Halusin, että sisälaukun saa tarvittaessa kokonaan suljettua vetoketjulla, vaikken sitä päivittäin käytäkään. Siitä syystä on mielestäni hyvä, että vetoketjun saa halutessaan myös täysin auki ilman että se jäisi kiinni tuolta vetoketjun päästä. Käsilaukun yläosaan jää myös hyvin tilaa noille sisälaukun päälliosan ”siivekkeille” eli ne eivät mitenkään haittaa, vaikka ovatkin auki. Tarvittaessa ne on mahdollista sulkea, jolloin käsilaukun sisältö pysyy paremmin turvassa ja toki se myös näyttää silloin siistimmältä ulospäin, jos sillä on merkitystä.
Sisälaukussani on toisella pitkällä sivulla kaksi taskua. Toisessa pidän aurinkolasejani (kuvaushetkellä olivat päässäni) ja jotakin gluteenitonta pikkuevästä. (Tämä siitä syystä, että kaikkialta ei ole tuosta vain mahdollista löytää itselleni sopivaa syötävää.) Toisessa taskussa puolestaan kulkee mukana käsidesi ja nenäliinapaketti. Toiselle pitkälle sivulle jää vetoketjulla suljettava sisätasku. Päätyihin valitsin taskun juomapullolle ja avaimelle. Avainpäätyyn on valittavissa muistaakseni kahdesta eri vaihtoehdosta joko avainrengas tai sitten sellaisella klipsillä oleva avaimenkiinnitysmahdollisuus. Tällä hetkellä säilytän kotiavaintani Edith-laukussa, joten tämä pikkutasku on muussa käytössä.
Sisälaukun tyhjä keskiosa järjestyy minulla useimmiten joillakin pienemmillä pussukoilla. Näissä kuvissa laukussani on Balmuirin pienempi Edith-laukku sekä muita Balmuir nude -postauksessa esittelemiäni tuotteita. Emelie-pikkulaukun lisäksi laukkuni pohjalla on yleensä yksi tai kaksi Marimekon Puolikas -pussukkaa. Pussukoiden lisäksi keskiosassa on kalenterini (ei näy näissä kuvissa) sekä muistikirjani. Kuvissa näkyvä pieni ruskea pötkylä on äidiltäni saama pieneen tilaan mahtuva varakassi.
Kiitos tästä postauksesta- ongelmani on ratkaistu! Hyvää viikonloppua!
Kiva, jos tästä oli apua. 🙂 Kiitos samoin, hyvää viikonloppua!