Kuinka monta kauluspaitaa poikalapsi tarvitsee?

Arvaatkin varmasti, ettei tähän kysymykseen ole olemassa mitään yhtä oikeaa vastausta, vaan se riippuu pitkälti siitä minkälaisesta pojasta ja paitatarpeista on kyse. Olen aina välillä seurannut vastaavia keskusteluja koskien tyttöjen mekkomääriä. Vaikka meidän poikien kauluspaitojen määrä onkin selvästi yli tarpeen, voin sanoa, että niihin näkemiini mekkomääriin verrattuna paitamäärämme jäävät kauas kauas niistä lukemista. En kuitenkaan missään nimessä arvostele mekkomääriä, sillä nämä meidän paitamäärät todennäköisesti korreloisivat myös meidän perheen mekkomääriä, jos sellaisia olisin päässyt joskus ostamaan. Toki mekkoja käyttävänä naisena ymmärrän, että trikoomekon ja tyllimekon käyttötilanteet ovat täysin erit eli todellakin liputan sille, että erilaisiin tilanteisiin ja tilaisuuksiin kuuluukin olla erilainen vaate. Siinä missä naisena tulee helposti ajateltua, että voinko mennä juhliin samassa mekossa kuin viimeksikin, voinee poikalapsen kohdalla miettiä, olisiko mukava välillä vaihtaa paidan väriä tai kuosia.

Jos perheellä ei ole tarvetta siistimmälle pukeutumiselle, niin vastaisin kysymykseeni, että yksi kauluspaita riittää. Silloin valitsisin valkoisen kauluspaidan (vasemmanpuoleisen eli perinteisellä kauluksella), joka käy kaikkiin juhliin ja toki muihinkin siistimpää vaatetusta vaativiin tilaisuuksiin ja tilanteisiin. Tosin omasta mielestäni kauluspaitaa voi käyttää ihan arjessakin kaikkina vuodenaikoina. Eri tavoin puettuna paidasta saa juhlallisen tai rennon.

Jos kauluspaidalle olisi tarvetta hieman useammin, ostaisin toiseksi paidaksi vaaleansinisen kauluspaidan. Valkoisen tavoin sekin on hyvin monikäyttöinen, mutta käy mielestäni valkoista paitaa paremmin rennompiin tilaisuuksiin ja ihan arkeenkin (toki myös valkoinen käy). Kun esikoiselle jäivät aikoinaan lastenkoon kauluspaidat kertaheitolla pieniksi, pääsin puntaroimaan sitä, kuinka monta ja minkälaisia kauluspaitoja hän ihan oikeasti tarvitsee. Olin vuosien ajan ostanut aina tietyt samat tai samantyyliset ja -väriset kauluspaidat jemmaan esimerkiksi alennusmyynneistä. Nyt nuo varastot oli hänen osaltaan käytetty ja oli aika puntaroida tarpeita uudelleen. 

Koska juhlapaidalle ei ollut silloin akuuttia tarvetta, niin ostin ensimmäisenä hänelle vaaleansinisen kauluspaidan. Valkoisen ostin sitten seuraaviin juhliin. Kävi kuitenkin niin, että lukioikäisestä lähtien esikoinen tykkäsi pukeutua nimenomaan kauluspaitoihin eli hän käytti niitä oikeastaan päivittäin arjessa. Tästä syystä hänen kauluspaitavalikoimaansa oli kasvatettava. Yksiväristen kauluspaitojen rinnalle ostin muutamia ruudullisia ja raidallisia klassikkotyylisiä kauluspaitoja. Ne sopivat hyvin pidettäväksi myös neulepaitojen alla. Mikäli kauluspaitoja käyttää päivittäin, on hyvä lisätä myös yksiväristen paitojen määrää, sillä ne sopivat parhaiten eri yhdistelmiin ja tarkoituksiin. Samoin jos pääasialliseen päivittäiseen vaatetukseen kuuluu kauluspaita, on niiden kuluminenkin aivan toista luokkaa kuin pikkupojan silloin tällöin -käytöllä. Tästä syystä esikoiselta ei sitten enää kaikki paidat siirtyneetkään pikkuveljelle.

Nykyinen lukiolaisemme ei juurikaan käytä arjessa kauluspaitoja. Hän suosii enemmän neule- ja trikoopaitoja. Toisaalta pianoesiintymisten vuoksi hän tarvitsee myös astetta siistimpää vaatetusta, joskin koronavuoden striimatut esiintymiset ovat usein olleet isompia juhlatilaisuuksia ja pukukoodina on ollut juhlapukeutuminen eli puku ja valkoinen pukupaita. 

Raidalliset ja ruudulliset kauluspaidat sopivat mielestäni hyvin ihan sellaisenaan esimerkiksi pikkupoikien mennessä kaverisynttäreille. Toisena vaihtoehtona synttäripaidaksi pojat valitsevat usein pitkähihaisen  pikeekauluspaidan. Kuosillisen kauluspaidan kanssa sopii myös kivasti slipoveri. En näkisi mitään estettä kauluspaidan käyttämiselle koulussa. Lapset ovat kuitenkin sellaisen valinnan saaneet tehdä itse ja kuten kerroin, esikoinen alkoi käyttää kauluspaitoja koulussa lukioikäisenä ihan omasta valinnastaan. 

Määrän arvioimiseksi voisin sanoa, että sen valkoisen ja vaaleansinisen kauluspaidan lisäksi poikalapsen vaatekaapissa olisi hyvä olla yksi ruudullinen tai raidallinen kauluspaita.

Meillä tuskin olisi tällaista kauluspaitavalikoimaa, jos poikia olisi ollut vain yksi. Kun perijöitä on riittänyt, on luonnollisesti paitojen kulutuskin kasvanut ja silloin määrä on tasannut sitä. Yllä oleva kuva on 9-vuotiaan jääkarhupojan vaatetangolta. Yritin oikein miettiä, onko mikään paidoista varta vasten hänelle ostettu vai ovatko kaikki veljiltä perittyjä. Päädyin siihen, että tummansininen viime kesän Pomp de Luxin alesta ostettu rennompi pystykauluspaita on hänelle uutena ostettu. Tuotakin paitaa ostin alesta useammassa eri koossa eli pikkupoikien kauluspaitarivistö näyttää lähes identtiseltä. Tältä tangolta puuttuu selkeästi yksi punavalkoruudullinen Benettonin paita, jota meiltä löytyy “joka koossa”. Se onkin yksi jääkarhupojan suosikeista. Erityisesti kesäaikaan tykkään käyttää pojilla noita hieman rennompia pystykauluspaitoja. Rentous tulee siitä, kun paidan jättää housujen tai shortsien päälle eikä pue sitä housujen sisälle. Toki riihipaitamainen kauluskin ja mahdollinen pellavatyyppinen materiaali lisäävät omalta osaltaan rentoutta. Eräänä kesänä oivalsin, että kauluspaidat ovat itse asiassa melko hyviä hellevaatteita pikkupojille, koska pitkät hihat suojaavat auringolta, mutta materiaali on kuitenkin yleensä aika ohutta. Tarvittaessa hihoja voi myös kääriä ja joissakin psytykaulusmalleissa on sitä varten erilliset napitkin hihan yläosassa. 

Valtaosa pikkupoikien kauluspaidoista on Benettonilta. Sieltä olen löytänyt parhaat vuodesta toiseen säilyvät klassikot eli valkoisen ja vaaleansinisen kauluspaidan sekä ruudulliset ja raidalliset tummansinivalkoisena, punavalkoisena ja vaaleansinivalkoisena. Myös poikien valkoiset pystykauluspaidat ovat Benettonin. Valintaan on klassisuuden lisäksi vaikuttanut paitojen hyvä hintalaatusuhde sekä se, että niitä on saanut useimmiten isolla kokohaitarilla eli ihan koosta (74)80cm kokoon 160/170cm (2XL/3XL). Koska tykkään myös samistella poikien vaatetuksella, on Benettonin valikoima tuonut myös siihen ratkaisun. Voiko olla helpompaa kuin avata vain satukaapin ovi ja ottaa sieltä isomman koon paita edellisen koon jäädessä pieneksi. Mutta kuten yllä sanoin, tilanne todennäköisesti olisi hieman erilainen, jos meillä ei olisi viittä poikaa.

