Kun isot pojat olivat pieniä, mieheni oli usein työmatkoilla, jotka saattoivat kestää kaksikin viikkoa yhteen menoon, toisinaan pidempäänkin. Noita kaksiviikkosia mahtui lisäksi useita vuoteen. Toisinaan elettiin jopa niin, että mies oli kaksi viikkoa reissussa, kaksi viikkoa kotona ja taas kaksi viikkoa reissussa. Monilla aloilla reissutyötä tekevät saattavatkin elää juuri tuossa rytmissä, mutta heillä nuo välissä olevat kaksi viikkoa ovat vapaata. Miehelläni ei näin ollut, vaan hän kävi ihan ”tavallisesti” töissä nuo reissujen väleissäkin olevat viikot. Meidän arki oli pakko rakentaa niin, että se toimi ainoastaan yhden henkilön – eli minun – pyörittämänä. Kävin toki itsekin silloin töissä, joten pojat olivat päivät päiväkodissa ja myöhemmin esikoinen aloitti koulun ja silloin kuopus jatkoi vielä päiväkodissa.
Muistan miten hartain toiveeni noilla viikoilla oli se, että pysyisimme terveinä. Yhdenkin meistä sairastuminen sekoitti koko pakan. No, luonnollisesti niitäkin viikkoja tuli ja jotenkin niistä selvittiin. Niiltä vuosilta jäi kuitenkin hienoinen stressi siitä, kun piti soittaa esimiehelle ja ilmoittaa lapsen sairastuneen. Aina kun olen mennyt uuteen työpaikkaan, olen ensimmäisenä selvittänyt käytänteet, miten toimitaan, jos lapsi sairastuu. Siitä vasta stressi tulikin, kun lapsen sairastuessa, piti miettiä, minne vaikkapa kuumeisen lapsensa raahaisi, että saisi sairaslomatodistuksen. Nyt nuorempien lasten kohdalla tämä asia on onneksi tehty helpommaksi ja muutenkin meillä on mieheni kanssa mahdollisuus vuorotella sairaan lapsen hoitajina. Eikä nyt ole kyse siitä, ettenkö haluaisi jäädä kotiin hoitamaan sairasta lastani. Tottakai haluan! Ja tiedän myös, että se on vanhemman oikeus. Lähinnä tarkoitan tuota ilmoittamisesta koituvaa stressiä sekä miettimistä mistä milloinkin sai sairaslomatodistuksen. Toisaalta, jos jäin/jään hoitamaan kotiin sairasta lastani, minulla menee valtavasti aikaa ohjeiden laatimiseen sijaiselle. Sitäkään ei ehkä heti tulisi ajatelleeksi, sillä kaikilla aloilla ei suinkaan niin ole.
Tarkoituksenani ei ollut kuitenkaan kirjoittaa sairastamisesta, vaan kukista ja siivoamisesta sekä siitä miten ne liittyvät toisiinsa ja noihin yllä manittuihin vuosiin. Silloin tein nimittäin viikkosiivouksen uskollisesti joka perjantai. Toisinaan tarvitsin hieman kannustinta. Sellaisina perjantai-iltapäivinä kurvasin poikien kanssa kotiin kaupan kautta. Pojat saivat valita karkkipäivänkarkkinsa ja itselleni ostin joko kukkakimpun tai lehden ja suklaapatukan. Niiden voimalla jaksoin aloittaa siivousurakkani. Joskin näin vuosien jälkeen olen ajatellut, ettei tuo siivousurakka ollut mitään verrattuna vaikkapa viimeiseen yhdeksään tai kuuteen vuoteen, mutta enhän sitä silloin tiennyt.
Kun asuimme rakennusaikana pienessä asunnossa nelihenkisenä perheenä, siivoaminen oli todella työlästä. Joku sanoikin, että mieti mitä se on sitten, kun muutatte isompaan kotiin. Jotenkin kuitenkin näin asian jo silloin toisin ja olin siinä oikeassa. Asunnon tai talon koolla ei sinänsä ole niin suurta merkitystä siivoamisen suhteen. Isompi merkitys on tavaran ja ihmisten määrällä suhteessa neliöihin. Kun siis muutimme isompaan kotiin, saimme ympärillemme enemmän avaruutta ja tavaroille löytyi helposti paikat, jopa niin, että kaappeja jäi ihan tyhjiksikin. Siivoamiseen ei mennyt juurikaan enempää aikaa kuin pienessä asunnossa paljojen tavaroidemme (suhteutettuna asunnon kokoon) kanssa asuessamme. Hetken aikaa siivoaminen tuntui jopa oikein mukavalta puuhalta. Valitettavasti tänä päivänä tilanne on jälleen toinen ja siitä muistinkin tuon vuosien takaisen motivointikeinoni ja viime lauantaina kurvasimme kuopuksen kanssa kukkakauppaan. Kukille oli tällä kertaa myös toinen syy eli esikoisemme 20-vuotiskahvittelu, mutta tartuin joka tapauksessa tähän mahdollisuuteen.
