Tänä vuonna emme ole askarrelleet ystävänpäiväkortteja, mutta niiden sijaan sain viime viikolla ajatuksen ystävänpäivän nalleviikosta, jota olenkin tällä viikolla toteuttanut luokassani. Useimmiten suutarin lapsilla ei ole kenkiä, mutta tällä kertaa – ainakin ajatuksissani – on järjestää nallejuttuja myös omille lapsilleni. Nähtäväksi jää pääsevätkö ajatukseni toteutumisen asteelle.
Ilokseni olen huomannut, että blogiini on tultu viimeisen kuukauden aikana useamman kerran hakusanalla ”ystävänpäiväkortit”, joten tuolla linkillä kaikki halukkaat pääsevät kurkistamaan kahden vuoden takaista kettukorttiaskarteluamme.
Minussa on hieman sellaista vikaa, että kun saan ajatuksen jostakin teemasta, alkavat siihen liittyvät ideat toinen toisensa perään vilistä päässäni ja tuntuu, että kaikkea kivaa ja toteutuskelpoista riittäisi loputtomiin. Nalleteeman myötä sain itselleni hyvän harjoituksen opetella vetämään raja jonnekin eikä mopo keulien toteuttaa aivan jokaista ideaa. Keulumisesta kuitenkin kertovat esimerkiksi nämä ensimmäisen kuvan nallet. Sain ajatuksen nallen virkkaamisesta. Uskon, että olisin voinut toteuttaa sen ihan omasta päästänikin, mutta erehdyin kurkistamaan Pinterestiin, josta tämän postauksen ohje on mukailtu. Kaikki Pinterestissä joskus vieraileet tietävät, että siellä jos missä yksi idea johtaa toiseen, toinen kolmanteen ja lopulta ei enää muista mitä sieltä alunperin edes lähti etsimään. Ensin piti tehdä vain yksi nalle samoilla väreillä, mutta lopulta päätin kokeilla nallen virkkaamista myös toisella ruskean sävyllä. No enpä tietenkään voinut olla kokeilematta jääkarhun virkkaamista enkä pandankaan… Pysyin kuitenkin päätöksessäni, että yhtäkään uutta lankakerää en tähan nalleprojektiini hae, vaan ne mitä löytyy karkkilaatikoistani, saavat riittää. Kaikki nallet on virkattu Novitan 7 veljestä -langalla ja numeron neljä virkkuukoukulla.
Tee aloitussilmukka.
Virkkaa aloitussilmukan jälkeen kaksi ketjusilmukkaa ( 2 kjs). Ne vastaavat ensimmäistä pylvästä eli 2 kjs = 1 p.
Virkkaa kahden ketjusilmukan jälkeen aloitusrenkaaseen vielä 13 pylvästä.
Vedä aloitussilmukan langanpäästä aloitusrengas kiinni niin, että keskellä oleva rengas lähes katoaa (kutistuu) ja ensimmäinen pylväs (ketjusilmukkaketju) ja viimeinen pylväs tulevat aivan vierekkäin.
Pujota koukku ensimmäisen pylvään (=ketjusilmukkaketju) läpi, ota lanka koukulle ja vedä lanka kummankin koukulla olevan silmukan läpi = piilosilmukka. Sulje siis pylväät ympyräksi piilosilmukalla.
Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa (2 kjs) = 1. pylväs.
Virkkaa yksi pylväs ketjusilmukkaketjun alla olevaan silmukkaan.
Virkkaa sen jälkeen jokaiseen alla olevan kerroksen silmukkaan kaksi pylvästä niin, että sinulla on kerroksen lopuksi yhteensä 28 pylvästä, joista ensimmäinen muodostuu kerroksen aloittavasta kahdesta ketjusilmukasta.
Vinkki: Virkkaa aloituslanganpää pylväskerroksen sekaan, niin sitä ei tarvitse enää lopuksi erikseen päätellä.
Sulje pylväät ympyräksi piilosilmukalla, kuten ensimmäisenkin pylväskerroksen lopussa.
