Hillokarkkipurkillinen hätää

Luin Kristine Barnettin kirjan Ihmeellinen mieli, Poikani tarina. Kirja kertoo Kristinen pojasta Jacobista (”Jake”). Jacob sai kaksivuotiaana autismidiagnoosin, mutta päiväkoti-ikäisten kanssa työskentelevä äitinsä  näki jo varhain lapsensa autismin takana. Hän löysi lapsensa vahvuudet ja mielenkiinnonkohteet ja pystyi niiden avulla muunmuassa opettamaan lapselleen kommunikointia ja muita välttämättömiä sosiaalisia taitoja, joihin terapeutit eivät lukuisten terapiatuntien ja jaksojen aikana olleet pystyneet. Kristine teki yhdessä puolisonsa Michaelin kanssa rohkeita päätöksiä vastoin asiantuntijoiden suosituksia ja lopulta niiden ansiosta Jake pystyi opiskelemaan tavallisessa koululuokassa. Jacobin ollessa 10-11-vuotias vanhemmat ottivat hänet kokonaan pois koulusta ja poika aloitti opinnot yliopistossa. Hänen älykkyysosamääränsä oli tuolloin 170 (asteikko päättyi siihen tuon ikäisten taulukossa), mitä neuropsykologi piti nerouden merkkinä ja samalla Jacobin matemaattiset taidot olivat tohtoritason luokkaa matematiikassa, fysiikassa, astronomiassa ja astrofysiikassa. Jaken tarina on tosi ja löydät hänestä tietoja ihan vaikkapa vain Wikipediasta. 15-vuotiaana hän suoritti kanadalaisessa yliopistossa maisterintutkinnon opiskeltuaan sitä ainoastaan yhden vuoden. Jacob on tällä hetkellä 22-vuotias nuorimies.

Mitä sitten otsikon hillokarkkipurkki liittyy tähän? Nykyään puhutaan paljon lasten tunnetaidoista, niiden kehittymisestä ja siinä tukemisessa. Voin jo pelkästään omien lasteni kokemuksella sanoa, että jokainen lapsi on yksilö ja tarvitsee hieman erilaisia vivahteita tunteidensäätelyn kehittymisessä. Myös me aikuiset tarvitsemme tunnesäätelytaitoja. Jos nuo säätelytaidot eivät ole päässeet lapsuudessamme kehittymään, voi olla tarpeen harjoituttaa niitä vielä aikuisiälläkin. Itse olen aina pitänyt tärkeimpänä keinona keskustella asioista ja tarjoamalla läsnäoloani sekä olemalla johdonmukainen toimissani ja sanomisissani. Yllättävän pienikin lapsi pystyy ymmärtämään asioita esimerkin ja keskustelun kautta. Tärkeää – ja oikeastaan avain tuohon kaikkeen – on kohdata lapsi sellaisena kuin hän on, kuunnella ja ymmärtää hänen kulloinenkin hätänsä. Siihen liittyy läheisesti kulloisenkin tunnetilan hyväksyminen ja salliminen. Kielteiset tunteet ovat yhtä tärkeitä ja yhtä oikeutettuja kuin myönteiset. Aikuisen tehtävänä on sanoittaa tunteet ja opastaa lastaan niiden kohtaamisessa sekä tunteiden kanssa toimimisessa. Siitä tunnetaitojen säätelyssä pojimmiltaan on kyse ja siihen liittyy myös kirjan hillokarkkipurkkiesimerkki, jonka haluan myös täällä blogissani jakaa. 

Jacobin opettaja toi luokkaan purkillisen hillokaramelleja ja antoi oppilailleen tehtäväksi selvittää tai arvata, kuinka monta karkkia purkissa olisi. Lähimmäksi päässyt saisi purkin karkkeineen itselleen. Matemaattisesti lahjakas poika laski vapaa-ajallaan purkin tilavuuden ja sen, kuinka monta karkkia sinne mahtuisi. Hän pohti myös kannen alle jäävän tyhjän tilan osuuden. Jake oli kuitenkin tyrmistynyt ja suuren surun murtama, kun hänen arvauksensa ei osunut lähellekään oikeaa vastausta. Oloa ei helpottanut se, että purkillisen hillokarkkeja voitti oppilas, joka oli vain veikannut jotakin.

Kotona Jacob sulkeutui huoneeseensa ja ryhtyi selvittämään, miten ihmeessä hän oli voinut laskea niin väärin. Laskutoimitukset eivät ratkaisseet asiaa. Sen sijaan ratkaisun toi tieto, jossa opettaja paljasti laittaneensa purkin sisälle ison foliopallon, joka oli vienyt tilavuutta varsinaisilta karamelleiltä. Jacob oli pyrkinyt senkin huomioimaan laskelmissaan, muttei ollut arvannut foliopallon vievän niin paljon tilaa. Suru epäonnistumisesta ja varman hillokarkkipurkin menettämisestä oli musertava. Ongelma tosin ei Jacobille ollut karamelleissä, vaan matematiikassa. Tässä vaiheessa pääsemme käsittelemään hillokarkkipurkillista hätää. Lainaan seuraavaksi suoraan Kristinen tekstiä:

”Tiedän, että sinulla on paha mieli, mutta pahalle mielelle on olemassa asteikko. Kun joku rakas läheinen kuolee, paha mieli on asteikon huippuluokkaa eli kympissä. Kun paha mieli on huipussaan, silloin on oikeus menettää malttinsa täysin. Silloin oikeastaan on lupa muuhunkin: saa kömpiä sänkyyn ja pysyä siellä, ja minä tulen tuomaan nenäliinoja.”

