Kuten jo aikaisemmin lyhyesti kerroin, meille saapui tällainen suloinen pieni karvapallo eli kääpiöluppa Gustav 15.7.2020. Kani on kaksi kuukautta vanha eli kasvaa vielä hieman tästä. Alun perin meille oli toukokuussa varattu 10.7. luovutettavaksi kääpiöluppa tyttökani, mutta sen suhteen kävikin harmillisesti. Mieheni yritti useamman kerran alkukesän aikana ottaa yhteyttä kasvattajaan muunmuassa saadakseen pojille etukäteen kuvia kanista, mutta kasvattaja ei vastannut sen kummemmin viesteihin kuin puheluihinkaan. Vähitellen aloimme ymmärtää, että siitä osoitteesta ei meille kesäkania tulisi. Olimme ajatelleet kertoa pojille kanista muutama viikkoa ennen sen hakemista, että olisimme voineet yhdessä opiskella asioita kanin hoidosta ja hankkia tarvittavia varusteita kotiin. Tilasin kanikirjan ja olin ajatellut antaa sen pojille ja siinä yhteydessä kertoa kesäkanista. Pojat olisivat sitten alusta asti tienneet, että kani palautetaan kasvattajalle syksyn lopussa. Lisäksi pojat olisivat saaneet olla mukana hakemassa kania kasvattajan luota.
Luovutusviikon alussa kasvattaja yllättäen vastasikin puheluun ja vahvisti, että meidän nimellä on hänellä yhä kani varattuna ja että luovutus on sovittuna perjantaille. Hän oli kuitenkin matkoilla puhelun aikaan ja lupasi palata kotiin saavuttuaan asiaan. No eipä palannut. Keskiviikkona 15.7., kun pikkupojat olivat juuri menneet mummolaan pariksi päiväksi, mieheni päätti soittaa eräälle kani-ihmiselle, jolta oli alun perin saanut tuon kasvattajan numeron. Tämä ihminen oli silloin sanonut, että hänellä on tiedossa muitakin nimiä ja numeroita. Hän antoikin nyt miehelleni toisen kasvattajan numeron, jolle mieheni samantien soitti. Yllätys oli suuri: Ystävällinen kaninkasvattaja sanoi, että hänellä on kolme kania, jotka hän on ajatellut pitää itsellään eli ne eivät ole menossa myytäväksi, mutta hän voi niistä yhden vuokrata meille kesäksi. Tuletteko jo tänään hakemaan? Mies lupasi, että tulemme.
Mukaan tarvittiin peräkärry ja pieni pahvilaatikko. Lukiolainen lähti mukaamme ja saikin sitten pitää kanilaatikkoa sylissään paluumatkan ajan. Peräkärry tarvittiin kasvattajalta kanin yhteydessä vuokralle saatua häkkiä varten.
Vajaan tunnin ajomatkan päässä meitä odotti ystävällinen kaninkasvattaja ja hänen miehensä. Kasvattaja kertoi, että hänellä on ollut kaneja 51 vuotta ja että ensimmäisen kaninsa hän oli saanut seitsemän vuotiaana. Enimmillään hänellä on ollut yli 300 kania ja 7 – 8 eri rotua. Kääpiöluppia hänellä on ollut 1990-luvulta lähtien.
Jos katsotte tarkasti yllä olevaa kuvaa ja kanin korvaa, saatatte nähdä, miten korvan läpi kuultaa kanin korvan sisäpuolelle painettu tunnistetatuointi. Sellainen on myös kanin toisessa korvassa. Niiden avulla kani pystytään tunnistamaan ja yksilöimään. Viralliseen kaniyhdistykseen kuuluvat kasvattajat toimivat kaikessa virallisten määräysten mukaan. Kun kysyimme tämän kanin nimeä, kasvattaja kaivoi esille kansion, joka oli täynnä kanien sukupuita. Jokaisesta kanista oli kirjattu ylös tärkeät tiedot, kuten syntymäaika, vanhemmat, tunnistetiedot ja nimi. Meidän kesäkanin rekisterinimi on Gosiga Gunnar, mutta lukiolaisemme nimesi hänet Gustaviksi.
Saimme valita kolmesta kääpiölupasta. Gustavin lisäksi saimme tutustua kolmikuiseen tyttökaniin ja nelikuiseen poikakaniin. Tyttökani oli pääväriltään valkoinen, jossa oli muutamia beigejä juovia. Toinen poikakani oli aikalailla Gustavin näköinen, joskin muutaman kuukauden vanhempana kooltaan isompi. Kasvattaja antoi mieheni syliin tyttökani Magnolian ja minulle Gustavin. Hetkessä oli selvää, että siinä missä Magnolia kyyhötti rauhallisesti sylissä, liikkui Gustav uteliaana tutustuen uusiin ihmisiin. Itse olen todella huono tekemään päätöksiä ja valintoja, jolloin annoin suosista sen osuuden miehelleni. Hän arveli, että pojille voisi olla mukavampi seurata aktiivisen ja uteliaan kanin touhuja ja että minut tuntien, tykkäisin enemmän Gustavin värimaailmasta. Niinpä meidän matkaan lähti Gustav.
Kanikirjojen mukaan kaneja kannattaisi aina ottaa kaksi kerrallaan, koska kanit ovat laumaeläimiä ja tarvitsevat seuraa. Useimmiten kaksi poikakania kuitenkin helposti tappelevat keskenään ja eri sukupuolta olevat kanit puolestaan lisääntyvät kuukauden välein, joten leikkaamaton pariskunta ei myöskään ole hyvä vaihtoehto. Paras vaihtoehto kanikirjojen mukaan on saman poikueen kaksi naaraskania tai vaihtoehtoisesti uroksen pitää olla leikattu. Pohdin, että jos ostaisimme kanin omaksi, valitsisimme ehkäpä tyttökanin. Kasvattaja sanoi kuitenkin, että tyttökaneilla on tapana rakentaa pesää ja ystäväperheeltä kuulimme myöhemmin myös kanien murrosiästä, jolloin tyttökanikin saattaa ryhtyä esimerkiksi merkkailemaan paikkoja. Jos kanilla ei ole kanikaveria, täytyy omistajien ottaa tehtäväkseen olla kanilleen seurana. Siitä tehtävästä olemme pitäneet tiukasti kiinni koko tämän toistaiseksi vielä lyhyeksi jääneen kesäkaniajan.
Ensimmäiseksi yöksi teimme Gustaville suojan tutusta pahvilaatikosta. Kasvattaja sanoi, että kanilla täytyy olla häkissään piilopaikka, jonne se voi halutessaan mennä. Aluksi Gustav pujahtikin usein ja nopeasti mökkiinsä, mutta lopulta uteliaisuus alkoi viedä voiton ja kani tuli entistä nopeammin sieltä kurkkimaan uusia kavereitaan. Illalla kaninhakureissun päätteeksi kurvasimme vielä Prisman pihaan ja haimme kanille juoma-automaatin vettä varten sekä pellettejä ruuaksi ja puruja kanin vessaan eli tuohon valkoiseen muovilaatikkoon. Ruokakulho on omistajan. Saimme sen lainaan. Kanin ruokaastian pitää olla keraaminen. Prismasta osatamamme pelletit olivat hieman erilaisia kuin kasvattajalta mukanamme saadut. Saimme ohjeeksi lisätä uutta pellettiä tuttujen sekaan yhden teelusikallisen päivässä, että kanin elimistö voisi vähitellen tottua uusiin pelletteihin. Pellettien lisäksi kasvattaja antoi meille mukaan pussillisen kuivattua heinää. Nuo kaksi muodostavat kanin pääravinnon. Kasvattajalta saadun ohjeen mukaan kanille annetaan pellettejä puoli desilitraa päivässä, mutta joiden tietojen mukaan sopiva määrä on 1 – 2 ruokalusikallista. Raikasta vettä pitää olla jatkuvasti saatavilla, joten juoma-automaatin vesi vaihdetaan päivittäin.
Lopulta koitti aika paljastaa yllätys myös pikkupojille. Valitettavasti ette voi nähdä heidän ilmeitään, mutta voitte ehkä kuvitella sen hämmästyksen, ilon ja onnen, joka heidät valtasi. Heillä oli valtavasti kysymyksiä ja samalla kun vastasimme niihin, tuli luonnollisesti esille myös kanin tarina ja tieto siitä, että kani palautetaan omistajalleen lokakuun lopussa. Pojat tuntuivat ymmärtävän asian, joskin tunnen jo itsekin surun sydämessäni, kun eräänä aamuna katsomme ulos ruokailuhuoneen ikkunasta eikä tuttua häkkiä enää olekaan siellä tuijien suojassa. Samaan hengenvetoon en voi kuin ihmetellä, miten valtavan paljon iloa yksi pieni, suloinen ja pehmeä karvapallo voikaan tuoda tullessaan. Voitte olla varmoja siitä, että tämä kani ei ole jäänyt ilman seuraa!
Keskimmäinen poikamme oli mummolassa ollessan yhdessä papan kanssa nikkaroinut Gustaville uuden, puisen, piilopaikan. Pojille oli kerrottu, että mökki rakennetaan metsäjänisten poikasille. Se salakuljetettiin kotiin. Gustav tutki tarkasti uutta mökkiään ja hyväksyessään sen, loikkasi mökin katolle. Siitä tulikin oitis Gustavin lempipaikka. Sieltä on kiva tähystää ja siellä on myös hyvä ottaa päivänokosia.
Pellettien ja heinän lisäksi kanille on annettu pieniä määriä kerrallaan muunmuassa vihanneksia. Kurkku on Gustavin ehdotonta lempparia. Porkkanastakin tämä kani tykkää. Olemme antaneet Gustaville myös mummin kasvattamia salaatinlehtiä. Rusinoista Gustav ei tykännyt. Tärkeää on, että kanille annetut vihannekset ovat olleet ensin huoneenlämmössä, sillä jääkaappikylmät ruuat saattavat aiheuttaa kanille ripulia. Viime päivinä olemme huomanneet, että Gustavilla on tarvetta järsiä, joten selvitimme millaisia oksia sille voisi antaa. Löysimmekin sopivia oksia, pesimme ja kuivasimme ne ja annoimme Gustaville. Kylläpä niitä olikin kiva järsiä!
Gustav tykkää myös kovasti apiloista. Kasvattajan mukaan valkoapilat ovat pupulle parempia, sillä puna-apilat saattavat aiheuttaa kaasua kanin ruuansulatuselimistöön. Nurmikolla ollessaan Gustav tykkää syödä myös apilanlehtiä. Kirjallisuudessa neuvottiin, että kanille sopivia kasveja voi myös pakastaa ja tarjota hänelle syksymmällä tai talvella.
Ennen poikien kotiutumista, kävimme ostamassa myös tällaisen pienen kaneille tarkoitetun ulkoaitauksen, jossa pojat voisivat turvallisesti istua ja ottaa kanin syliin pelkäämättä, että kani pääsee karkuun. Aitaukseen nostamme aina kanin mökin turvaksi, että Gustavilla on mahdollisuus halutessaan piiloutua sinne.
Voin kertoa, että aina kun Gustav nostetaan aitaukseen (useamman kerran päivässä), jaetaan samalla vuoronumeroa hoitovuoroihin. Pikkupojilla ei ole lupaa mennä itse nostamaan kania sen häkistä eikä kania myöskään jätetä tuohon aitaukseen ilman valvontaa. Jos kani pääsee karkuun, se voi säikähtäessään juosta todella kauas eikä se osaa koiran tavoin seurata omia jälkiään takaisin kotin.
Gustav kiipeää poikien syliin aivan oma-aloitteisestikin ja tykkää silittelystä. Miten pehmeältä sen turkki tuntuukaan. Eläimen hoivaavaa vaikutusta olen saanut tämän lyhyen ajan sisällä liikuttuneena ja vaikuttuneena seurata. Joku sanoikin, että eläin ei arvostele, se hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Kunpa me ihmiset pystyisimme samaan.
Koska postaus venyi jo nyt näin pitkäksi, jatkan sitä myöhemmin toisella osalla.
Jos teille on herännyt joitakin kysymyksiä tai ajatuksia kanista, niin kuulisin niitä mielelläni. En tosin ole mikään kaninkasvattaja, mutta monia asioita tässä on tullut selvitettyä ja seuraavassa postauksessa kerron niistä vielä lisää.
EDIT. Postauksen tietoja on päivitetty 16.5.2021.
Hei,
Tuosta apila jutusta niin minulle taas on sanottu että puna apilaa ei saa antaa. Ja valko apilaa vähän. Kani pitää totuttaa uuteen ruokaan vähitellen,en itse ole syöttänyt omille kaneille puna apilaa vain voikukan lehtiä,ratamoa,tuoretta ruohoa,salaatteja,kurkkua,tomaattia,kaalia/valko apilaa vähän koska aiheuttaa paljon syötynä voimakasta kaasun muodostusta ja voi näin johtaa kanin sairastumiseen/kuolemaan.
(Paprikaa ei saa antaa ollenkaan)
Yst.bansku
Kiitos kommentistasi! Asia on juuri kuten sanoit. Tarkistimme nimittäin eilen apila-asian kasvattajalta ja jostakin syystä viime kesäksi oli jäänyt virheellinen käsitys eli joko hän oli sanonut vahingossa väärin tai sitten olimme ymmärtäneet väärin. Valkoapila on siis turvallisempi vaihtoehto. Täytynee korjata tuo tieto myös tänne blogiin. Ja todellakin pitää, kuten sanoit ja kuten uudessa postauksessakin (16.5.2021) kirjoitin, kani totuttaa vähitellen kaikkiin uusiin syömiseen. Ensin yksi voikukan lehti päivässä ja sitten vähitellen lisätä määrää. Viime kesänä annoimme tuoreen ruohon lisäksi voikukan lehtiä, vähän apiloita, salaattia, kurkkua ja porkkanaa. Pidimme kanin ruoka- ja hoitopäiväkirjaa, jonne aina merkitsimme päivämäärän, kellonajan ja annoksen. Siitä oli sitten helppo seurata määriä ja mitä kani oli jo saanut. Pellettejä annoimme aina samaan aikaan joka päivä. Heinää ja tuoretta vettä piti olla jatkuvasti saatavilla. Mukavaa kevättä sinulle ja kaneillesi!
Samoin <3
Kiitos!