Tätä aihetta tuskin voi sivuuttaa, kun puhutaan vuodesta 2020. Muistan miten olin talvilomaviikolla Helsingissä muutaman päivän. Lähdin reissuun yksin, mutta tapasin siellä esikoistamme ja yhden päivän vietin koulutuksessa. Tuohon aikaan alkoi keskustelu koronasta vilkastua. Eräänä päivänä kävellessäni keskustassa, päätin poiketa Stockmannille. Koska aikatauluni oli hyvin väljä, päädyin hetkeksi istumaan Stockmannin penkille ja päätin lukea uusimmat uutiset koronasta. Silloin korona oli rantautunut Suomeen eli ensimmäiset positiiviset testitulokset oli saatu. Tilanne muuttui muutamissa päivissä ja jo viikon lopussa Pohjois-Italian tilanne näytti huolestuttavalta myös siellä lomailevien suomalaisten osalta.
Siinä penkillä istuessani, kuulin yhtäkkiä sanan: “Miia!”. Mikä on todennäköisyys sille, että keskellä arkipäivää lapsuudenystäväni kävelee juuri istumapaikkani ohi ja vielä huomaa minut siinä puhelimelta uutisia lukiessani? Ystäväni oli töissä, mutta hänellä oli sopivasti aika kahvitauolle tapaamisten välissä, joten päädyimmekin toviksi Stockmannin yläkertaan Fazer Cafeeseen. Tuskin koskaan unohdan tuota mieleenpainuvaa kokemusta.
Vain reilu kaksi viikkoa tuosta kohtaamisesta “Suomi suljettiin”. Korona levisi lähes kaikkialle maailmassa ja meidän suomalaistenkin arki muuttui radikaalisti. Käydessäni läpi viime vuoden postauksia huomasin, että olin maaliskuussa julkaissut vain kaksi postausta, kumpikin ajalta ennen “sulkua”.
Etäkoulu – syy blogihiljaisuuteen oli ensimmäinen postaus poikkeuksellisen arjen alettua. Tuossa postauksessa kuvailin hieman meidän perheen arkea ja omaa työtäni etäkouluun liittyen. Kevät oli kaikin puolin erittäin raskas varmasti meille jokaiselle, ehkäpä hieman eri syistä, mutta kuitenkin. Tuossa postauksessa kirjoitin, että voisin ehkä vielä myöhemmin kertoa meidän poikien puuhista etäkoulun aikana. Se myöhemmin on vasta nyt. Kuvia otin jo silloin, mutta ne ovat jääneet julkaisematta, koska en milloinkaan tehnyt tuota postausta. Muutamia juttuja ajattelin tämän postauksen yhteydessä jakaa.
Värinauttien sivuilta printtasin alakoululaisille jokaiselle uudelle viikolle lukujärjestyspohjan, jonne kirjasimme etäkoulun aikataulut. Silloinen neljäsluokkalainen tykkäsi merkitä lukujärjestykseen itselleen tarkemmin ylös esimerkiksi erilaisten pidempiaikaisten projektien ja päiväkirjojen palautusajat. Ruokailuhuoneen seinälle kiinnitetyt lukujärjestykset auttoivat myös aikuista lyhyellä vilkaisulla saamaan selville pävän kulun. Yksi haasteita tuottavista asioista oli ruuan saaminen valmiiksi sopivalle hetkelle. Kuopuksella oli usein nälkä jo kello kymmenen ja kenellä sitten milloinkin oli lounasaika. Illalla olimme niin puhki, että emme useinkaan saaneet tehtyä valmiiksi seuraavan päivän lounasta, vaikka niin kerta toisensa jälkeen olimme ajatelleet tehdä. No, kaikki saivat kuitenkin joka päivä lämpimät ateriat. Se lienee pääasia.
Kuopuksen kannalta oli myös tärkeä tietää, milloin isoveljillä oli välitunnit ja liikuntatunnit. Ne nimittäin tarkoittivat useimmiten sitä, että kuopus pääsi ainakin toisen veljensä kanssa ulos. Voi miten monet kerrat kiittelinkään oman pihan olemassaoloa ja sitä että kuopuskin oli jo niin iso, että hänet pystyi sinne laskemaan yhdessä isoveljen kanssa. Liikuntatunnit olivat muutenkin tosi mukavia. Milloin pojat suunnittelivat temppuradan ulos, milloin pyöräilyradan jne. Ainut haaste oli se, että usein niihin tarvittiin aikuinen kuvaajaksi, että mahdollinen video saatiin lähetettyä opettajalle. Jokaiselle kouluikäisen vanhemmalle tuli takuulla tutuksi tällaiset mukavat – mutta oman työn ohella toisinaan hieman haasteelliset toteuttaa – tehtävät.
