
Jo esikoisen raskausaikana vuonna 2000, olin päättänyt, että viemme hänet valokuvattavaksi heti vastasyntyneenä. Siihen aikaan newborn-kuvaukset eivät olleet vielä yhtä suosittuja kuin vaikkapa kuopuksen vauva-aikana. Suunnitelmani eivät kuitenkaan toteutuneet toivotusti, koska esikoinen joutui syntyessään pidemmäksi aikaa vastasyntyneiden teho-osastolle. Tästä syystä veimme hänet valokuvaan vasta kahden kuukauden iässä. Kummisetäni entisöi vanhan kehdon vauvallemme ja kummitätini ompeli ja virkkasi kehtoon petivaatteet. Koska halusin ikuistaa myös tuon kehdon, päädyimme kuvaamaan vauvan kehdossa. Samassa kehdossa kuvattiin sitten myös kaikki pikkuveljet kukin vuorollaan saman ikäisinä. Vauvakuvan lisäksi otimme perhekuvan ja veljeskuvan.

Vuosien saatossa olemme käyneet useita kertoja ottamassa kuvia pojista yksittäin tai veljeksinä, myös erilaisin veljeskokoonpanoin sekä perheenä. Kuten olen aiemminkin kertonut, tykkään siitä, että kuvauksen takana on jokin teema tai idea. Se on näkynyt myös monissa ammattikuvaajan ottamissa kuvauksissa toiveideni mukaan. Monesti ajatellaan, että ammattikuvaajan ottamat kuvat ovat kalliita. Osittain tämä ajatus toki pitääkin paikkansa (ja esimerkiksi kuopuksen newborn-kuvaus kera veljes- ja perhekuvien kyllä toteuttaakin tämän), mutta riippuu myös siitä, mitä kuvilta haluaa ja kuinka paljon niitä haluaa. Koska olemme käyneet kuvauksissa melko usein, en ole kokenut tarvetta joka kertaa ottaa useita eri otoksia, vaan ennemminkin halunnut vaikkapa vain yhden kuvan muistoksi juuri siitä hetkestä, ikävaiheesta, tilanteesta tai tunnelmasta.

Olen saattanut varata ajan joulukorttikuvaukseen ja varsinaisten joulukorttien sijaan olenkin valinnut ainoastaan yhden kuvan meille itsellemme hieman isommassa koossa. Joulukorttikuvien ei myöskään tarvitse automaattisesti olla mitään tonttulakkikuvia ja siitä syystä ne käyvät muistoksi vaikkapa vain juuri siitä vuodesta. Toisinaan on myös kiva käydä kuvauksissa ihan vaan kameran edessä ”pönöttäen”, mutta eniten tykkää kuvista, joissa on taustalla jokin ajatus tai tietty rekvisiitta.

Nykyään järjestetään – paitsi niitä joulukorttikuvauksia – niin myös erilaisin teemoin tai vaikkapa vuodenaikojen mukaan miljöössä otettuja pop up -kuvauksia. 10 – 20 minuutin kuvausajasta saa juuri sopivasti kaksi tai useamman kuvan kohtuullisella hinnalla. Tuon ajan lapsetkin usein jaksavat hyvin olla kuvattavana ja tilanteet ovat mahdollisimman luonnollisia. Nykyajan kuvauksissa mielestäni yksi parhaimmista asioista on se, että kuvat voi saada itselleen digitaalisessa muodossa, jolloin niitä voi käyttää huomattavasti monipuolisemmin eikä tarvitse heti päättää millaisessa muodossa minkäkin kuvan hankkii. Samalla voi vielä vuosienkin jälkeen tilata lisää kuvia tarpeen ja toiveiden mukaan.

Suosikkisävyni valmiissa kuvissa on seepia eli sellainen ruskeasävyinen kuva. Niiden lisäksi meillä on värikuvia ja jonkin verran mustavalkokuvia (esimerkiksi näiden kuvien pakettiin kuului automaattisesti myös mustavalkokuvat). Muutama valokuvahaaveeni on yhä toteuttamatta. Yhdestä hieman isommasta jutusta olen jo jutellutkin tämän postauksen kuvien ottajan eli Jonna N. Photography kanssa. Katsotaan toteutuuko se vielä joskus. Tämän postauksen kuvat Jonna on ottanut helmikuussa studiollaan Vaskiluodon vanhalla sokeritehtaalla nimenomaan erään pop up -kuvauspäivän yhteydessä. Kuvien julkaisuun olen saanut häneltä luvan.