Nykyistä kotiamme olen pyrkinyt siivoamaan näiden 16 vuoden ajan melko samalla kaavalla. Olen pilkkonut talon osiin, ettei urakka tuntuisi liian suurelta. Noina perjantai-iltapäivinä ja -iltoina aloitin siivoamisen aina kuistilta. Kutsumme kuistiksi ulko-oven jälkeistä tilaa, jossa säilytetään ulkovaatteita ja kenkiä. Se on erillään varsinaisesta eteisaulasta. Jotenkin minuun on iskostunut ajatus siitä, että kuistin pitäisi olla ensimmäisenä kunnossa, koska se on paikka, joka ensimmäisenä ulko-oven avattua aukeaa sisääntulijalle. No, jätänpä kertomatta ne sadat arkipäivien realiteetit, jolloin mietin, että minkälaisella jätinaskeleella astuisin oven edessä lojuvan reppu- ja harrastuslaukkukasan yli tullessani töistä kotiin…
Kuistin jälkeen puolestaan aukeaa näkymä eteisaulaan ja sen jälkeen edelleen olohuoneeseen. Seuraavaksi siis siivosin eteisaulan, johon ei noina vuosina oikeastaan koskaan edes kertynyt mitään, joten siivoaminen ( = tavaroiden paikalleen vieminen) sujui nopeasti. Sitten olikin vuorossa kolmen suora eli keskimmäisenä olohuone, josta oikealle aukeaa lasipariovet nykyiseen makuuhuoneeseemme ja silloiseen vierashuoneeseemme. Vierashuone oli oikeastaan aina siisti, joten sen siivoamiseen (järjestämiseen) ei kauaa mennyt. Olohuoneen vasemmalla puolella on puolestaan samaa yhtenäistä tilaa oleva ruokailuhuone, joka tuolloin kuului myös nopeasti järjestettäviin tiloihin ja usemmiten myös olohuone oli sellainen. Viimeiseksi alakerrassa jätin aina keittiön, vessat, kodinhoitohuoneen ja pesutilat. Lohduttauduin sillä, että suurin osa (pinta-alallisesti) alakerrasta oli helppo ja nopea saada siistiksi. Toki järjestämisen jälkeen vaadittiin aina myös pölyjen pyyhkiminen ja imurointi. Valitettavasti nykyään tilanne on toinen eikä tämä vuosia hyvin toiminut metodini enää tehoa. Ihmisiä ja tavaraa on enemmän ja saattaa mennä viikkoja, etten ehdi lainkaan yläkertaan siivoamaan, pääsen ainoastaan toteuttamaan tuon kolmen suorani ja toki keittiö ja pesutilat ovat päivittäisinä kohteina. Yläkerta jää siis pitkälti poikien vastuulle. He siivoavat (myös imuroivat) huoneensa kerran viikossa. Teini-ikäisen vastuulla on talon vessat ja pikkupoikien vastuulla yläkerran portaat (niiden tyhjääminen ja imuroiminen) sekä yläkerran aula.
Haaveilen, että voisin tilata kotiin siivoojan vaikkapa kaksi kertaa vuodessa. Toivoisin, että hän tekisi perusteellisen siivouksen kaikille kodin pinnoille mukaan lukien keittiön kaapit ja pesutilat sekä pesisi huolellisesti jokaisen laattasauman, jalkalistan, jääkaapin, vessat, suihkut jne. Ennen tuon haaveen toteutumista on vain jatkettava viikottaisia siivousurakoitaan ja saatava motivaatio kohdilleen, vaikkapa siivouskukkien avulla.
