Poikien kesäpäivän asu 1

Ajattelin tehdä postaussarjan vanhoilla kuvilla kesäpäivien asuista lähinnä kesälomareissuistamme. Poikien vaatteiden pakkaaminen noin viikon kotimaan kesälomamatkaa varten löytyy aiempana blogipostauksena ja on pohjana tälle postaussarjalle. En ole tehnyt postauksia mitenkään etukäteen valmiiksi, joten nähtäväksi jää, kuinka monta kesäistä asukokonaisuuttaa saan “kaivetuksi esiin” vanhojen kuvien kätköistä. 

Viime kesänä (2019) ei ollut tällaisia lämpimiä kesäpäiviä kuin tänä vuonna ja pakkaaminen oli hieman haasteellista, kun oli varauduttava sekä viileämpiin että mahdollisesti myös lämpimämpiin lomapäiviin.

Ensimmäisenä lomapäivänä suunnitelmissamme oli ajaa Turkuun ja siellä suoraan Turun linnaan ja osallistua opastetulle pikkuritarikierrokselle. (Valitettavasti huomasin linkkiä etsiessäni, että koronatilanteen vuoksi noita kierroksia ei tänä vuonna järjestetä.) Olin ollut tuolla pikkuritarikierroksella esikoisen kanssa muistaakseni vuonna 2004, joten oli jo aikakin viedä loputkin pojat Turun linnaan. Tuo kierros on kyllä ehdottomasti suosittelemisen arvoinen, koska siinä lapsi saa oikeasti eläytyä pikkuritarina kulkemaan ja “elämään” linnassa sekä saamaan lapselle suunnatulla tavalla tietoa historiasta.

Pelkästään jo se, että kaikki pikkuritarikierrokselle osallistuvat lapset saavat pukea ylleen ritarivaatteet, riittää laskeutumaan uuteen maailmaan. Olen aina pitänyt roolivaatteita tärkeinä lasten leikeissä. Niistä voit lukea lisää vanhoista postauksista: Rakkaudesta roolivaatteisiin osa 1 ja Rakkaudesta roolivaatteisiin osa 2. Tuollaiset pikkuritarikierroksen liivit olisi helppo valmistaa fleecestä. Niitä voisi käyttää leikkien lisäksi myös ritariteemaisilla lastenkutsuilla vaikkapa koko juhlaväellä.

Takaisin vaatteisiin. Vaatteet oli valittava sellaisiksi, että niillä pärjäisi hyvin pitkän automatkan, kesän ja linnan viileyden sekä olisi mahdollisuus kerrospukeutumisen myötä tarvittaessa myös vähentää vaatetusta. Aikataulumme oli niin tiukka, että linnan jälkeen suuntasimme suoraan ruokakaupan kautta kohti majapaikkaamme. Olimme vuokranneet yhdeksi yöksi majoituksen Turun läheltä Liedosta omakotitalosta, jonne koko silloin matkassa ollut kuusihenkinen perheemme sopi hyvin majoittumaan.

Pikkupojilla oli yllään POPin beiget chinot, Condorin kamelinväriset nilkkasukat ja Crocsin ruskeat tennarit. Yläosana oli valkoinen Petit Bateaun t-paita, joka tarvittaessa olisi käynyt myös päällipaidasta mahdollisen lämpöaallon iskiessä (ei iskenyt…), jonka päällä oli POPin todella pehmeä kääntökauluspaita deniminsinisenä. Tarvittaessa kauluspaidan päälle pystyi pukemaan vielä Zara Kidsin beigen puuvillaneulepaidan lisälämmikkeeksi. KappAhlin Hampton Republicin olkihatut sopivat hyvin tähän asuun.

Toiseksi vanhimmalla pojalla oli yllään Tommy Hilfigerin deniminsininen vaarinapaita, beiget KappAhlin Hamptonin chinot ja Björn Borgin ruskeat nahkatennarit.

Äidillä oli yllään Quin deniminsininen pellavamekko, Vagabondin beiget nahkatennarit ja lämmikkeenä Odd Mollyn pitkä puuvillaneuletakki. Laukkuna oli Michael Korsin beige Sloan quilted -shoulder bag.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *