Lista tekemättömistä ja vielä tehtävistä asioista ei tunnu lyhenevän yhtään, sillä aina kun saat yhden asian pyyhittyä pois, tulee siihen vähintään kaksi uutta. Kollegan kanssa juuri tällä viikolla nauroimme, miten samassa veneessä me jälleen keikumme, kun kummallakin oli yöpöydällä paperi ja kynä yöllä mieleen muistuneiden muistettavien asioiden kirjaamista varten. Lopulta kuitenkin kaikki pakollinen tulee tehdyksi.
Lauantaiaamupäivän jälkeen iskee totaalinen lamaannus. Samalla se on toivottu ja odotettu hetki. Tunne, jota en ole tuntenut milloinkaan muulloin kuin ollessani opettajan työssä. Se kun istut alas ja yhtäkkiä ei olekaan enää kiire minnekään. Keho ja mieli käyvät toki yhä kierroksilla, sillä sellaista karusellia ei ihan yhdellä jarrutusliikkeellä pysäytetäkään. Istut ja odotat, että vauhti edes hieman hiljenisi. Parasta on, jos saat viereesi toisen karusellissa pyörivän. Toisen joka lamaantuneena istuu siihen viereesi, ehkä kolmannenkin. Siinä te istutte. Kukaan ei puhu mitään, odottaa vain, että vauhti edes hieman hidastuisi. Edes sen verran, että voisi jälleen puhua.