Koska itselleni lahjat ovat tärkeitä, olen halunnut opettaa myös pojilleni kiitollisuutta lahjoista. Siitä syystä sekä syntymäpäivänä että jouluna lahjat avataan rauhallisesti eikä pikavauhdilla papereita repien. Voinkin kertoa, että jouluaaton yhteinen lahjahetki kestää enemmän kuin yhden tovin. Samaan aikaan on lupa herkutella olohuoneen pöydälle nostetuilla herkuilla. Pojat kysyivätkin hyvissä ajoin, että laitetaanko me taas niitä herkkuja kulhoihin, kun avataan lahjoja. Ehkäpä parasta tuossa aaton lahjahetkessä on saada iloita toisen puolesta, kunkin vuorollaan avatessaan lahjojaan.
Pikkupojat pohtivat tarkasti mistä lahjasta kukin perheenjäsen voisi ilahtua. Aiempina vuosina olemme antaneet pojille yhteisen joulurahan, jolla he ovat ostaneet jokaiselle perheenjäsenelle pienen, juuri hänelle sopivan ja juuri häntä ilahduttavan lahjan. Miten olenkaan iloinnut siitä salamyhkäisestä keskustelusta, kun pojat ovat pienissä ryhmissä sopineet mitä kenellekin ostetaan ja kuka sen mistäkin hakee. En varmasti ikinä tule unohtamaan sitä, kuinka toinen teinipojistamme käveli useamman kilometrin päähän erityiseen sisustusliikkeeseen ostamaan äidille tarkoitetun täsmälahjan. Tuo kävely itsessään oli jo lahja!
Tänä vuonna ei kuitenkaan ollut mahdollista lähteä kauppoihin pyörimään, joten lahjat tai ainekset niihin piti löytyä kotoa. Kävimme poikien kanssa keskusteluja siitä, miten sopiva lahja voisi olla vaikka ajan antaminen toiselle hänen lempileikkeihinsä. Ja arvaatteko mitkä lahjat pojat halusivat ensimmäisinä kuusen alta jakaa? Juuri nuo heidän itsensä valmistamat, miettimät ja käärimät! Oli ihana seurata sekä lahjan antajan että lahjan saajan iloa ja ilmeitä.