Isompien poikien vaatteet, osa 3

Hiljakselleen tämä postaussarja saa jatkoa. Seuraavaksi on vuorossa Tommy Hilfigerin vaatteet, joista riittää kokoja 176cm asti ja toki sen jälkeen miesten mallistossa XS-koosta ylöspäin. Merkillistä, miten joillakin vaatemerkeillä tämä kokojatkumo ihan oikeastikin toimii ja toisilla ei.

Toiseksi vanhimman pojan ollessa siinä hankalassa 152cm koon jälkeisessä välikokotilassa, löysin paikallisesta urheiluliikkeestä Hilfigerin vaatteet. Toki merkki oli minulle ennestäänkin jo tuttu, mutta tuossa hetkessä se vastasi enemmän kuin hyvin tarpeeseen ja kerrankin jotakin löytyi myös ihan kotikaupungin valikoimista ja poika pääsi ihan oikeasti sovittamaankin vaatteita ja valitsemaan mieleisensä. Niin merkittävä taisi tuo ”löytö” olla, että muistan vieläkin mitä ostettiin: farkut, huppari ja pitkähihainen farkunsininen vaarinpaitatyyppinen trikoopaita.

Nykyäänhän ei enää ole tuota haastetta, ettei vaatteita saisi, jos niitä ei löydy omalta kotipaikkakunnalta. Noiden vuosien jälkeen alkoi verkkokauppamyynti lisätä jalansijaa eikä koronatilanne ainakaan helpottanut kivijalkamyymälöiden olemassaoloa. Tosin kuulun siihen ryhmään, jotka aina mielellään sovittaisivat itsellään ja lapsillaan vaatteet ennen niiden ostamista ja kannattaisivat kivijalkamyymälöitä.

Sittemmin olemme verkkokauppojen ja tuon urheiluliikkeen lisäksi ostaneet Hilfigerin vaatteita muunmuassa Ideaparkin Hilfigerin myymälästä. Esimerkiksi farkkujen ostaminen oli huomattavasti helpompaa, kun niitä pystyi sovittamaan. Heillä on nykyään myös verkkokauppa, mutta myynnissä on vain naisten ja miesten kokoja. Stockmannilta ja Aukialta olen myös ostanut Hilfigerin vaatteita. Ainakin Stockalla on ollut myös noita nuorisokokoja.

Lasten ja nuorten koossa Hilfigerin vaatteita löytyy myös heidän omasta verkkokaupastaan. Sieltä löytyy niin ikään jatkumo kokojen osalta miesten mallistoon. Olin ajatellut ottaa postauksen kuvat noilta sivuilta, mutta se ei onnistunut. Niinpä turvauduin Booztin ja Zalandon poikien Hilfiger-malliston valikoimiin. Mielestäni erityisesti Zalandossa mallisto nuorisovaatekokojen osalta oli melko kattava.

Jos minulta kysyttäisiin, mitä minulle tulee mieleen Hilfigerin vaatteista, vastaisin että tummansininen, punainen ja valkoinen sekä raikkaus ja toisinaan ylikorostetun suuret printit. Meillä esimerkiksi toiseksi vanhin pojista on nimenomaan toivonut, ettei vaatteissa olisi mitään ylikorostuneita logomerkintöjä, mieluiten ei mitään logoja. Muistan miten eräänä keväänä etsittiin hänelle pelkkää yksiväristä tummansinistä lippistä ilman mitään logoa. Ei muuten ollut ihan helppo tehtävä! Osalla teini-ikäisellä puolestaan on nimenomaan halu käyttää niitä logoin varustettuja vaatteita. Hilfigerin kohdalla onnistuu halutessaan valita kumpaa vaan. Osassa tuotteista merkki on kirjailtu suurin kirjaimin, osassa se näkyy pienenä ”värilippuna” ja osassa ehkäpä vain pelkkänä värimaailmana ja värien yhdistelytapana.

Yksivärisiä t-paitoja löytyy rintataskullisena mallina ja ilman taskua sekä o- että v-aukkoisena. Simppelit collegeshortsit käyvät kesällä ulkoiluun ja talviaikana sisäliikuntaan. Siinä mielessä college-, trikoo- ja urheilushortsit ovat järkevämpiä ostoksia kuin kankaiset chino- tai muut canvasshortsit. Shortsien hyvä puoli tosin on myös se, että ne voi aluksi ostaa hieman isompina eli pidempinä, jolloin ne sopivat useamman vuoden ajan.

Hilfigerin perusvärien lisäksi esimerkiksi t-paitoja löytyy myös muissa väreissä, kuten vihreinä, eri sinisen sävyissä, keltaisina, oransseina, harmaina, mustina ja vaaleanpunaisina. Voin siis toistaa samat sanat kuin Benetton-postausta tehdessäni, että iso plussa siitä, miten poikalasten vaatevalikoimaan on tuotu muitakin värejä kuin sinistä, mustaa ja harmaata. Monet pojat  nimittäin pitävät kovasti kirkaammistakin väreistä. Samalla kun pohjalla on nuo tietyt Hilfigerin perusvärit, on näitä kirkaampia värejä helppo yhdistää niihin. Tästä syystä välillä myös itselläni suuren inflaation kärsinyt tummansininen säilyy yhä sitkeästi meidän poikien vaatevalikoiman yhtenä kulmakivivärinä, koska siihen on niin helppo yhdistää muita värejä. Samat tummansiniset housut tai shortsit saattavat kulkea veljeltä toiselle, mutta uuden ja juuri sitä persoonaa kuvaavan ilmeen saa mieleisen paitavärin valinnalla.

Aloituskuvan Hilfiger-”lippulaiva”uimashortsien lisäksi löytyi muitakin uimashortseja. Ehkäpä koko tämänhetkisen malliston suosikkivaatteekseni valikoitui nämä vaaleansiniset uimashortsit. Mielestäni väri on tosi kaunis vaaleansininen. Toki mitä vaaleampi väri, sen arempi se on lialle ja tahroille.

T-paitoja myytiin useamman eri värivaihtoehdon sisältämissä kahden paidan pakkauksissa. Itse pidän ehkä kuitenkin enemmän siitä, että yhdistelmät saa itse valita. Esimerkiksi meillä kaksi poikaa tykkäisi tuosta punaisesta t-paidasta, mutta harmaalle meillä ei niinkään olisi käyttöä. Sen sijaan esimerkiksi punainen ja valkoinen tai punainen ja vaaleansininen olisivat käyneet hyvin.

College- ja uimashortsien lisäksi valikoimasta löytyi myös siistimpiä kangasshortseja.

Ehkä poikien vaatetuksesta omasta mielestäni suosikkivaatekappaleeni on pikeekauluksellinen paita. Ihan paras klassikko lähes tulkoon kaikkeen menoon eli perusarkeen ja puolisiistiin. Samaan kategoriaan menevät myös farkkushortsit, jotka kesällä sopivat oikeastaan ihan kaikkien vaatteiden pariksi ja hienoimmat juhlat pois lukien myös juhlavaatetukseen. Pitkähihaiset pikeet ovat aivan parhaita. Omaan makuuni Hilfigerin malliston pitkähihaisissa pikeissä vaan oli liian isot logotekstit. 

Perusyksivärinen trikoopaita näyttää raikkaalta vuoden ympäri alaosan denimiä vasten. Kesällä ohut trikoopaita pitkillä hihoilla tuo tarvittavaa lisäsuojaa aurinkoa vasten.

Paksumpia collegepaitoja ja huppareita löytyy valikoimasta useampaa eri mallia ja väriä. Jälleen kerran mielestäni ajattomia ja ympäri vuoden käyviä vaatteita.

Saatavilla on myös näihin yläosiin sopivia alaosia eli collegehousuja ja farkkuja.

Blogiani jo pidempään seuranneet ovat varmasti huomanneet, että jokaisesta mallistosta valitsemiini kuviin eksyvät aina samanlaiset eli samantyyliset ja -väriset vaatteet. Ja niihän se juuri onkin. Klassista hyväksi havittua ja vuodesta toiseen toimivaa tyyliä on helppo jatkaa uusilla, isommilla vaatekoilla.

Aina silloin tällöin saan kysymyksiä siitä, että miten saan lapset pukeutumaan samalla tavalla. En ole koskaan kokenut sitä ongelmaksi. Yksi selitys lienee siinä, että tietty tyyli ja tietyt vaatekappaleet toistavat itseään jokaisessa koossa. Niiden ympärille on sitten rakentunut kunkin oma tyyli ja toiveet.Tästä syystä vaikkapa reissuun tai ihan vaan kylään, kauppaan, kahvilaan, teatteriin, konserttiin, kirkkoon tai minne milloinkin (korona-aikana ei koulun lisäksi oikeastaan yhtään minnekään) lähdöt ovat mahdollisimman helppoja. Lapset yleensä kysyvät, että mitä laitetaan päälle. Siihen kysymykseen on helppo vastata, että vaikkapa tummansiniset neuletakit, farkut ja pikeepaita omalla väritoiveella.

Tällaiset klassikoneulepaidat ja -takit löytyivät ilokseni myös Hilfigerin isompien poikien mallistosta. 

Kauluspaidoissakin toistuvat samat klassikkoainekset eli ruutua, raitaa ja yksiväristä valkoista ja vaaleansinistä. Kesäisin kauluspaitaa on mukava käyttää farkku- tai chinoshortsien kanssa. Hihat voi kuumalla ilmalla kääriä tai jättää alas suojaamaan auringolta. Syksyllä ja talvella päälle voi pukea v-aukkoisen neuleen tai neuletakin. Toki paita käy myös sellaisenaan pujutettuna farkkuihin tai chinoihin. Vyö viimeistelee asun.

Olin luvannut avustaa esikoista hieman vaateostoksissa. Suuntasimmekin viikonloppuna KappAhliin, josta ostimme hyväksi havaittuja Hampton Republic -malliston vaatteita. Hän valitsi itselleen beiget chinot, farkut, tummansinisen pusakkamallisen takin, beiget chinoshortsit, tummansiniset collegeshortsit, valkoisia t-paitoja, pikeepaitoja eri värisinä ja kauluspaitoja muutamassa eri värissä. Hän olisi vielä toivonut bleiseriä, mutta sellaista emme tällä kertaa löytäneet. Väreinä beigen, denimin ja tummansinisen lisäksi hänen vaatevalinnoissaan näkyivät vaaleansininen, valkoinen ja vihreä. Kävimme myös läpi millaisia vaatteita hänellä on ennestään ja miten niitä voi yhdistellä ostamiemme uusien vaatteiden kanssa. 

Nyt kun katselen näitä Hilfigerin vaatteita, huomaan hyvin selvästi yhtäläisyyden valitsemiemme Hamptonin vaatteiden kanssa. Ja vaikka poika sai itse valita vaatteensa, hän valitsi hyvinkin sitä samaa klassikkotyyliä, jota minäkin hänelle hänen kotona vielä asuessaan tapasin ostaa. Vaatteiden ristikkäin yhdisteltävyys on yksi klassikkovaatteen parhaita ominaisuuksia. Jo muutamilla perusvaatteilla pystyy saamaan useita toimivia vaatekokonaisuuksia vaikkapa sään ja tilaisuuden vaatimusten mukaan. 

Jokunen hieman juhlavampikin vaate löytyi Hilfigerin valikoimista, vaikken ehkä ensisijaisesti mieltäisikään Hilfigeriä juhlavaatteeksi. Koska perusarkivaatteille on ehdottomasti enemmän käyttöä kuin juhlavaatteille, niin juuri siitä syystä pidän Hilfigerin vaatteita toimivina. Toimivuutta lisää kokojen saatavuus myös isommille pojille eli teini-ikäisille ja nuorille aikuisille.

Alusvaatteet, pyjamat ja kylpytakit kuuluvat myös Hilfigerin valikoimiin. Pitkälahkeiset pyjamahousut myydään yleensä erikseen. Pyjamapaitoja näin myynnissä kahden paidan paketeissa. Sen sijaan kesäisemmät shortsipituiset pyjamahousut myytiin yhdessä lyhythihaisen pyjamapaidan kanssa. Meillä ei ole muistaakseni koskaan ollut Hilfigerin pyjamia, mutta boksereita ja sukkia on ollut ja on yhä käytössä isommilla pojilla. Stockmannilta olen tavannut ostaa nilkkasukkia tummansinisinä, mustina, ruskeina ja beigeinä sekä kesäsukkia useamman parin pakkauksina. Niistä meillä on varmasti eniten valkoisia ja mustia, mutta myös sellaisia kolmen parin pakkauksia, joissa on ollut mukana punaisia, sinisiä ja valkoisia sukkia, saattapa olla jotkut harmaatkin mukana. 

Hilfiger on todellakin halunnut pukea käyttäjänsä päästä varpaisiin, sillä valikoimiin kuuluu myös kelloja, vöitä, jonkun verran kenkiä, huiveja, pipoja, sormikkaita, lippiksiä ja aurinkohattuja. Meidän toiseksi vanhimmalla pojalla on ollut jo useamman talven käytössään Hilfigerin kashmirea sisältävä villapipo ja kaulahuivi. Ne ovat pysyneet vuodesta toiseen hyvinä. Muista asusteista meillä ei taidakaan noiden äsken mainitsemieni alusvaatteiden lisäksi olla vielä kokemusta.

Sokerina pohjalla tulevat sitten vielä nämä erilaiset laukut. Reppujen lisäksi löytyy jumppakassia, eväslaukkua, vyölaukkua, penaalia ja ehkäpä kaikkein parhaimpana ”poikien mentävää” pientä olkalaukkua. Toivoisin, että pojat ja miehet oppisivat enemmänkin käyttämään olkalaukkuja. Taskuissa pullottavat lompakot, kännykät ja avaimet eivät aina ole ihan paras juttu. Olkalaukkuja enemmän käytössä taitavat yhä olla reput eikä niissäkään toki mitään vikaa ole.

Kaikki postauksen kuvat ovat jälleenmyyjien sivuilta eli Zalandolta ja Booztilta. Hilfigerin poikien vaatteita ja asusteita löytyi heidän valikoimistaan useamman sivun verran, jopa siinä tapauksessa, että valitsi kooksi vain isoimmat koot (158 – 176cm). Vaikka postaus venyikin näin pitkäksi, en silti saanut tähän kuin osan heidän valikoimastaan. 

Millaisia ajatuksia sinulla on näistä vaatteista ja asusteista ajatellen isompia poikia? Entäpä kokemuksia laadusta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.