En tiedä kiinnostaako sinua, mutta voisin tässä yhteydessä listata joitakin kuvausideoita, joita olemme vuosien saatossa toteuttaneet ammattivalokuvaajien ottamina. Olemme rohkeasti käyttäneet eri kuvaajia.
- kehtokuvat vauvan ollessa kahden kuukauden ikäinen
- yksivuotiskuvat
- ritarikuvat (Kutsun ritarikuviksi vanhan rakennuksen portailla otettuja kuvia. Sellaiset kuvat olemme ottaneet kolmeen eri otteeseen perheen ja poikien kasvaessa. Pojilla on kuvissa yllään meidän häiden sulhaspoikien asut. Se oli myös yksi syy kuvien ottamiselle.)
- merimieskuvat (Kuvissa pojilla on yllään vanhatyyliset merimieskaulukselliset paidat ja he uittavat niissä purjevenettä kotikaupunkimme merivedessä. Ajatuksena oli samalla saada myös kesäteemaan liittyviä kuvia. Valitettavasti kuopus ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin syntynyt, joten hän ei ole mukana noissa kuvissa.)
- talvinen kaakaoretkikuva (Tämä kuva näkyy pienellä blogin oikeassa reunassa esittelyteksin yläpuolella. Kuvausaihe liittyy vuodenaikateemaan.)
- vaahteranlehtimeri (Kuvat on otettu samassa miljöössä kuin talvinen kaakaoretkikuvakin. Kyseessä on meidän hääkuvienottomiljöö ja siitä syystä meille tärkeä. Sain ajatuksen kuvauttaa pojat ja koko perheen eri vuodenaikoina. Valitettavasti kuopus puuttuu myös meidän syyskuvista, koska hän ei ollut silloin vielä syntynyt.)
- kesäpäivä pitkospuilla (Näihin kesäaiheisiin kuviin sain kaikki pojat. Kuvaaja otti toiveestani pikkupojista erikseen kuvia hyönteistutkijoina ja isommista pojista kitaroiden kanssa keskikesänluonnossa. Lisäksi otimme perhekuvan ja kuvan, jossa kaikki viisi poikaa olivat yhdessä.)
- pyjamapäivä (Rakkaudesta vaaleansinivalkoraidallisiin nappiyökkäreihin syntyi hetken mielijohteesta ja ideasta canvastaulukuva nallekarhusta ja jääkarhusta heidän olleessaan kolme- ja yksivuotiaat. Pojilla on kuvassa yllään nappiyökkärit ja isompi halaa hellästi pienempää.)
- äitienpäiväkuva (Tässä kuvassa luen pojille satukirjaa.)
- isänpäiväkuva (Tässä kuvassa isä pelaa poikien kanssa lautapeliä.)
- rippikuvat (Kahdesta vanhimmasta pojasta. Esikoisen kohdalla on aina mietittävä hyvin tarkkaan millaisia kuvia haluaa ottaa, koska useimmiten valinnat seuraavat myös muita lapsia. Toki, jos jollakin pojalla on jokin oma idea tai ehdotus, se voidaan toteuttaa, mutta tietyt kuvat haluaisin samanlaisina ja samantyylisinä. Esimerkiksi rippikuvista päädyimme ottamaan sekä studio- että miljöökuvia.)
- ylioppilaskuva (Ylioppilaskuvia on otettu vasta esikoisesta. Päädyimme ottamaan pelkät studiokuvat, koska emme voi tietää, tuleeko muista lapsista otettua ylioppilaskuvia.)
- 20-vuotishääpäiväkuvat (Reilu kaksi vuotta sitten vietimme 20-vuotishääpäiväämme. Toivoin lahjaksi hieman isompimuotoista valokuvausta. Pukeuduin hääpukuuni. Otimme valokuvia ensin valokuvausstudiolla, sitten vihkikirkossa, jossa pappi siunasi meidät ja pojat lauloivat. Lopuksi menimme vielä perheenä tuohon samaan tärkeään miljööseen, jossa hääkuviamme oli otettu jo 20 vuotta sitten. Siellä valokuvaaja otti vielä lisää kuvia. Näitä kuvia on niin paljon, että emme ole vieläkään tehneet niistä valintaa. Lähinnä pohdinnassa on, millä tavalla ne aiotaan laittaa esille. Se ratkaisee pitkälti valinnat.)