”Mutta asteikolla on myös toinen ääripää, ja siellä on karkkipurkillinen hillokarkkeja. Asteikon tähän päähän asettuva paha mieli ei johdu siitä, että joltakin on murtunut luu tai katkennut käsi, vaan siellä on karkeilla täytetty purkki, jollaisen voimme ostaa kaupasta. Tällainen paha mieli on kakkosen luokkaa, ja siihen reagoidaan kakkoselle sopivalla tavalla, ei kympille sopivalla tavalla.”

”Asteikon avulla autan lapsia, etenkin autistisia lapsia, saamaan asioihin perspektiiviä.”
”Joku ajaa autolla kolarin ja kengät hankaavat. Kumpi näistä aiheuttaa kympin tasoisen pahan mielen?”
”Kun pahan mielen aiheuttaja on kympin luokkaa, silloin on lupa reagoida kympille sopivalla tavalla. Mutta ei kymppiä tuhlata siihen, jos paidan pesulappu kutittaa niskaa.”

Paitsi että tämä Kristinen kuvaama asteikkomalli auttaa lapsia opettelemaan tunnesäätelyään, niin uskoisin sen auttavan myös meitä aikuisia. Tunteiden päästessä valloilleen, myös me aikuiset saatamme kokea tilanteen uhkaavammaksi, vaarallisemmaksi tai pelottavammaksi kuin se tällä asteikolla mitattuna todellisuudessa onkaan. Aikuisten huolet ja murheet ovat usein erilaisia kuin lasten, mutta mielestäni myös niiden käsittelyyn sopii avuksi tämän asteikkomallin ajattelutapa. Aikuinen toki pystyy lasta nopeammin ymmärtämään, onko jokin tapahtuma lopullinen vai voidaanko siihen vielä vaikuttaa. Silti meidän aikuistenkin elämässä on monia sellaisia asioita, jotka usein saavat kympin mittasuhteet, vaikka hetken asiaa realistisesti tai vaikkapa yhdessä ystävän kanssa punnittuamme, se voikin osoittautua kakkostasoiseksi.

Yhtä asiaa haluaisin kuitenkin hieman oikaista tai tarkentaa. Isossa perheessä yksiä parhaita opetustilanteita ovat sellaiset, kun vain yksi lapsi saa jotakin ja toiset eivät. Luonnollisesti esimerkiksi syntymäpäivät ovat useimmiten sellaisia ja ne lasten onkin helppo ymmärtää. Sitten on niitä tilanteita, kun yksi lapsista saa vaikka kummeiltaan postia ilman, että on kyseessä hänen merkkipäivänsä. Miten herkullinen tilanne! (Ainakin äidin mielestä.) Tuossa tilanteessa toiselle/muille lapsille EI kuulu mennä ostamaan kaupasta samanlaista asiaa kuin yksi sisaruksista on saanut, vaikka kyseessä olisikin hillokarkkipurkillinen hätää eli sen voisi ostaa kaupasta. Valitettavasti tänä päivänä kuulee vanhempien toimineen juuri näin ja voisin ennustaa sellaisen tuovan hieman isompia haasteita tuon lapsen elämään. Eli vaikka hätä olisi poistettavissa esimerkiksi tavaran ostamisella, ei se kuitenkaan ole aina hyvä ratkaisu. Tuo tieto ostomahdollisuudesta kuitenkin suhteuttaa hädän Kristinen hillokarkkipurkkiasteikolla.

Toinen asia, mitä en voi olla korostamatta, on se, mitä lapsen sallitaan tunnekuohunsa vallassa tehdä. Itse tapaan aina sanoa, että sinulla on lupa olla vihainen, mutta sinä et saa satuttaa muita etkä itseäsi etkä rikkoa tavaroita. Sellaisen toiminnan pitää aikuisen katkaista heti ja omalla toiminnallaan ja tilannetta sanoittamalla ohjata lapsi suuntaamaan tunnekuohunsa sopiviin tapoihin toimia. Joku haluaa heitellä palloa, toinen haluaa huutaa ja raivota, kolmas haluaa mennä piiloon, neljäs haluaa polkea jalkaa ja viides istua sylissä. Tärkeää on myös muistuttaa – ja vähintäänkin jälkikäteen todeta – että huomasitko, vaikka sinua suututti tosi kovaa, niin se suuttumus meni ohi. 

Toisinaan lapsi on voitu jättää yksin negatiivisen tunteensa kanssa, vaikka hän olisi nimenomaan tarvinnut aikuisen tukea yllä mainituissa asioissa. Silloin lapselle voi syntyä käsitys, että negatiiviset tunteet ovat kiellettyjä. Tiedämme kuitenkin, että jokaisella meistä on negatiivisia tunteita ja niitä kuuluukin olla. Tunnesäätelytaitoihin kuuluu niiden kohtaaminen ja sopivien tapojen löytäminen. Toisena ääripäänä lienevät sitten sellaiset tilanteet, joissa vanhemmat pyrkivät kaikin tavoin estämään lapselle aiheutuneen mielipahan. Valitettavasti elämä ei kuitenkaan kohtele ketään meistä pelkin silkkihansikoin. Siksi säätelyntaitoja on hyvä päästä harjoittelemaan jo pienenä.

PS. Hillokarkkipurkki ei sanana välttämättä istu kovin hyvin suuhumme, mutta halusin käyttää samaa sanaa kuin kirjan kääntäjä. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.