Pomp de Luxilta ja La Coqueta Kidsiltä on pystykauluspaitoja. Lingon&Blåbäriltä on hieman paksumpia ja ehkäpä asteen arkisempia kauluspaitoja. Yksittäisiä kauluspaitoja on myös Ebbeltä, Wheatilta, Marimekolta (Jokapoika), Zaralta, PoPilta, Girandolalta, Miraakkelilta ja Lindexiltä. Jokunen paksumpi kauluspaita on toisella vaatetangolla, joten ne eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta näy näissä kuvissa.

Isompien poikien kauluspaitoja olen ostanut Benettonilta, Zaralta, Espritiltä, Lindexiltä, Gantilta, Cap Hornilta ja KappAhlin Hampton-mallistosta.

Kun olen laittanut myyntiin meidän pojille pieneksi jääneitä kauluspaitoja, olen saanut huomata, ettei niille ole kovin suurta kysyntää. Lähinnä perusvalkoiset kauluspaidat ovat menneet kaupaksi, jos ostaja on etsinyt sellaista juhlakäyttöön. Tästä voisin siis vetää johtopäätöksen, että poikalapsille ei osteta juurikaan kauluspaitoja eikä niitä samasta syystä sitten käytetäkään. Olisi mukava kuulla sinun ajatuksiasi aiheesta, Mikä on mielestäsi sopiva määrä kauluspaitoja poikalapselle vai tarvitaanko niitä kenties lainkaan?

2 comments

  1. Karkki says:

    Hei ja reipasta maaliskuun alkua 🙂

    Mielestäni se sopiva määrä kauluspaitoja riippuu perheestä ja lapsesta. Meillä on yksi lapsi ja vaatteita ostetaan harkiten eikä niitä oikeastaan periydy mistään :).

    Itse annan lapsen pitkälti päättää pukeutumisestaan itse. Toivoisin ehkä hiukan useammin farkkuja tai näin talvella tweed housuja verkkareiden ja lökäpökien sijaan mutta lapsen tyyli ja lapsen tahto.

    Juhlia varten otan esiin muutaman yhdistelmän, joista lapsi valitsee sen mieluisan. Yleensä se valittu vaihtoehto ei ole kauluspaita vaan jokin muu. Näin ollen kauluspaitoja löytyy yleensä muutama (tällä hetkellä valkoinen ja vaal.sininen). Näiden lisäksi löytyy vaarinpaitaa pellavasta, pystykauluspaitaa.
    Ja se lapsen lempityyli juhliin on näin talvella harmaat tai ruskeat housut, pystykaulus tai pikeepaita ja päälle yleensä tummansininen neule. Ja hän on omalla rennolla tavallaan hyvin tyylikäs.

    En nyt ehkä vastannut kysymykseen vaan kerroin miten meillä 🙂

    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    • Miia says:

      Kiitos kun kommentoit! Ja mielestäni vastaus oli juuri sitä mitä kysymykselläni hain. 🙂 Ja ehdottomasti on tärkeää, että otetaan huomioon lapsen omat mieltymykset. En minäkään suostuisi lähtemään missä tahansa jonkun toisen valitsemassa vaateyhdistelmässä vaikkapa juhliin tai töihin. Vaatteet kuitenkin ovat lopulta myös osa persoonaa ja kertovat jotakin niiden käyttäjästä esim. värien ja tyylin kautta. Myönnän kuitenkin olevani turhamainen ja tarkka silloin, kun lähdemme koko perheellä jonnekin. Silloin näen parhaana, että edustamme enemmän perhettä kuin että jokainen olisi valinnut vaikkapa juhliin ylleen oman mieltymyksensä mukaiset vaatteet. Toisinaan käymme keskusteluja valinnoista ja toisinaan teen valinnat yksikseni ja ilmoitan esimerkiksi paidan värin tai vastaavaa. Väittäisin, että meidän kokoisella perheelle se on ollut ennemminkin hyödyksi kuin haitaksi ja ennen kaikkea tehnyt lähtötilanteet huomattavasti helpommiksi. Pojat tapaavatkin usein tulla kyskymään, että mitkä vaateet. 😉 Sitä vastoin esimerkiksi arkiaamuisin kouluun ja päiväkotiin pojat valitsevat itse vaatteensa. Käymme keskustelua läinnä säästä ja miten paksua vaatetta tarvitaan ja toisinaan puhumme myös värien yhteensopivuudesta.

      Aurinkoista viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *