettei hän olekaan allerginen kaneille, vaan ilmeisesti niiden heinä sai aikaiseksi allergiaoireet. Miten onnellinen hän onkaan, kun voi taas rauhassa hoitaa kaneja, kun vaan joku toinen huolhetii heinien lisäämisestä heinähäkkiin. Onneksi kaneille riittää useampi hoitaja, jolloin vastuita on voinut jakaa.

Kuulin vasta viime talvena, että isoveljet kutsuivat nuorinta veljeään voikukaksi. Ihmettelen, miten en ollut tuota aiemmin kuullut, etenkin kun kuulin mitä nimityksen takana piilee. Kuopus näyttää kuulemma ihan voikukalta, kun hänen hiuksensa nousevat trampalla pomppimisen seurauksena pystyyn ja nimenomaan tuolta hahtuvapallovoikukalta. Pehmeydessäänkin voisin todeta yhtäläisyyden. <3

Vielä en ole päässyt lapsuuden kesien huolettomiin tunnelmiin, vaikka voikukkamerikin jo vaihtui hahtuvapallomereksi ja juhlakengät sandaaleiksi. Onneksi tässä on vielä aikaa ja vehreyskin täyttää pellot, niityt ja ojien pientareet viikoiksi eteenpäin. Samalla auringon valo ja lämpö tekevät ihmeitä. 

Katse kohti kesää!

Poikien vaatteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.