Jääkarhupoika kantoi aikoinaan tuota vaaleansinisellä pallilla istuvaa nalleaan kainalossaan sitä kaulasta kiinni pitäen. Hän ei kohdellut nalleaan mitenkään huonosti, mutta sattuipa silti niin, että nallelta irtosi eräänä päivänä pää. Voi surua ja surkeutta. Kotikonstein ei ollut mitään asiaa saada päätä paikoilleen. Olin lukenut jostakin Helsingissä sijaitsevasta Nallesairaalasta ja koska olimme menossa kesälomalla viikoksi Helsinkiin, matkustimme siellä heti ensimmäisenä päivänä koko perheen voimin Katajanokalla sijaitsevaan Nallesairaalaan. Nalletohtori lupasikin korjata nallen pään. Hän kertoi myös, että jostain syystä uudemman tuotannon Bukowskin nalleissa on ollut juuri tällainen ongelma tai ehkäpä jopa valmistusvirhe. Jääkarhupoikamme oli silloin vajaa kaksivuotias ja vaikka olimme etukäteen tarkasti selittäneet minne ja miksi nalle viedään ja että se jää sinne muutamaksi päiväksi, oli itku nallenjättöhetkellä melkoinen. No, siitä selvittiin ja ilo oli jälleen ylimmillään, kun saimme hakea nallen ehjänä takaisin kainaloon. Myöhemmin kainalon täytti ensin Barbapinko ja sen jälkeen Ikean panda. Etsittyämme eräänä yönä mieheni kanssa ympäri taloa kadoksissa ollutta pandaa, ostin seurravalla Ikea-reissulla “säkillisen” noita kolmen euron pandoja varapandoiksi. Saatuaan neljävuotislahjaksi Bukowskin jääkarhun, ei sille ole enää löytynyt korvaajaa, joskin muutama rinnakkaispehmo kylläkin.