Pääsiäinen lähestyy tänä vuonna hyvinkin nopeasti talvilomakauden jälkeen. Koska minulta toivotaan usein vinkkejä pienempiin käsitöihin, niin ajattelin jakaa teille ohjeet tällaiseen tiputauluun. Idea ei tällä kertaa ole omani, vaan olen poiminut sen Pinterestistä. Toteutin tällaisen tipulautastaulut aiemman ekaluokkani kanssa ja koska ne onnistuivat silloin todella hyvin, ajattelin toteuttaa samanlaiset myös nykyisen luokkani kanssa. Taulu sopii hyvin toteutettavaksi myös kotona omien lasten kanssa. Samalla tekniikalla voisi askarrella myös pääsiäiskortteja ystäville ja sukulaisille lähetettäväksi. Nyt kun on tulossa jo toinen peräkkäinen pääsiäinen ilman mahdollisuutta mennä virpomaan, voisi olla mukava kuitenkin tehdä pääsiäisaiheisia askarteluja ja käsitöitä ja vaikka lähettää niitä läheisille.
Tarvikkeet:
paperi/kertakäyttölautanen, mieluiten hieman suurempi ja matala (ei syvä)
mustat napit tai helmet tai vaikka huopapalat silmiksi
keltaista ja oranssia huopaa (tai muuta kangasta) siiviksi ja nokaksi
soikea muotti (esim. Viola-rasia) ja lyijykynä
alusta ja terävä neula ompelukehyksen reikien pistelemiseksi
liimaa
Piirrä soikean muotin avulla lautasen takapuolelle tipun muoto.
Pistele terävällä neulalla tai piikillä (itselläni on Tevellasta ostettu alusta ja piikki juuri tätä tarkoitusta varten) reiät noin yhden cm:n välein piirtämällesi kehälle.
Leikkaa keltaisesta langasta sopiva pätkä.
Pujota lanka neulansilmään.
Laita solmu langan päähän.
Pujota neula lankoineen työn nurjalta puolelta (missä piirrosjäljet) työn oikealle puolelle.
Ompele puolelta toiselle "siksakkia" ja myös hieman sikin sokin keltaisella langalla niin, että käyt kaikissa rei'issä vähintään kerran ja osassa kaksikin kertaa.
Kun tipusi on mielestäsi sopivan tuuhea/pörröinen, päättele keltainen lanka työn nurjaööe puolelle.
Ota pätkä valkoista lankaa ja tee sillä muutama pisto keltaisten ompelusten päälle (katso alta mallikuvasta).
Leikkaa oranssista kankaasta, huovasta tai vaikkapa kartongista kolmio nokaksi.
Leikkaa keltaisesta kankaasta, huovasta tai kartongista ympyrä ja leikkaa se puoliski. Näin saat tipulle siivet.
Silmät voit myös leikata huovasta tai ihan vaan paperista. Helmet, napit ja irtosilmät käyvät myös hyvin silmiksi.
Sommittele irto-osat paikoileen ja liimaa ne
Mielestäni tipusta tulisi hauska ja suloinen, jos esimerkiksi siivet leikkaisikin kukkakankaasta tai jostakin muusta kuviollisesta materiaalista.
Halutessasi voit kiinnittää langasta ripustuskoukun taulun (lautasen) taakse.