Sävy sävyyn

Kaupallinen yhteistyö: Youngest Fashion. Sisältää alennuskoodin.

Jo pikkutyttönä värien valitseminen vaikkapa vaatetuksessa sävy sävyyn, oli minulle tärkeää. Muistan esimerkiksi yhden vaaleansinisen collegehameen, jossa oli myös hieman harmaita raitoja sekä siihen kuuluvan paidan samoissa väreissä. Ne oli ostettu Seppälästä ja taisin olla silloin 9-vuotias eli jääkarhupojan ikäinen. Asuun ostettiin siihen sopivat vaaleansiniset sukkahousut ja hiuksiin solmittiin samanvärinen lettinauha ja pinnit tai panta. Keltaisen paidan kanssa housuihin pujotettiin keltainen kangasvyö ja sukat olivat tietysti samaa väriä, unohtamatta hiuskoristeita. Vaatteita ei ollut paljoa eivätkä ne olleet kalliita. Yhteensopivuudella niistä saatiin kivan näköisiä. Äitini on ollut aina tarkka vaatteiden pesemisestä ja silittämisestä ja se ominaisuus on selvästi siirtynyt myös minuun. Samaa huomaan myös joissakin pojissani, ehkäpä ripauksen aivan jokaisessa. Olen huomaamattani opettanut heidät esimerkiksi valitsemaan sukkansa niin, että ne sopivat joko housujen tai paidan väriin. Kerran kun ihmettelin kuopuksen sukkien värivalintaa, hän osoitti minulle vaaleansinisestä paidasta pienen pientä punaista pulloa ja sanoi: ”Äiti, tässä paidassa on kyllä punaista.” Sukat olivat siis punaiset ja niiden värivalinta oli selkeästikin tehty hyvin harkiten. Oppi oli mennyt perille 😉

Valitessani meille Youngest Fashionista sukkia ja polvisukkia, tein valinnat värien perusteella (ja toki myös koon) eli sen mukaan, mille väreille meillä olisi käyttöä. Alaosien eli housujen kanssa turvalliset värivalinnat ovat useimmiten yksiväriset tummansiniset ja mustat sukat. Niitä ehdinkin jo tilata melko suuren määrän juuri ennen blogiyhteistyö aloittamista, joten siksi päädyin nyt hieman erilaisiin vaihtoehtoihin. 

Pojat toivovat aina toisinaan kuvallisia sukkia. Aika harvoin suostun niitä kuitenkaan ostamaan, koska yleensä ne vaativat melko täsmällisen yhteensopivuuden yläosan kanssa ja saattaapa käydä niin, että sukkien kanssa sopii vain yksi yläosa. Sen sijaan yksiväriset sukat eri värisinä löytävät meiltä enemmän yhteensopivia yläosia ja sillä perusteella päädyin valitsemaan pojille vaaleansiniset nilkkasukat ja beiget polvisukat. 

Ihmettelet ehkäpä tuota harmaata väriä yksissä sukissa, koska meillä ei juurikaan harmaata käytetä. Nallekarhupoika on kuitenkin juuri nyt siinä vaatekoossa, kun poikien vaatevalikoimat pursuavat mustaa ja harmaata. Tästä syystä myös meille on kertynyt jonkin verran niitä värejä ja harmaat sukat sopivat useamman kuin yhden ala- ja yläosan kanssa. 

Tummansinisinä meillä on aiemminkin ollut polvisukkia ja koska niille on paljon käyttöä, valitsin pikkupojille myös yhdet sellaiset. Paitsi shortsien kanssa, niin myös nyt ilmojen kylmetessä, polvisukat ovat oivalliset lisälämmikkeet ennen kuin siirrytään käyttämään erillisiä pitkiksiä housujen alla. Itsekin tapaan käyttää nimenomaan mieluummin polvisukkia kuin vaikkapa sukkahousuja.

Tästä väriyhdistelmästä tulee kovasti mieleen rakkauteni vaaleansiniseen väriin jo pikkutyttönä ja tuo postauksen alussa esittelemäni vaaleansininen collegehameeni. Miten mukavasti jaloissa olevat vaaleansiniset sukat nappaavatkaan kaverikseen yläosan vaaleansinisen Klompelompe-neuleen. Värivalintaan vaikutti toki myös se, että tiesin pikkupoikien varmuudella pitävän näistä sukista, koska vaaleansininen kuuluu heidänkin suosikkeihinsa.

Jostakin syystä beigejen yläosien löytäminen pojille on osoittautunut haasteelliseksi. Nämä Zara Kidsin paidat ovat kyllä olleet hyvä löytö ja niille on ollut paljon käyttöä. Ostin ne aikoinaan odottaessani kuopusta, ajatuksena laittaa ne isoveljien ylle kuopuksen vauvakuvissa. Tällä hetkellä kuopuksella on käytössään jääkarhupojan vanha neule, jääkarhupojalla nallekarhun neule ja nallekarhupojalla puolestaan nykyisen 17-vuotiaan isoveljen vanha neule. Koska meillä on paidoista vielä yksi isompi koko, riittää niille käyttövuosia vielä joksikin aikaa 😀

Nämä paidat siis olivat mielessäni valitessani pojille nudet polvisukat. Hieman jännitin, onko sävy todellisuudessa liian vaalea, mutta se osoittautuikin juuri sopivaksi. Vai mitä mieltä olette?

Hienoa, että Condorin laadukkaita sukkia ja polvisukkia saa tilattua myös Suomesta. Youngest Fashion toimittaa kaikki kotimaan tilauksen ilman postikuluja. Se on mielestäni yrittäjältä hieno vastaantulo, sillä silloin voi helpsoti tehdä pienemmänkin tilauksen eikä tarvitse ”väkisin” tilata yli tarpeiden vain siksi, että jokin tietty summa ylittyisi ja saisi ilmaiset postikulut. Koodilla tahtipoikien.talossa saat Youngest Fashionin valikoimasta -15 % lokakuun loppuun saakka.

Aiempia postauksiani Condorin sukista pääset lukemaan linkistä. Pelkistä poikien polvisukista puolestaan löydät vinkkejä ja inspiraatiota erillisestä linkistä.

2 comments

Vastaa käyttäjälle Youngest Fashion Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *