Kesäkani Gustav, osa 2

Kanin saavuttua taloon – vaikkakin vain kesäksi ja syksyksi – suuntasimme kulkumme eläinkauppa Mustiin ja Mirriin ostaaksemme kanille vielä muutamia lisätarvikkeita. Ostimme harja/kampasetin, kynsisakset ja valjaat. Eräs poikien kanille toivoma pallolelu oli loppunut, mutta haemme vielä sen, kun niitä tulee lisää. 

Isä ja poika pääsivätkin tuota pikaa testaamaan kanin kynsien leikkaamista, koska ne alkoivat olla liian terävät ja raapia hoitajia. Kani ei toki kauheasti tästä toimenpiteestä tykännyt, mutta hyvällä yhteistyöllä se sujui ja kynnet saatiin leikattua. Kynsien leikkaaminen vaatii tarkkuutta, sillä niitä leikatessa on vaarana osua verisuoneen.

Gustavin vatsapuoli on valkoinen. Samoin tassut ja häntä sekä kaula. Pieni valkoinen sipaisu löytyy myös päälaelta. Aivan kuin maitokahvia koko pupu. Ilmankos värit ovatkaan niin kauniit! 😉

Tässä on hieman kuvaa Gustavin häkin sisäpuolelta. Mökin lisäksi nallekarhupoika nikkaroi tuollaisen pienen ruokasuojan, josta tuli kuitenkin lopulta kanin hyppypaikka, sillä ajattelimme, että kani ei välttämättä tykkäisi syödä siellä piilossa. Samainen poika keksi heinille ”häkiksi” vanhan lasten pyörässä olleen nuken istumatelineen. Eipä mennyt aikaakaan, kun Gustav oli loikannut heinähäkkiin istumaan. Kasvattaja antoi vinkin lankun laittamisesta häkkiin. Kani tykkää hyppiä sen yli tai sitten vain kököttää sen päällä. 

Eräs asia kanissa minua on hämmästyttänyt ehkäpä kaikkein eniten. En olisi voinut uskoa, miten viisas ja oppivainen kani voikaan olla. Kasvattaja antoi vinkin, että kanin vessaan voisi laittaa hänen papanoitaan ja siten kani voisi oppia vessa-asioissa yhteen ja samaan paikkaan. Ja näin kävikin heti toisena päivänä! Siitä lähtien Gustav on hoitanut kaikki vessa-asiansa tuonne yhteen ja samaan nurkkaukseen, jossa vessalaatikko sijaitsee. Vessa on helppo puhdistaa päivittäin ja vaihtaa sinne uudet, puhtaat purut. Mielenkiintoista on ollut myös huomata, että ollessaan ulkoaitauksessa ja palatessaan häkkiinsä, Gustav käy aina ensimmäisenä merkkaamassa vessassa reviirinsä. Viisautta on myös taito oppia juomaan juoma-automaatista ilman, että kukaan sitä opettaa. Mineraalikiveä kani ei ole juurikaan käyttänyt, ehkä muutaman kerran nuolaissut. Sellainenkin siis kuului kanille hankkia.

Kasvattaja neuvoi hankkimaan häkin päälle suojaksi pressun tuulta ja sadetta vastaan. Häkin verkkopohja estää kania kaivamasta itseään ulos häkistä. Kanin kuitenkin pitää saada antaa kaivaa, koska se on kaneille luontaista puuhaa. Ulkoaitauksessa se saakin valvotusti kaivaa. Myös hyppiminen ja loikat kuuluvat kanin elämään. Yritämme saada Gustavin tottumaan vähitellen myös valjasiin, jolloin voisimme ulkoiluttaa sitä enemmän kotipihassamme. Toistaiseksi valjaat ovat vielä hänelle liian isot (vaikka ovatkin pikkukanille tarkoitetut, mutta Gustav ei ole vielä täysikasvuinen) eikä hän niistä oikein tykkää, vaan luikahtaa niistä samantien ulos.

Ensimmäisenä aamulla – yökkäri päällä – on päästävä moikkaamaan Gustavia.

Iltapesun jälkeen – kylpypyyhkeeseen kietoutuneena – on päästävä tervehtimään uutta ystävää.

Vielä viimeisenä ennen nukkumaan menoa on vähintään yhden kerran kurkistettava ikkunasta ulos ja katsottava Gustavia.

Huomaattehan puutarhapenkin, joka on kannettu häkin eteen. Voin kertoa, että siinä on istuttu ja istuttu. Katseltu, juteltu ja silitelty. (On myös riidelty, kuka saa istua keskipaikalla…)

”Äiti, kun mä menin katsomaan Gustavia sen häkin luo, mun silmistä tuli ilokyynel.” Tämä kertonee, miten tärkeän roolin tämä pikkuinen karvapallo on perheessämme saanut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.