Pääsiäisen aikana kirjoiteltiin paljon turhan muovikrääsän ostamisesta lapsille muunmuassa pääsiäismunayllätysten muodossa. Ymmärrän täysin tuon ajatuksen noiden puheiden ja kirjoitusten takana enkä itsekään suosi kertakäyttökulttuuria. Olen kuitenkin (ja tiedän monen kollegani myös) keksinyt noille pienille muovileluille jatkokäyttöä monissa toiminnallisissa koulutehtävissä. Schleichit sen sijaan ovat hieman arvokkaampia ja kestävämpiä leluja ja niitä olen mielelläni meille ostanut jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Toisaalta en usko, että niitäkään ostaisin, jos niillä ei leikittäisi tai ne eivät olisi laadukkaita ja kestäviä. Voinkin kertoa, että meillä on viime päivät leikitty vuorotellen kanileikkiä (ja ylipäätään maatilaleikkiä, jonne sudetkin ovat yrittäneet päästä vierailulle) ja kauppaleikkiä.
Sinä iltana, kun pääsiäiskorit oli annettu ja lapset menneet jo vuoteisiinsa, tuli kuopus takaisin alakertaan, kiipesi syliini ja sanoi: ”Äiti, nuo pääsiäisyllätykset olivat tosi kivoja. Mä tykkäsin tosi paljon noista Schleichin kaneista. Kiitos niistä.” Kuopus sai tänä pääsiäisenä muitakin pupuaiheisia yllätyksiä. Katsotaan päätyvätkö ne postaukseksi asti 😉 Seuraavana aamuna hän oli hiipinyt hiljaa, muiden vielä nukkuessa, isoveljensä huoneeseen jatkamaan tuota samaa eläinleikkiä. Eskarin jälkeen leikki käynnistyy heti käsienpesun jälkeen. Ollapa vielä lapsi ja saada heittäytyä leikin ja mielikuvituksen maailmaan vailla huolen häivää!