Paras hetki on silloin, kun kaikki on valmista eli koti on siisti ja voit istua olohuoneeseen nauttimaan hetken seesteisestä tunnelmasta: sytyttää kynttilät, iloita siivouskukasta, keittää kupin teetä tai kahvia, rapistaa suklaapaperia ja/tai sisustuslehden sivuja ja vain istua, olla ja nauttia siististä kodista. Oikeastaan tuohon tilaan pääseminen jo riittäisi minulle palkinnoksi – ja vuosia sitten riittikin – mutta sitten tulivat vuodet, jolloin yrityksistä ja tsempeistä huolimatta tuo tila lipui yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Tuntui, ettei koskaan päässyt lopputulokseen, aina jäi ihan vain perussiivouksesta jotakin pahasti kesken, koska ei vain aika ja voimat riittäneet. Eihän se kovin palkitsevaa ole, jos siivoaa käytännössä koko ajan, mutta silti ei ole koskaan valmista eikä pääse iloitsemaan lopputuloksesta. Onneksi tilanne on noiden vuosien jälkeen lähtenyt vähitellen kohenemaan.
Yläkerrassa käyn siivoamassa isompaa vaatehuonetta tasaisin väliajoin eli oikeastaan viikoittain, aina kun vien sinne puhtaita pyykkejä. Lastenhuoneet siivoamme perusteellisemmin vähintään silloin, kun päivitän lastenvaatteet seuraaviin kokoihin sekä ennen juhlia ja loma-aikoina eli useamman kerran vuodessa kuitenkin. Kun lapset ovat tehneet oman viikkosiivouksensa, käy aikuinen tarkistamassa sen ja tarvittaessa heidän pitää siivota jokin osio paremmin. Kun siivous on valmis, heillä on peliaika. Useimmiten pojat siivoavat perjantaisin ja saavat silloin puolentunnin peliajan. Lauantaina on sitten vuorossa karkkipäivän herkut ja tunnin peliaika. Tämä on riittänyt heille siivousmotivaattoriksi. He ovat oppineet hienosti jakamaan keskenään siivousvastuita (esim. yksi järjestää aulan ja toinen imuroi sen) sekä auttamaan toinen toistaan. Isommat veljet auttavat kuopusta hänen huoneensa kanssa, kuopus puolestaan saattaa saada tehtäväkseen järjestää joitakin yksittäisiä juttuja tarkemmin.
Monesti olen perjantaisin työviikon jälkeen niin väsynyt, etten jaksa tarttua toimeen kodin siivoamisen suhteen. Silloin käy valitettavasti niin, että siivoaminen jää lauantaille ja siinä vierähtääkin sitten – pyykinpesun lomassa – koko päivä. Tästä syystä olisi huomattavasti parempi saada siivoukset tehtyä jo perjantaina (mieluiten jo torstaina), että saisi viikonlopun vapaaksi muille asioille. Lepopäivä on myös paikallaan kerran viikossa.
Olisi mukava kuulla myös teidän siivousrutiineista, -vinkeistä ja motivointikeinoista.
Meillä siivouspäivä on torstai, mies keksi sen aikoinaan, koska kokee että on kiva tulla pe kotiin, kun ei tarvitse siivota. Hän on nykyisin päävastuullinen siivouksesta ja meikä avustaa ja lapset hoitavat omat tonttinsa. Meillä on pieni asunto, mutta tavaraa toki nelihenkisellä perheellä riittää, joten järjestelyhommaa on. Tilasin aikoinaan siivoojan ihan firman kautta, mutta hän hajotti monta tavaraa etten sen jälkeen enää ole uskaltanut ostaa sitä palvelua. Mutta olisi ihanaa tosiaan se 2 kertaa vuodessa edes ostaa siten, että joku jynssää. Pitää olla vain armollinen nyt, kun ruuhkavuosia elämme ❤️
Kiva kun kommentoit. 🙂 Torstaita mäkin aina toivon siivouspäiväksi tuosta samasta syystä, mutta viime vuodet on ollut pakko säästää itseään, että varmuudella jaksaa vielä perjantain ahertaa. Armollisuutta tarvitaan! Hankalaa vaan se yhtälö, että mä pääsen rentoutumaan vasta, kun ympäristö on balanssissa ja esteettinen, silmät ja aivot lepäävät. Siksi kai olen niinä kuormittavimpinakin vuosina yrittänyt pitää kiinni tuon kolmen suoran siivoamisesta, että edes siltä osin saavuttaisi balanssin 😉 Juuri sainkin eräältä ihmiseltä vinkin, että kannattaa ottaa kodista joku yksi pieni alue, jonka luo itselleen mukavaksi ja pitää kiinni sen siisteydestä. Vähän tuohon tyylin olen alitajuisesti toiminutkin. Syksy ja talvi ovat lisäksi hyvinkin armollista aikaa pimeyden vuoksi. Kynttilät tuovat levollista tunnelmaa ja hämärä peittää näkyvistä ylimääräiset sotkut. 🙂