- veljeskuvat (Veljeskuvia on otettu joko muiden kuvausten yhteydessä tai ihan varta vasten erikseen. Jokaisen pojan kehtokuvausten ja yksivuotiskuvausten yhteydessä on muistaakseni otettu kuva myös koko veljesjoukosta. Sisaruskuvia on otettu myös joissakin vuodenaikateemakuvauksissa sekä esimerkiksi ritarikuvissa, 20-vuotishääkuvissa, joulukorttikuvauksissa jne.)
- perhekuvat (Samoin kuin veljeskuvia, myös perhekuvi on otettu monen muun kuvauksen yhteydessä (vauvakuvat, vuodenaikakuvat, hääpäiväkuvat, joulukorttikuvaukset), mutta myös varta vasten erillisinä perhekuvina. Viimeisin perhekuvamme taitaa olla puolentoistavuoden takaa, jolloin kävimme esikoisen ylioppilasjuhlien jälkeen ottamassa yhden studiokuvan perheestämme. Sekin kuva odottaa yhä valintaa.
- joulukorttikuvaukset (Kuten kerroin, emme ole tainnet ikinä ottaa valokuvausstudiolla erillisiä joulukorttikuvia, mutta olemme tietyin teemoin ottaneet yhden kuvan joko veljeksistä tai koko perheestä. Näin joulun alla ajattelin, että nuo teemat saattaisivat kiinnostaa myös sinua ja siksi ajattelin niitä tässä jonkunvielä erikseen mainita: tähtipojat, kuusimetsällä, kelkassa, kynttilälyhdyn ja punaisten jouluomenoiden kanssa, perhekuva seimikuvaelmasta, Suomi sata vuotta -juhlakuva.)
- sukukuva (Ostimme yhdessä veljeni perheen kanssa vanhemmilleni hääpäivälahjaksi valokuvauksen heidän kotinsa pihapiirissä. Kuvia otettiin koko perhekunnasta, pelkistä isovanhemmista ja perheistä sekä erikseen vielä serkus- ja veljeskuvat. Valitettavasti emme ole vielä tänäkään päivänä saaneet näitä kuvia itsellemme. Vanhemmillani kuvat ovat kyllä jo kehyksissä ja seinällä, mutta kuvaaja ei ole toimittanut meille kuvia digitaalisina, kuten sovimme. Täytynee sitä asiaa jälleen alkaa selvittää.)
- raskaus- ja imetyskuva (Loppuraskausajan kuva on otettu silloin, kun odotin neljättä lasta. Kuva on perhekuva. Kuopuksen newborn-kuvauksissa otettiin imetysaiheinen kuva.)
Ennen toiseksi vanhimman pojan rippijuhlia toteutimme haaveeni valokuvausseinästä eli kiinnitimme näitä valokuvia yläkertaan johtavan portaikon seinälle.
Tarkemminkin olisin voinut noista kuvista ja etenkin niihin liittyvistä teemoista kertoa, mutta tälläkin tavalla luettelosta tuli melko pitkä. Katsotaan jos vielä joskus innostun käymään jotakin ideaa tarkemmin läpi. Kaikkia toteutuneita ideoita en varmasti edes muistanut kirjoittaa, joten saatan niitä vielä myöhemminkin lisätä.
Postauksen kuvien vaatetus:
- pojilla Miraakkelin malliston ruskeat pellavatyyppiset housut beigeillä vanhatyylisillä olkaimilla ja luonnonvalkoisilla pystykaulusriihipaidoilla (kaikki vaatteet ovat periytyneet veljeltä toiselle eli olleet ensimmäisen kerran käytössä jo nallekarhupojan vauva-aikana)
- äidillä Kaikon Wind Button Dress Ls, jonka värimaailmaan ihastuin ensisilmäyksellä