Parhaita koulutehtäviä olivat sellaiset, joihin kuopus sai osallistua. Hän oli paras yleisö kuuntelemaan ääneen luettavaa kirjaa tai paras seuralainen erilaisissa rakentelutehtävissä. Nähdessään muiden tekevän koulutehtäviään, hän halusi myös itse tehdä sellaisia. Joitakin tehtäviä lähetettiin päiväkodistakin. Niiden lisäksi netti on onneksi pullollaan joka lähtöön tehtäviä. Puuha- ja värityskirjavarastot pääsivät myös käyttöön. Eräänä päivänä – yhden isoveljensä tavoin – hän raahasi aapisen mun luo ja sanoi haluavansa oppia lukemaan.
Koululaiset hoitivat hyvien opettajiensa johdolla pääasiassa itsenäisesti koulutyönsä. He tarvitsivat apua lähinnä tietoteknisissä asioissa, videoiden kuvaamisissa ja erilaisten rekvisiittojen ja tarvikkeiden etsimisessä. Kuopukselle sen sijaan piti miettiä sopivaa tekemistä. Kummeilta saatu Spiderman-palapeli oli juuri sopivaa puuhaa, samoin Anni ja Aleksista ostettu onkimispeli.
Käsityötarvikkeiden etsimisessä kului jokunen tovi. Tuosta työstä voisin tehdä vaikka ihan erillisen pienen postauksen, jos joku on joskus vailla tekemistä.
Eräänä päivänä tullessani lähiopetuksesta kahden aikaan iltapäivällä, olivat minua kuistilla vastassa yksi sirkusleijona ja yksi sirkuskoira. Olohuone oli raivattu sirkusareenaksi ja esitys musiikkeineen harjoiteltu. “Äiti, sun pitää tulla kuvaamaan meidän sirkusvideo!” Jälleen kerran kuopus oli päässyt mukaan tähän kivaan koulutehtävään sirkuskoiran roolissa.
Riittävän hyvin strukturoidut päivät etenivät omalla painollaan. Pojat tekivät itselleen pelialustat, joihin he saivat jokaisen oppitunnin tai tehtävän (esim. iltapäivällä saattoi olla kotitöitä, ulkoiluja, soittoläksyn harjoittelua jne koulujuttujen lisäksi) tehtyään tarran. Täydet pelialustat/palkintotaulut kerryttivät peliaikaa. Haasteenahan näissä etäkoulu( ja -päiväkoti)päivissä oli se, että lapsilla oli kyllä rutkasti ylimääräistä aikaa, mutta aikuisilla sitä vastoin “alimääräistä” aikaa. Meidän pojilla ei ole mitenkään paljoa peliaikaa, joten pieni lisäys siihen ei ollut yhtään haitaksi ja toimi samalla hyvänä motivaattorina.
Pääsin myös itse ompelupuuhiin, kun konkreettisesti ompelin oppilailleni ympäristöopin kevätteeman tehtävät vihoksi. En löytänyt niihin siististi yltävää nitojaa, joten päädyin ompelupuuhiin.
Päivällisen jälkeen mieheni lähti yleensä joka ilta poikien kanssa metsään. Sinä aikana kuvasin opetusvideoita. Kuvaaminen jatkui sitten kun pojat olivat menneet nukkumaan. Soittotunnit ja taidekoulu järjestettiin etäopetuksena, mutta kaikki liikuntaharrastukset jäivät tauolle. Siitäkin syystä oli tärkeää löytää muita tapoja liikkua ja nämä metsäretket olivat poikien oma toive ja kovasti heidän mieleen. Joitakin koulutehtäviä – kuten luonnon äänien kuuntelua musiikkitunnilla – oli varta vasten suunniteltu metsässä toteutettavaksi. Sellaiseen pääsin minäkin osallistumaan yhdessä lasten kanssa.
Jossain vaiheessa kevättä – vastapainoksi pitkiksi venyneille työpäiville – pakottauduin iltaisin edes pienelle kävelylenkille. Yleensä vuorottelimme mieheni kanssa eli minä kävin ensin ja sitten mieheni. Ensimmäistä kertaa elämässäni – näin aikuisiällä – kuljin kävelyreittiäni luurit korvilla. Enpä olisi uskonut niin tekeväni, mutta tuossa tilanteessa se tuntui oikein hyvältä ratkaisulta. Samaan aikaan löysin myös äänikirjat ja raamattuopetussovellukset. Kävelyreittini varrella pääsin seuraamaan kevään etenemistä. Vähitellen alkoi myös tuntua, että tämä rankkuus joskus alkaa myös helpottaa. No, sittenpä hallitus päätti avata koulut muutamaksi viikoksi ja jälleen kaikki muuttui ja tuon muutoksen myötä työtuntimäärä kohosi jälleen järjettömiin lukemiin.
Lapset olivat ihania. Milloin ovesta ilmestyi iloinen lapsi, joka oli löytänyt minulle voimaa tuottavan sydämen muotoisen kiven ja milloin sain ripustaa kaulaani Spidermanin voimaverkkokorun. Voisiko parempia tapoja olla lisävoimien saamiseksi?!
Kevään edetessä alkoi tulla selväksi, että koronatilanne tulee jatkumaan myös kesällä. Sen myötä oli täysin selvää, että kesä vietettäisiin kotioloissa. Täytyy kyllä sanoa, ettei se tuossa vaiheessa harmittanut yhtään (toki koronasta olisin voinut luopua), sillä rankan kevään jälkeen en todellakaan odottanut reissutavaroiden pakkaamista enkä paikasta toiseen kulkemista. Koko elimistöni huusi vain lepoa ja rauhaa ilman mitään ylimääräistä. Olimme jo aiemmin mieheni kanssa keskustelleet muutamasta kotipihaan toteutettavasta jutusta ja nyt tuntui olevan kahdelle niistä juuri sopiva aika.
Asiat nytkähtivätkin tällä kertaa eteenpäin ja eräänä toukokuisena iltapäivänä mies ja pojat irrottivat terassimme kaiteet. Pojille kerroimme, että rakennamme uudet kaiteet ja kaivuri tulee kaivamaan ja tasoittamaan pihaa uuden nurmikon kylvämistä varten. Yllätys paljastui kesäkuun puolella, kun kaivuri olikin kaivanut pihaan syvän kuopan ja peräkärrystämme löytyi kummallinen suuri laatikko. Onneksi mies oli tilannut uima-altaan hyvissä ajoin, sillä hakiessamme sitä, oli kaikki altaat myyty täysin loppuun. Koronakesä oli räjäyttänyt uima-altaiden kysynnän. Moni muukin aikoi viettää tämän kesän kotosalla.
Tavoitteenamme oli saada allas valmiiksi juhannukseksi, mutta kuten projekteilla on tapana, tuli tähänkin proejktiin muutama mutka matkaan ja allas valmistuikin vasta juhannuksen jälkeisellä viikolla sopivasti sen hetkisen kesän kuumimmaksi päiväksi. Yritän saada tehtyä tästä “Joutsenlampi”-projektistamme ensi kesäksi ihan erillisen ja hieman tarkennetun postauksen. Olin nimittäin yllättynyt, miten vähän netistä löytyi uima-allasprojekteihin liittyviä postauksia silloin kun suunnittelimme omaamme.
Uima-altaan vesi on lämmitettävä, joten allasta pystyi käyttämään viileämpinäkin päivinä. En tiedä jäikö koko loppukesänä yhtäkään päivää väliin, etteikö joku olisi käynyt uimassa. Monena päivänä uintiin useampaankin otteeseen. Syksymmällä isäni tuli avuksi rakentamaan terassia uima-altaan ympärille. Valitettavasti arjen alkaessa rakentaminen jäi vielä hieman kesken. Toivottavasti keväältä löytyy aikaa sen loppuun tekemiseksi.
Koronakesän iloihin kuului ehdottomasti myös kesäkani Gustav, joka lopulta saatiin kuin saatiinkin meille heinäkuun puolivälissä. Gustavistakin oli tarkoitus tehdä vielä muutama lisäpostaus (kuviakin jo otin), mutta ne jäivät syksyllä pyörähtäneen uuden arjen jalkoihin. Jos teitä kiinnostaa lisäjutut liittyen Gustaviin, niin voisin ne – tai ainakin vielä yhden postauksen – tehdä. Yhteenvetona en voi kuin suositella kesäkania. Koronakesä mahdollisti tämä ilon meille. Nyt kun koronatilanteen suhteen näyttää pahasti siltä, että sama meno jatkuu myös ensi kesänä, niin saattaapi olla, että meillä nähdään myös silloin kesäkaniasukas.
Rankkuuden vastapainoksi korona-aika on tuonut myös paljon hyvää tullessaan. Se on tarjonnut erityisiä mahdollisuuksia kiireettömiin hetkiin yhdessä perheen kanssa. Se on tehnyt kodista ja perheestä turvasataman maailman myllätessä ympärillä. Se on muovannut elämässä olevien asioiden tärkeysjärjestystä mielestäni paljon parempaan suuntaan. Se on saanut pysähtymään. Se on saanut ajattelemaan. Se on saanut karsimaan. Se on tuonut iloa, rakkautta ja useita muita positiivisia tunteita. Noita asioita on ollut helppoa kokea ja tuntea pitkän kesän aikana, mutta toki korona-arki on sitten tuonut tullessaan myös stressiä ja ahdistusta. Hienona asiana koen tuon yhdessä eletyn kevään jäljiltä muuttuneen tärkeysjärjestyksen siirtyneen myös arkeen.
Millaisia positiivisia asioita korona on tuonut sinun ja perheesi elämään?
Oli ihan parasta meidän kohtaaminen, kohtalo toi meidät juuri koronan kynnyksellä yhteen ❤️❤️
Tuskin koskaan tulen unohtamaan tuota kohtaamista. Yhä lämmittää mieltä <3 ja kuuluu niihin koronan tuomiin positiivisiin asioihin.
Huomenta ja hyvää alkavaa viikkoa 🙂 Olipa mukava lukea vaihteeksi tämmöinen henkilökohtaisempi postaus.
Onhan tämä tosiaan ollut aikamoinen vuosi. Tässä vaiheessa voin myöntää, että kaikki tämä ns hapottaa jo ihan kunnolla. Itselle tulee kohta 11 kk etätöitä täyteen. Vaikka minusta on kiva tehdä töitä kotoa ja olen onnellinen, että voin niitä tehdä, niin olisi minusta kiva päästä jo toimistolle. Pukeutua nätisti, pistää korkkarit jalkaa ja valita huivit ja korut sekä saada tehdä töitä rauhassa.
Kevät meni täälläkin sumussa ja en siitä vieläkään ole toipunut. Meillä kuorma tuli Erkka-lapsen tarpeista etäkoulun aikana, joka tarkoitti minun työpäivien tekemistä aikaisin aamulla ja myöhään illalla. Huomenna taas pohditaan lääkärin mitä tehdä tämä väsymykseni kanssa.
Samaan aikaan tämä kotona oleilu on mahdollistanut erinäiset remppa-projektit, ja järjestelyt, joihin normi aikana ei tuntunut löytyvän aikaa. Luonnossakin on tullut liikuttua paljon enemmän sekä reissailtu kotimaassa. Ostimme myös kesällä oman kanootin, asia mikä on ollut pitkään haaveissa ja suunnitelmissa.
Tsemppiä ja voimia sinulle <3
Kiitos ja kiitos itsellesi henkilökohtaisten kokemustesi jakamisesta. Vertaistuki on varmasti auttanut monia tänä raskaana korona-aikana. Erityisluokanopettajana ymmärrän oikein hyvin erityislapsen koulunkäynnin haasteet etäopetuksessa. Hienoa, että olet pystynyt olemaan siinä tukena, mutta en yhtään ihmettele, että väsymys on jäänyt kehoosi noiden pitkien päivien tekemisestä (oma työ, lapsen koulu ja siihen vielä päälle kaikki kotityöt).Vie varmasti aikaa saada voimia palautumaan. Onneksi lääkäri on siinä apuna. Toivon kovasti, että löydätte keinoja palautumiseen. Ja vaikka onkin ollut rankkaa, niin moni on pystynyt toteuttamaan myös unelmiaan, mistä kertoo tuo teidän kanoottiasiakin. Aivan ihana juttu!
Voimia uuteen viikkoon! Kevättä kohti kuljetaan.