Merinovillapeitto

Ehkäpä vajaa kymmenen vuotta sitten näin kuvan beigestä ainaoikeinneulepeitosta, jonka reunoihin oli virkattu ”pitsireunus”. Ajattelin, että tuollaisen vielä joskus teen, koska se oli niin minun näköiseni. Melko pitkään tuo ajatus muhi mielessäni ja aika monta käsityötä etsi tuossa ajassa ”valua” sormieni lävitse.

Vuosi sitten kesällä päätin vihdoin aloittaa peiton neulomisen. Sitä varten tarvitsin erikoispitkän pyöröpuikon, jollaista minulla ei ennestään ollut. Lankavarastoistani löytyi Dropsin Babymerino -lankaa suosikkisävyssäni eli numero 23 ”light beige”. Neuloin peittoa numeron viisi puikoilla käyttäen lankaa kaksinkertaisena. Yllätyin langan menekistä ja varastossani olleet noin kymmenen 50 gramman kerää hupenivat hetkessä.

Arvioin silmukkamäärän aluksi hieman väärin, mutta työn edetessä keksin kääntää peiton niin, että leveysmitasta tulikin pituusmitta. Aluksi se hieman harmitti, koska mielestäni ainaoikeinneule meni väärinpäin, mutta kun kuopuksen kanssa sadepäivän iltana kääriydyimme peiton alle lukemaan Tiheikön väkeä tajusin, että peittohan on nimenomaan nyt oikein päin.

Kun peitto on poikittain hartioiden ympärillä, asettuukin aikaoikeinneule omiin silmiini juuri oikein eli vaakatasoon. Jos olisin tehnyt peiton alkuperäisen ajatukseni mukaan, neule olisikin tässä pystyasennossa. 

Valmiin peiton mitat ovat ilman reunusta noin 130cm x 174cm ja reunuksen kanssa noin 134cm x 178cm eli aika lailla perinteisen torkkupeiton mitoitus. Langanmenekkiä en varmuudella tiedä, mutta arvioisin, että peittoon meni noin 30 – 40 50 gramman merinovillalankakerää tuota Dropsin Babymerinoa. Hinnaksi tuli tuon perusteella reilu 100 euroja eli ihan halvaksi ei laadukkaasta langasta neulotut työt tule.

Kesällä, kun lanka jälleen pääsi loppumaan, sitä ei meinannut löytyä mistään. Lopulta löysin yhden verkkokaupan, josta sain ostettua loput 16 kerää. Huh! Taitaisi olla tämä peitto vieläkin kesken, ilman tuon verkkokaupan löytämistä.

Tykkään, että peittoja ja shaaleja on helposti saatavilla, kun vilu yllättää. Siksi niitä löytyy kotoamme sieltä täältä pinoista, käsinojilta ja koreista. Uusi merinovillapeitto pääsi siis muiden mukaan, mutta muhkeutensa vuoksi se siirtyi pinon alimmaiseksi. Raidallinen villapeitto on Lapuan Kankureiden ja ostettu vuosia sitten TaitoShopista. Tummanruskea hapsullinen leikkauksiltaan hartioille tehty shaali on Beck Söndergaardin.

Reunuksesta tuli ehkä hieman raskas ja harmittaakin, etten kokeillut tehdä sitä pienemmällä koukulla ja yksinkertaisella langalla. En tosin tiedä, olisiko siitä tullut jotenkin eriparivaikutelma, mutta kokeilla olisi silti voinut.

Lauantaina minulla oli aikaa selailla Klompelompe-kirjojani ja pohtia uusia käsityöprojekteja. Oi, miten paljon niitä olisikaan! Parhaillaan viimeistelen kahta poikien villatakkia. Merinovillapeiton neulomiseen – jota kutsuin ikiprojektiksi – meni aika lailla vuoden päivät. Toisaalta työ saattoi seistä kuukausiakin sivussa, kun tein muita töitä. Oikeastaan vasta koronakevät nytkäytti neulepeittotyön kunnolla vauhtiin, koska se oli iltaisin aivan parasta aivojen nollausta. Useimmiten jaksoin tehdä vain yhden kerroksen per ilta (300 silmukkaa), koska uni voitti, mutta se kerros oli aina hyvin merkityksellinen ja aivan paras vaihtoehto äärimmäisen rankalle työrupeamalle.

Reunuksen virkkaaminen meni hetkessä, samoin päätteleminen. Työn viimeistely ja juurikin tuo langanpäiden päättely ovat yleensä minulle inhokkityövaiheita, mutta jos langanvaihdon yhteydessä neuloo päät työn sisään, välttyy niiden päättelyltä lopuksi.

Tätä postausta tehdessäni muistui mieleeni, että olen ottanut yhden kuvan pojille heidän vauva-aikoinaan tekemistäni peitoista ennen kuin siirsin ne vintille säilytykseen. Löysin kuin löysinkin tuon kuvan. Esikoiselle tein aikoinaan tuon alimman peiton, jossa on sekä palmikkoneuletta että helmineuletta. Toiseksi vanhimmalle – ainoalle kesälapsellemme – puolestaan neuloin puuvillalangasta tuon beigen vauvanpeiton, jossa on tuollainen korinpohjakuvioneule. Keskimmäinen poika sai peiton helmineuleesta, toiseksi nuorimmalle kokeilin virkata peiton isoäidinneliöistä ja kuopukselle tein peiton samalla ajatuksella kuin tämä iso beige merinovillapeittokin, mutta vain pienessä vauvakoossa. Silloin siis jo tämä beige peitto oli vahvasti mielessäni.

Tätä isoa peittoa neuloessani – ja näitä pienempiä peittoja ajatellessani – aloin pohtimaan, josko tekisin jokaiselle pojalle myös tuollaisen ison peiton. Harmi, että keksin sen vasta nyt enkä millään ehdi saada peittoa valmiiksi esimerkiksi esikoisen 20-vuotispäiväksi.  Vauvapeittoihin olen valinnut itse värit, mutta nyt pojilla olisi mahdollisuus esittää oma väritoiveensa.

Jos ryhdyn tuohon viisinkertaiseen ikiprojektiini, on minun tehtävä myös päätös siitä, kumpi koko on oikeinpäin ja kumpi väärinpäin eli tuo pituus- ja leveyssuunta. Miten sinä tekisit?

2 comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.