Hyvää itsenäisyyspäivää ja toista adventtia!
Onnea Suomi 103 vuotta!
Siitä asti, kun esikoinen meni heinäkuussa armeijaan, olen aikonut kirjoittaa siihen liittyvästä aiheesta. Toistaiseksi en ole siihen pystynyt enkä näköjään pysty vieläkään, vaikka tämä itsenäisyyspäivä sinänsä voisikin sopia aiheen käsittelyyn. Nähtäväksi jää, milloin koen hetken olevan sopiva aiheelle vai tuleeko sellaista hetkeä koskaan.
Wikipedia määrittelee Suomen itsenäisyyspäivän näin:
”Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Itsenäisyyspäivä on vakavamielinen juhla, johon liittyy sodan ja kaatuneiden muisteleminen. Päivään liittyy monia jokavuotisia perinteitä, kuten jo ensimmäisen presidentin ajoista vietetty tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto, paraateja, soihtukulkueita ja uudempana perinteenä Tuntemattoman sotilaan televisioesitys.
Joulukuun kuudetta päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 alkaen, jolloin siitä tuli kouluissa, tuomioistuimissa ja virastoissa yleinen vapaapäivä. Siitä tuli palkallinen vapaapäivä vuonna 1929 ja yleinen juhla- ja vapaapäivä vuonna 1937. Itsenäisyyspäivä on liputuspäivä.”
Mitä sitten tarkoitetaan itsenäisyydellä? Tätä asiaa pohdimme oppilaiden kanssa tällä viikolla koulussa.
Seikkailujen aapinen sanoo asiaan näin:
Itsenäisyys tarkoittaa samaa kuin itsenäinen. Itsenäinen on sellainen, joka on muista riippumaton, tekee omia ratkaisuja ja toimii oman päänsä mukaan.
Itsenäinen koululainen osaa pakata oman reppunsa, muistaa itse tehdä läksynsä eikä anna muiden määrätä vaikkapa sitä, minkälaisesta penaalista tai paidasta hän pitää.”
Olisikohan ollut viikko sitten, kun luin Helsingin Sanomista artikkelin lastenkasvatustapojen muuttumisesta Suomessa sota-ajoista tähän päivään. Tällä viikolla puolestaan luin jutun uhmaikävaiheesta. Jostakin syystä nämä artikkelit tulivat mieleeni itsenäisyyttä pohtiessani. Luonnollista lienee, että itsenäisyys vaatii oman tahdon käyttöön ottamista ja sen harjoittelua. Ei voida siis sanoa, että kaksivuotias tai teini-ikäinen olisi vielä itsenäinen, vaikka hän saattaakin omata hyvin voimakkaan oman tahdon. Hän vasta harjoittelee tuon tahdon käyttämistä ja aikuisen tehtävänä eli velvollisuutena on opastaa ja neuvoa häntä tuon tahtonsa käyttämisessä. Se ei aina olekaan niin helppoa. Ennen lapset laitettiin kuriin ja alistettiin vanhemman tahtoon tarvittaessa jopa fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa käyttäen. Sitten tuli vaihe, jolloin lapsia istutettiin yksin jäähyllä eli hänet jätettiin yksikseen tunneryöppynsä kanssa. Nykyään ymmärretään, että uhmaava lapsi tarvitsee tukea, turvaa ja läsnäoloa vanhemmaltaan. Lapsi tarvitsee ymmärrystä ja neuvoja. Tunteet ovat sallittuja ja hyväksyttyjä, mutta aikuisen tehtävänä on samalla rakkaudella opettaa, neuvoa ja asettaa rajat. Mikä tahansa ei ole tunteiden ja oman tahdon myötä sallittua. Esimerkiksi ketään ei saa satuttaa eikä mitään saa rikkoa tahallaan.
Koska meistä kukaan ei elä täällä maailmassa yksin, niin samalla kun opettelemme oman tahtomme käyttämistä, opettelemme myös yhteiskunnan normeja eli käytöstapoja ja sääntöjä eri yhteisöissä. Perheellä, päiväkodilla, koululla, harrastusryhmällä, liikenteessä ja kaupassa voi kaikkialla olla erilaiset säännöt ja toimintatavat. ”Me, myself and I -kulttuurin” nostaessa entistä enemmän päätään, olemme ehkäpä keskittyneet enemmän juurikin niiden itsenäisten oikeuksien turvaamiseen kuin yhteisössä elämiseen ja muiden huomioimiseen. Tasapainoilu tämän kaiken välillä ei aina ole helppoa. Lisäksi pitäisi myös osata olla terveellä ja hyvällä tavalla itsekäs eli uskaltaa kertoa omat mielipiteensä ja huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan.
Itsenäinen valtio saa päättää omista asioistaan, mutta sen pitää samalla myös huomioida muu maailma, jonka osa se on. Esimerkiksi ympäristöasioista on tullut hyvinkin globaali ja kaikkia maita koskeva asia. Suomalaisina meillä on monta asiaa pelkästään siksi, että olemme saaneet syntyä suomalaisiksi. Ne asiat ovat monesti meille itsestäänselviä, joiden arvoa emme välttämättä arjessamme ymmärrä. Meillä on yhtenäinen ja maksuton peruskoulu, jossa lapset ja nuoret saavat päivittäin lämpimän aterian. Meillä on sosiaali- ja terveydenhuolto. Meillä on luotettavat poliisi- ja puolustusvoimat. Meillä on uskonnon- ja sananvapaus. Meillä on äänioikeus sukupuoleen katsomatta. Meillä ei ole luokkayhteiskuntaa jne. Vaikka asiat ovatkin Suomessa näin hyvin, niin silti meilläkin on haasteita. On paljon koulupudokkaita, on köyhyyttä, työttömyyttä, sairautta, kodittomuutta ja vähäosaisuutta. Näin joulun alla nämä asiat korostuvat ja toivonkin, että jokainen meistä voisi antaa oman, pienenkin, panoksensa vaikkapa joululahjakeräysten muodossa. Miten surullista onkaan joka vuosi lukea, että 14 – 17 -vuotiaat teinipojat ovat kaikkein vähiten lahjojen osalta muistettu ryhmä myös joululahjakeräyksissä.
Tässä pieni pintaraapaisu aiheeseen.
Tälle päivälle toivotan sinulle hyvää itsenäisyyspäivää ja toista adventtia!
Ps. Tästä pääset blogin kaksivuotisarvontaan. Osallistumisaikaa on ti 8.12.2020 klo 22 asti.