Aloita jälleen uusi kerros virkkaamalla kaksi ketjusilmukkaa ( 2 kjs) = 1 p.
Virkkaa kaksi pylvästä alla olevan kerroksen seuraavaan silmukkaan.
Jatka virkkaamista niin, että virkkaat seuraavaan silmukkaan yhden pylvään ja sitä seuraavaan kaksi pylvästä samaan silmukkaan. Sitten yksi pylväs ja taas seuraavaan kaksi pylvästä.
Kerroksen päätteeksi olet virkannut yhteensä 42 pylvästä mukaanlukien ensimmäistä pylvästä vastaavan ketjusilmukkaketjun.
Yhdistä kerros ympyräksi piilosilmukalla.
Virkkaa seuraavaan silmukkaan kaksi pylvästä.
Virkkaa samaan silmukkaa kolme korkeampaa pylvästä. (Ne eivät ole pitkiäpylväitä (pp) enkä tiedä niiden nimeä. Saa mielellään kertoa, jos joku tietää. Olen mielestäni virkannut paljon, mutta nämä pylväät eivät olleet tuttuja.) Eli tee kuten tekisit pylvään, mutta silloin kun vetäisit ensimmäisen kerran langan kahden langan läpi, vedäkin lanka vain yhden langan läpi. Seuraavalla kerralla vedä lanka kahden langan läpi ja vielä yhden kerran kahden langan läpi. (On siis ikään kuin pylvään ja pitkänpylvään välimuoto, sillä alkaa yhdellä langankierrolla, kuten pylväässä eikä kahdella kuten pitkässäpylväässä, mutta päättyy kolmeen langan läpivetoon eikä kahden.)
Virkkaa vielä kaksi pylvästä samaan silmukkaan muiden pylväiden kanssa.
Virkkaa yksi piilosilmukka seuraavaan silmukkaan.
Virkkaa vielä yhdeksän piilosilmukkaa, jokainen erikseen alla oleviin silmukoihin.
Virkkaa toinen korva samalla tavalla kuin ensimmäinen eli 2 p, 3 korkeampaa p, 2 p. Kaikki samaan alla olevaan silmukkaan.
Virkkaa yksi piilosilmukka seuraavaan silmukkaan.
Ensimmäinen vaihe virkatusta nallesta on nyt valmis.
Ohje jatkuu seuraavassa postauksessa.
Jos et malta lopettaa virkkaamista, niin virkkaa toinen identtinen nallen pääkappale. Saatat tarvita sitä myöhemmin.
2 comments
Laila Knaappila says:
Hei!
Tuossa pään kolmannessa kierroksessa ei taida pitää paikkaansa lopullinen pylväslukumäärä 21, kierroksella kaksihan pylväitten lukumäärä on jo 28. Pylväitten määrähän lisääntyy eikä vähene, kun pylväitä lisätään.
Kiitos hauskasta mallista. Liitän nallen pään vauvan vilttiin!
Yst. terv. Laila
Hei! Kiitos tarkkaavaisuudestasi! Mistähän olin tuon luvun tuonne saanut?! Korjasin sen nyt 42 pylvääksi. Kuulostaa aivan ihanalta nalle vauvan viltissä. Kiva, että ohjeesta oli sinulle apua. Mukavaa loppukesää!
Hei!
Tuossa pään kolmannessa kierroksessa ei taida pitää paikkaansa lopullinen pylväslukumäärä 21, kierroksella kaksihan pylväitten lukumäärä on jo 28. Pylväitten määrähän lisääntyy eikä vähene, kun pylväitä lisätään.
Kiitos hauskasta mallista. Liitän nallen pään vauvan vilttiin!
Yst. terv. Laila
Hei! Kiitos tarkkaavaisuudestasi! Mistähän olin tuon luvun tuonne saanut?! Korjasin sen nyt 42 pylvääksi. Kuulostaa aivan ihanalta nalle vauvan viltissä. Kiva, että ohjeesta oli sinulle apua. Mukavaa loppukesää!