Eräs pojistamme pohti ennen joulua, miksi englanniksi on olemassa sanat gift ja present tarkoittaen sanaa lahja ja suomeksi vain tuo yksi sana. Hän myös pohti mitä eroa noilla kahdella eri lahja-sanalla on keskenään. Pohdinnan lomassa tuli esille myös sana talent ja suomen kielen sana lahjakkuus ja kyky.
Olet ehkä kuullut yhdysvaltalaisen Gary Chapmanin viidestä rakkauden kielestä, joista rakkauden lahjat on yksi. Monesti meillä on sellainen käsitys, että rahalla ostettavissa ja annettavissa olevien lahjojen tulee olla kalliita niiden ylipäätään ollakseen riittäviä tai arvokkaita. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Jos rakkauden kielesi on lahjat, niin tykkäät sekä antaa että saada lahjoja. Tärkeimpää kuin lahjan rahallinen arvo, on ajatus lahjan takana. Lahjaa valitessasi olet todella ajatellut lahjan saajaa, hänen toiveitaan tai hänen pitämiään asioita. Lahjan saadessasi viehätyt siitä, että sinua on ajateltu. Silloin voit tuntea itsesi hyväksytyksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi. Vastaavasti saatat kokea välinpitämättömyyttä, jos sinua ei ole huomioitu. Saamasi tai antamasi lahjan ei tarvitse olla materiaa eikä tätä rakkauden kieltä kuulukaan sekoittaa materialismiin, kuten herkästi voi käydä.
Minun rakkauden kieleni on melko selvästi juuri tämä lahjat. Tykkään miettiä kullekin sopivia lahjoja ja antaa niitä. Joulukirjani täyttyy lahjaideoista ja -listoista. Niiden miettiminen on ihanaa! Toisinaan sopivaa lahjaideaa ei yrityksistäni huolimatta löydy ja silloin on päädyttävä johonkin vähemmän hyvään. Koska käytän itse yleensä paljon aikaa miettiessäni sopivia lahjoja, enkä silti aina löydä sopivaa, ymmärrän hyvin, ettei se ole muillekaan helppoa. Toivoisin, että jokaisesta antamastani lahjasta voisi välittyä sen saajalle, että olen ajatellut juuri häntä lahjaa valitessani. Eräs vähemmän pitämistäni lauseista on: “Mulle ei tarvitse sitten ostaa mitään lahjaa.” Ymmärrän toki sen, että ihmiset eivät välttämättä tarvitse eivätkä halua nurkkiinsa pyörimään yhtäkään ylimääräistä tavaraa, mutta silloin tullaankin juuri siihen, että lahjan ei aina tarvitse olla mikään tavara, ei ainakaan turha sellainen. Lahjan antajaa kohtaan saattaa olla jopa loukkaavaa kuulla lahjantyrmäyspuheita. Toki myös lahjan saaja voi loukkaantua saadessaan lahjan, vaikka on ehdottomasti kieltänyt sen ostamisen ja siksi sitäkin toivetta on kunnioitettava, vaikka miten tykkäisi antaa lahjoja.
Mieheni ei pidä lahjoja yhtä tärkeinä kuin minä, mutta tietää minun tarpeeni haluta ilahduttaa lahjoilla. Ehkäpä siihen liittyvänä kompromissina hän ilahtuu kaikkein eniten tarpeellisista lahjoista, kuten niistä sukista ja kalsareista tai lumikolasta. Hän kertoo myös aina, miten vaikea minulle on ostaa lahjoja, vaikka itse ajattelenkin aivan päinvastoin ;). Itse ilahtuisin kaikkein eniten sellaisesta lahjasta, joka olisi minulle yllätys (ja juuri se on syy, miksi mieheni pitää lahjojen valitsemista minulle vaikeana). Useimmiten mieheni haluaa kuitenkin olla varma lahjavalintansa onnistumisesta ja kysyä toiveeni suoraan tai vähintäänkin epäsuorasti vihjata mitä aikoo ostaa ja seuraamalla reaktiotani. Muutaman kerran hän on onnistunut yllättämään minut ja voin kertoa, että sellaiset lahjat muistan tänäkin päivänä eivätkä kyseessä ole olleet rahallisesti arvokkaat lahjat eli sillä ei ole tekemistä lahjan arvon kanssa. Vastaavasti en välttämättä kovin paljoa ilahdu noista tarpeellisista lahjoista, kuten mieheni, mutta ne ovat juurikin niitä varmoja valintoja. Vaikka mieheni ei niinkään itse välitä lahjoista, niin hän kuuluu ihmisiin, jotka voisivat läheisiään varten hankkia vaikka kuun taivaalta, jos se vain olisi mahdollista. Saan mieheltäni päivittäin monenlaisia palveluksia, jotka varmasti voi luokitella tärkeiksi arjen lahjoiksi. Sellaista palvelualttiutta ei itseltäni löydy, vaan olen paljon mieluummin muiden palveltavana.
