Viikonloppuvohvelit

En muista olenko kertonut, että meillä on tapana jouluisin antaa koko perheelle yhteinen joululahja. Yleensä tuo lahja koostuu useammasta eri asiasta, jotka on paketoitu yhteen isoon pahvilaatikkoon. Joka vuosi sieltä löytyy uusi perheseinäkalenteri, talviaiheinen Muumi-muki ja herkkuja kokoperheen elokuvailtaan. Joinakin vuosina paketista saattaa löytyä uusi lautapeli  tai tietty elokuva tai kirja. Tänä vuonna laatikkoon oli kääritty jokavuotisten lahjojen lisäksi voileipägrilli. Kyseessä on sellainen grilli, johon voi vaihtaa kolmet erilaiset paisto-osat, joista yhdet osat tekevät tällaisia suloisia pikkuvohveleita. Koska kaikki paisto-osat ovat irrotettavat ja erikseen pestävät, uskallan myös minä syödä siinä paistettuja gluteenittomia vohveleita, vaikka leipäosilla olisikin paistettu vehnäkolmioleipiä.

Mielestäni tällaiset minivohvelit sopivat enemmän kuin hyvin nimenomaan viikonloppuun. Niitä voi syödä aamu- tai välipalalla. Ne käyvät jopa lämpimästä ruuasta, jos vain niiden päälle laittaa makean sijaan jotakin suolaista. Mikä parasta, niin tällaisia vohveleita voi ottaa mukaan myös viikonlopun eväsretkelle tai jos niitä innostuu paistamaan viikonloppuna hieman enemmän, odottavat ne vielä alkuviikosta jääkaapissa koulusta tulevia välipalansyöjiä.

Tällainen voileipägrilli ei hinnaltaan päätä huomaa, etenkin jos sellaisen sattuu löytämään edullisesti vaikkapa Lidlistä.

Mieheni etsi gluteenittomien vohveleiden reseptin nopeasti Internetin syövereistä, joten uskoisin niitä olevan siellä tarjolla joka lähtöön. Saattaapi olla, että käyn sen vielä joskus myöhemmin tähän postaukseen loppuun lisäämässä.

Rentouttavaa talvista viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *