Isolla perheellä liikkuminen on jo sinänsä huomiota herättävää, halusit tai et. Kun tila-autosta purkautuu enemmän kuin kaksi tai kolme lasta, saa se ihmisten päät kääntymään. Olemmekin monesti mieheni kanssa pohtineet, että missä menee raja, jolloin voi käyttää käsitettä suurperhe. Nykyään kuulen käytettävän sitä jo kolmilapsisista perheistä. Emme kokeneet olevamme suurperhe kolmilapsisena emmekä vielä nelilapsisenakaan perheenä. Viisilapsinen perhe alkaa ehkä olla jo hieman sillä rajalla, mutta koska mahdumme vielä hyvin yhteen seitsemänpaikkaiseen autoon, en ehkä silti kokisi luontevaksi käyttää meistä nimitystä suurperhe. Niinpä puhummekin mieluummin ja luontevammin isosta perheestä. Mikä sitten on ison perheen raja? Ehkäpä se, että kahdenkaan aikuisen kädet eivät riitä pitämään kiinni jokaista lasta kädestä, kun kuljemme kaikki yhdessä. Meidän perheen tilanne on toki siltäkin osin ollut erilainen, sillä esikoinen oli jo 14-vuotias, kun kuopus syntyi ja toiseksi vanhinkin jo 11-vuotias. Esikoinen osasi jo kulkea omia polkujaan ilman, että häntä olisi pitänyt pitää kädestä kiinni. Toisaalta joku määritteli kolmilapsisen perheen suurperheeksi siksi, että kaikille lapsille ei enää riittänyt samaan aikaan syli.
Olen puolestasi pahoillani kaikista ei-helmistä joita olet kuullut. Voin arvailla minkälaisia ne ovat olleet ja ymmärrän täysin niiden satuttaneen sinua. Joskus itse pohdin, että miksi ihmiset töksäyttelevät outoja ja tylyjä kommentteja toisille.
Meillä on vain yksi lapsi, poika. Ja pitkään kuulin kommentteja, että kai te vielä tyttöä yritätte. Ja kun vastasin, että meidän perhe on tässä ja lisää lapsia ei ole tulossa, sain hyvin ihmetteleviä katseita. Toki aikanaan haave ole isommasta perheestä mutta elämässä asiat ei aina mene haaveiden mukaan. Kovasti olen kiitollinen ainokaisestani; meidän ihmeestä.
Itse ajattelen, että suurperhe voi olla eri asioita itse kullekin. Minulle teidän perhe on suurperhe, kun vertaan sitä omaani. Ystävälläni on 4 lasta ja hän ei koe olevansa suurperheen äiti. Ihailen sekä sinussa että ystävässäni sitä taitoa saada arjesta sujuvaa, lapset pidettyä ”siisteinä” ja toiset huomioonottavina.
Keskity niihin mukaviin kommentteihin ja jos vain mahdollista koeta unohtaa ikävät! Sinulla on ihana perhe, hurmaavat lapset <3
Ihanaa äitienpäivän iltaa sinulle ❤️
Voi kaunis kiitos sanoistasi! Ne saivat kyyneleen vierimään silmäkulmastani, liikutuksen kyyneleen. Miten sydämestä toiseen sydämeen sanasi kirjoititkaan. En ole toki täällä blogissa kaikkea kertonut tiestäni äidiksi, mutta muutamista postauksista voinee rivien väleistä jotakin päätellä. Ehkäpä siksi, ettei meilläkään perheen kasvamiseen liittyvät suunnitelmat menneet omien toiveiden ja haaveiden mukaan, tuntuukin juuri erityisen kurjalta tietynlaiset kommentit. Olemme ylipäätään saaneet enemmän kuin ikinä uskalsimme edes toivoa. Taitaa se vaan olla niin, että aina löytyy syitä kommentoida, kuten itsekin esimerkissäsi kerroit. Tänään on ollut onni ja iloa päällimmäisinä, kun pitkästä aikaa oli koko veljessarja koolla saman katon alla. Miten liikuttavaa onkaan seurata, kuinka tärkeänä pikkuveljet aina pitävät vanhimman veljensä vierailuja. Siellä kuopus istui sohvalla esikoisen kainalossa. <3
Voi, voin vaan kuvitella tilanteesi. Meillä on kolme poikaa ja voi kuinka usein kuulee typeryyksiä.
Muutenkin pojista ja poikien äitinä olosta kuulee todella paljon oletuksia.
Eräs ystäväni oli juuri raskaana, ja sanoi ennen sukupuolen paljastumista ”vitsillä” , että ei todellakaan halua koko lasta jos se on poika… Mietin siinä kovasti että voisiko koskaan kukaan sanoa toisinpäin??? Tuntuu että ei.
Tästä olisi paljon sanottavaa itsellänikin..
Kiva kun jätit kommentin. Lohduttaa kovasti, kun tietää, että on myös muita saman kokeneita, vaikka mun mielestä meitä ei pitäisi olla yhtäkään. Vaikken tuossa postauksessani lähtenyt saamiani negakommentteja tarkemmin kertomaan, niin useita niistä pystyisin vuosienkin jälkeen toistamaan sanasta sanaan. Se kertonee niiden vaikutuksesta. Ja nuo oletukset, eikö olekin surullista! Suomessa mielestäni tässä alkaa näkyä jo yhteiskunnan tasolla asennoitumista. Sitä minun on vaikea sulattaa. Itse näen jokaisen lapsen yksilönä ja esimerkiksi kunkin yksilön temperamentti määrää vaikkapa hänen käyttäytymistään paljon enemmän kuin sukupuoli, silti poikiin liitetään nyky-Suomessa niin paljon negatiivisuutta. Ehkä eniten mietin sitä, että millainen vaikutus pitkässä juoksussa tuolla asennoitumisella on poikiin eli sillä, että heidät tungetaan tiettyyn muottiin. Voi kunpa ihmiset oppisivat tuntemaan kaikki hienot poikalapset! Täytynee miettiä, josko olisin vielä joskus valmis avaamaan tätä aihetta enemmänkin.
Hei! Valitettavasti pystyn kuvittelemaan saamasi kommentit. Meillä on kolme poikaa ja voi, kaikenlaista olen kuullut. Poikani ovat seisoneet vieressä ja kuulleet myös nämä kommentit (onneksi eivät kaikkia). Lapsemme eivät ole ”tytön korvikkeita ” vaan rakastettuja itsenään. Minulta on kysytty useasti, että kai te teette niin kauan lapsia kunnes saatte tytön. Kyllä nämä puheet satuttavat.
Onneksi on myös toisenlaisia,sydämen sivistystä omaavia ihmisiä kuten kahvilassa kohtaamanne herrasmies.
Kiitos Rouva H, kun osallistuit tähän keskusteluun omilla kokemuksillasi. Taidamme kaikki poikalasten (joilla ei ole tyttöjä) äidit tietää nämä kommentit. Kurjinta on juuri nuo hetket, kun lapsi/lapset seisovat vieressä kuulemassa, että ovat jotenkin viallisia tai ei-toivottuja. Ihan kamalia tilanteita! Jos minäkin levittäisin koko tarinani, niin en tiedä uskaltaisiko enää kukaan epäillä, että lasteni arvo määräytyisi jotenkin sukupuolen mukaan. Ei todellakaan! Omalla kohdallani kommentoinnin pohjakosketus taisi ajoittui neljänteen poikaa tai ehkäpä sen jälkeen aloin itse muuttua jotenkin immuuniksi ilkeyksille. Mutta kuten sanoit, onneksi löytyy myös niitä helmihetkiä. <3