Laitoimme Gustaville varmuudeksi valjaat, että se ei vahingossakaan pääsisi karkuun. Kani kyllä vaistosi selvästi, että jotakin on tapahtumassa, mutta rauhallinen rapsuttelu korvaan takaa auttoi sitä rentoutumaan.
Gustav matkusti laatikossa pikkupoikien sylissä (ja rapsutteluissa) takaisin syntymäkotiinsa. Oli aika luovuttaa hänet takaisin omistajalleen. Poikia itketti, myös minua. Omistaja oli ihana, kun hän kertoi, että hän on täällä nähnyt ”stora tanter” itkemässä kanien perään. Eläimet opettavat meille niin monia asioita.