Kuten kerroin adventtikalenterini Kiitollinen-postauksessa, en tiennyt tänä vuonna, olisiko minulla voimia kääriä lahjoja paketteihin, kuten yleenä. Koska tiesin sen kuitenkin tuovan minulle paljon iloa (liittyy juurikin tuohon lahjojen antamiseen), päätin kokeilla onnistuisiko se hyvällä suunnitelmalla ja pienissä erissä. Varasuunnitelmanani oli pyytää miestä paketoimaan ja se olisi ollut aivan hyvä vaihtoehto tänä vuonna. Koska olin kasannut pysselbordilleni valmiiksi kaikki paketointitarvikkeet, pystyin tarkasti etukäteen miettimään mitkä lahjat saisivat minkäkin kääreen ympärilleen. Niinpä suunnittelin joulukirjaani viiden erilaisen paketin ryhmät ja aloitin ensimmäisestä. Voi miten mukavaa tuo puuha olikaan! Ehkäpä parhain hetki oli kuitenkin se, kun huomasin nallekarhupoikani liittyvän seuraani. Mieheni nauroikin, että siinä te kaksi samanlaista lahjaihmistä touhuatte. Lopulta muutkin pikkupojat innostuivat tekemään toisilleen lahjoja ja paketoijia riitti vielä enemmän.
Toinen vaihe paketoinnissa oli sopivien nauhojen, koristeen ja pakettikortin valitseminen kääreeseen.
Koska itselleni lahjat ovat tärkeitä, olen halunnut opettaa myös pojilleni kiitollisuutta lahjoista. Siitä syystä sekä syntymäpäivänä että jouluna lahjat avataan rauhallisesti eikä pikavauhdilla papereita repien. Voinkin kertoa, että jouluaaton yhteinen lahjahetki kestää enemmän kuin yhden tovin. Samaan aikaan on lupa herkutella olohuoneen pöydälle nostetuilla herkuilla. Pojat kysyivätkin hyvissä ajoin, että laitetaanko me taas niitä herkkuja kulhoihin, kun avataan lahjoja. Ehkäpä parasta tuossa aaton lahjahetkessä on saada iloita toisen puolesta, kunkin vuorollaan avatessaan lahjojaan.
Pikkupojat pohtivat tarkasti mistä lahjasta kukin perheenjäsen voisi ilahtua. Aiempina vuosina olemme antaneet pojille yhteisen joulurahan, jolla he ovat ostaneet jokaiselle perheenjäsenelle pienen, juuri hänelle sopivan ja juuri häntä ilahduttavan lahjan. Miten olenkaan iloinnut siitä salamyhkäisestä keskustelusta, kun pojat ovat pienissä ryhmissä sopineet mitä kenellekin ostetaan ja kuka sen mistäkin hakee. En varmasti ikinä tule unohtamaan sitä, kuinka toinen teinipojistamme käveli useamman kilometrin päähän erityiseen sisustusliikkeeseen ostamaan äidille tarkoitetun täsmälahjan. Tuo kävely itsessään oli jo lahja!
Tänä vuonna ei kuitenkaan ollut mahdollista lähteä kauppoihin pyörimään, joten lahjat tai ainekset niihin piti löytyä kotoa. Kävimme poikien kanssa keskusteluja siitä, miten sopiva lahja voisi olla vaikka ajan antaminen toiselle hänen lempileikkeihinsä. Ja arvaatteko mitkä lahjat pojat halusivat ensimmäisinä kuusen alta jakaa? Juuri nuo heidän itsensä valmistamat, miettimät ja käärimät! Oli ihana seurata sekä lahjan antajan että lahjan saajan iloa ja ilmeitä.
Nyt on taas kortit, nauhat ja pakettikoristeet kerätty tarkasti talteen odottamaan seuraavia jouluja.
