Kuukausi: lokakuu 2020

Äidin retkihetki

Kun pojat olivat syöneet eväänsä, oli äidin vuoro hetken hengähtää. Evääni tosin eivät olleet kummoiset, mutta ihan hyvin niidenkin avulla pääsi retkitunnelmaan. Lähdön hetkellä olin vielä napannut mukaani uusimman Lantlivin syysnumeron, joten sen lukeminen rauhassa keskellä kaunista syysluontoa vastasi minulle eväiden syömistä. Puistikko retkipaikkana oli sen verran leveä ja turvallinen kaistale lasten leikeille, että annoin …

Lisää...

Syysretkellä

Odotin – nyt jo mennyttä – syyslomaa aivan valtavasti. Hetkellisesti mieleni valtasi jopa sellainen jouluinen olo, koska odotus oli samankaltaista kuin joululoman alkaessa. Koronatilanne ja jatkuvasti kiihtyneet koronauutiset ovat ainakin minuun vaikuttaneet uuvuttavasti. “Pysykää kotona” -viesti ei ole kaikille mahdollinen, vaikka miten sitä haluaisikin toteuttaa. Joillakin työt, koulu ja päiväkoti jatkuvat kuten ennenkin. Siitä syystä …

Lisää...

Jääkarhukakkua

Nyt on vuoden 2020 viimeisetkin syntymäpäivät meidän perheessä vietetty ja seuraavaksi suunnataan katseet kohti isänpäivään ja joulua. Syyssynttärit tosin kutistuivat vietettäväksi pelkällä omalla perheellä, koska koronatilanteen vuoksi emme halunneet ottaa riskiä isommasta kokoontumisesta ja taidettiinpa ne tässä jossakin vaiheessa tyystin kieltääkin. Jääkarhupoika sai 9-vuotissyntymäpäiväkseen toivomansa jääkarhukakun, jonka tilasin muiden kakkujen tavoin työkaveriltani. Toimme lisää juhlan …

Lisää...

Sävy sävyyn

Kaupallinen yhteistyö: Youngest Fashion. Sisältää alennuskoodin. Jo pikkutyttönä värien valitseminen vaikkapa vaatetuksessa sävy sävyyn, oli minulle tärkeää. Muistan esimerkiksi yhden vaaleansinisen collegehameen, jossa oli myös hieman harmaita raitoja sekä siihen kuuluvan paidan samoissa väreissä. Ne oli ostettu Seppälästä ja taisin olla silloin 9-vuotias eli jääkarhupojan ikäinen. Asuun ostettiin siihen sopivat vaaleansiniset sukkahousut ja hiuksiin solmittiin …

Lisää...

Pupukakkua päivänsankarille

Syksy on meidän perheessä syntymäpäivien kulta-aikaa. Siitä syystä blogikin täyttyy näistä syntymäpäiväpostauksista. Pahentuneen koronatilanteen vuoksi kaveri- ja kummimummisynttärit piti tänä vuonna jättää kokonaan väliin. Onneksi on kuitenkin tämä oma perhe, jonka kesken voi jakaa syntymäpäiväkakun. Kuopus toivoi kuusivuotissyntymäpäiväkseen pupukakkua ja tämän suloisuuden loihti sama taitava työkaverini kuin 11-vuotiaan legokakun ja meidän yhteisen syntymäpäiväkahvilan legoleivoksetkin. Pupun väri valittiin Gustav-kanin …

Lisää...