Youngest Fashion

LISÄYS:

Sattuipa nyt juuri sopivaan aikaan tämä postaus, sillä tänä aamuna huomasin, että Youngest Fashionilla on käynnistynyt syyssiivous-ale. Täytyypä kurkata, löytäisinkö meillekin jotain muuta tilattavaa eilisen sukkatilauksen lisäksi.

Muistanette varmaan, että olen tehnyt useamman postauksen poikien polvisukista ja ylipäätään sukista. Luottosukkamerkkejämme ovat Polarn och Pyretin sukat ja espanjalaisen Condorin sekä sukat että polvisukat. POPin sukat loppuvat kokoon 40-42, mutta Condorin sukkia on saatavilla aikuisten kokoihin asti. Meidän isojen poikien koot ovat noin 42 – 43. Mieheni jalka onkin sitten jo kokoa 47 ja näyttää siltä, että keskimmäinen poikamme on samaa kokoluokkaa, sillä hänen jalkansa koko on jo nyt 41 – 42. Koska oma jalkani on kokoa 39 – 40, olen aina poikien jalan ollessa kokoa 40 – 42, käyttänyt heidän kanssaan samaa sukkakokoa. Emme ole kuitenkaan käyttäneet samoja sukkia, sillä olen joko ostanut pojalle vain mustia ja itselleni vain sinisiä sukkia tai sitten olen merkannut omiin sukkiini merkkaustussilla M-kirjaimen. Kun pojat ovat ohittaneet tuon POPin isoimman sukkakoon, on ollut aina iso ongelma, mistä löytää tilalle laadukkaan sukkamerkin ja vieläpä jokaiselle hieman erilaisen, että eivät sekoitu pesussa. Hilfigerin ja Calvin Kleinen sukat ovat ainakin osoittautuneet hyviksi.

Löysin ilokseni Lattemamman blogista alennuskoodin Youngest Fashionin verkkokauppaan. Sieltä löytyi Condorin sukkia myös aikuisten koossa ja tilasinkin meidän keskimmäiselle pojalle niitä. Kotimaahan oli ilmaiset toimituskulut. Hienoa, että näitä laadukkaita sukkia saa myös Suomesta ja varsinkin, että niitä saa myös isommissa koissa. Ettehän unohda polvisukkien käyttömahdollisuutta myös pojilla. Syksy on oikein hyvää käyttöaikaa poikien polvisukille eli ennen kuin aletaan käyttää pitkiksiä, niin pitkät sukat tuovat tarvittavaa lisälämmikettä. 

Verkkokaupasta löytyi myös sukkahousuja aikuisten koossa, mutta tällä kertaa vain mustina ja harmaina. En siis niitä ajatellut pojille, vaan itselleni. Toivottavasti valikoimiin tulee jossakin vaiheessa aikuisten koon sukkahousuja myös tummansinisinä ja ruskean eri sävyissä, niin pääsen niitä kokeilemaan.

Condorin isompien kokojen sukkia löytyi sekä ribbineuloksella että sileinä. Poika halusi tällä kertaa sukat sileällä neuloksella. Tilasimme niitä sekä mustina että tummansinisenä. Valikoimissa oli myös harmaita ja petroolinsinisiä sukkia.

Mustia aikuisten koon sukkia (jopa koossa 46 – 48) oli myös merinovillaisina sekä sileällä että ribbineuloksella. Tällaiset sukat voisi olla mukava sujauttaa vaikkapa pikkujoulu- tai joulupakettiin. Lämmittäisivät ihanasti varpaita talvipakkasilla.

Sukat aikuisten koossa löydät linkistä. Sukat ja polvisukat puolestaan omista linkeistään. 

Youngest Fashion myy myös Oscar et Valentinen kashmireneuleita. Alakouluikäiselle pojalle kokoja löytyy ainakin vetoketjullisista huppareista ja vetoketjuneuletakeista. Minun suosikkivärini on tuo kaunis haaleanvaaleansininen, mutta likaantumisen vuoksi tummansininen saattaisi olla käytännöllisempi värivalinta. 

Samalta merkiltä löytyy koululaisten koossa myös
kashmirelegginssejä ja -housuja beigenä, vaaleansinisenä, tummansinisenä ja harmaana. 

Youngest Fashionin valikoimiin kuuluvat myös kashmirepäähineet ja kashmirehuivit. Näitä olen useampana vuonna katsellut. Tykkään neutraaleista ja ajattomista (sekä malliltaan että väriltään) asusteista, jotka laatunsa puolesta kestävät pitkään käytössä ja lapsilla siirtyvät sisarukselta toiselle. Nämä tuotteet saattaisivat täyttää kriteerini. Toki laatutuotteissa hintakin on korkeampi, mutta aleprosenttikin vaikuttaa niihin mukavasti.

Kaikki postauksen kuvat ovat Youngest Fashionin verkkokaupan sivuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *