Karkkikauppa Sweetheart

Tervetuloa suloistakin suloisempaan Sweetheart-karkkikauppaan! Tämän valloittavan pikkuputiikin löydät Helsingistä Uudenmaankadulta. Meidän kesälomareissuihin on jo joidenkin vuosien ajan kuulunut käynti tässä herkullisessa kaupassa. Valitettavasti tänä kesänä emme sinne pääse, mutta ajattelin, että muistoissamme voisimme siellä kuitenkin päästä piipahtamaan.

Postauksen kuvat on koottu useammalta eri käyntikerralta ja täytyy sanoa, että sen verran on tässä ihanassa puodissa aina riittänyt kaunista katseltavaa, ettei kuvaaminen ole koskaan päässyt todellisiin oikeuksiinsa. Lisäksi poikien opastaminen on vienyt suurelta osin huomioni, joten kuvat eivät todellakaan kerro koko suloista kokonaisuutta. Sweetheartin verkkosivut ovat kuvaavat onneksi asioita minua paremmin. Käythän siis siellä kurkkaamassa!

Muistatteko omasta lapsuudestanne tällaisten ihanien pikkuputiikkien tunnelman? Minä muistan. Miten harmillista onkaan, että tällaiset suloiset kivijalkapuodit ovat kadonneet lähes tyystin maisemista, ainakin pienemmistä kaupungeista. Olen iloinen, että olen saanut viedä poikani tähän kauniiseen vanhan ajan tunnelmaa tarjoavaan herkkupuotiin ja vieläpä useamman kerran, nauttimaan tunnelmasta kaikin aistein.

Katsokaa näitä kauniita lasikulhoja ja kuvan oikeassa laidassa osittain näkyviä todellisia karkkikauhoja aluslautasineen. Entäpä tämä hattarainen pastellivärimaailma! Mintunvihreät hyllyt ja seinätapetit, vaaleanpunaiset pompomsit, raidalliset vaahtokarkit hempeissä väreissä, kauniisti pakattuja herkkuja hyllyissä, karkkikoneita syntymäpäiväjuhlien vetonaulaksi sekä suloisia kattaus- ja juhlatarvikkeita. Vaikka olenkin jo aikuinen, muutun tässä pienessä suloisessa putiikissa jälleen pikkutytöksi, joka on juuri avannut oven Peppi Pitkätossu -elokuvien hurmaavaan karkkikauppaan. Hiuksissani on liukkailla satiininauhoilla solmitut ”rinkelipalmikot” ja ylläni vaaleansininen pyörivähelmainen mekko, jaloissani uudet samettiset ”kiinantossut”. Tuollaiseen tilaan voin päästä vain tässä ihanassa karkkikaupassa. Sanoihan jo varmasti riittävän monta kertaa ihana, suloinen, hurmaava, lumoava…?! 

Päästessäni tähän karkkikauppaan jähmetyn ensin paikoilleni, kuten kuopus yllä olevassa kuvassa, ja imen katseellani kaikkea runsasta kauneutta ja yksityiskohtia. Ihailen ja nautin.

Tällaiset pikkuputiikit eivät toki ole vain pelkästään ihailua varten, vaan näen näissä hienon opetuksellisen mahdollisuuden erityisesti tapakasvatukseen ja ostoskäyttäytymiseen. En ehkä tee sitä mitenkään tietoisesti tai suunnitelmallisesti, mutta jostain se kuitenkin kumpuaa. Ehkäpä juuri siitä syystä (niiden elämysten lisäksi) toivoisin pienen pieniä, myös lapsille sopivia, liikkeitä olevan vielä edes joissakin kivijaloissa. Lelukaupat ovat toinen hyvä esimerkki ja niitä vielä onneksi jokunen söpöläinen Suomen maasta löytyy. Siinä on muuten taas sellainen postausaihe, joka on muhinut mielessäni jo ennen blogin perustamista. Valokuviakin on tullut vuosien saatossa otettua, mutta niiden etsiminen kotiverkon uumenista on kovin työlästä puuhaa. Ehkäpä vielä jonakin päivänä sen teen.

Moni voisi ajatella kuvat nähdessään, että tuohon liikkeeseen en ikinä uskaltaisi mennä lapseni kanssa. Itse näen asian päinvastoin, mahdollisuutena. Nyt minulla on elämäni tilaisuus opettaa lapselleni, miten on hyvä toimia ja käyttäytyä. Yleensä olen ottanut liikkeeseen kerralla sisään vain kaksi lasta. Isommat pojat ovat toki osanneet jo omatoimisesti ja riittävällä varovaisuudella nostaa lasipurkkien kansia ja tehdä ostoksensa. Haluan kuitenkin, että kaikki saavat rauhassa miettiä mitä haluavat ostaa sekä nauttia omalta osaltaan tunnelmasta. Tällaisissa harvinaislaatuisissa tilanteissa ja tilaisuuksissa en halua ikinä hoputtaa ketään. Ainakin itselleni huonona ja hitaana päätöksentekijänä, jää helposti paha mieli, jos en saa rauhassa miettiä mitä valitsen. Haluan myös opettaa vuoron odottamista ja harkintaa. Samalla on hyvä harjoitella rahankäyttöä.

Käytöstavoista poikalapselle voi opettaa, että sisälle astuessa otetaan lätsä pois päästä. Kun sen opettaa pienestä pitäen, siitä tulee helposti automaatio eikä sitä tarvitse jatkossa juurikaan miettiä. Tiedän, että tänä päivänä tästä etiketistä ollaan hyvinkin eri mieltä, mutta itse olen sen verran vanhakantainen, että minun on vaikea kuvitella miehistöäni istumassa vaikkapa kirkossa tai koulun juhlasalissa päähineet päässään. En kuitenkaan vaadi lapsia ottamaan pipoja päästään vaikkapa ruokakaupassa asioidessamme, mutta tällainen pikkuputiikki on ihan hyvä harjoittelupaikka. Uskonpa, että näissä kuvissa on käynyt niin, että pojat ovat ottaneet lätsänsä päästä ihan ilman sanomistakin. Tarkkaavaisimmat huomaatte, että joissakin kuvissa lätsät ovat päässä. Niissä olin toivonut saavani ottaa kuvia lätsät päässä 😉 Se pitää vielä sanoa, että en näe lainkaan virheellisenä pitää lätsää päässä kaupassa, en edes pikkuputiikissa. Tällainen paikka vaan on erityisen mainio huomata, miten lapset omaehtoisesti toimivat.

Tässä oli menossa tarkan harkinnan vaihe. Tapaan aina sanoa lapsille tietyn määrän, jonka saavat valita. Sen jälkeen he kiertävät ja katselevat rauhassa valikoimaa ja kertovat kukin vuorollaan mitä haluavat. Pikkupoikien kohdalla olemme toimineet niin, että aikuinen ottaa lapsen valitsemia karkkeja tai sitten niin, että aikuinen nostaa kulhon kannen ja lapsi saa itse ottaa kulhosta kauhalla karkkeja pussiinsa.

Se pikkutyttö vaalenasinisessä mekossa, joskin ilman satiininauhaisia rinkelipalmikoita ja kiinantossuja, pääsi myös tunnelmoimaan ja valitsemaan suosikkejaan tästä suloisesta herkkuputiikista.

Kun olin pikkutyttö, kävimme irtokarkkiostoksilla R-kioskilla tai jollain toisella kioskilla. Yhdessä vaiheessa kaupungistamme löytyi myös ihan oikea irtokarkkikauppa. Sittemmin irtokarkit siirtyivät videovuokraamoihin ja lopulta marketteihin. Lapsuudessani oli myös lähikauppoja, joihin lapsen pysty lähettämään ostamaan muutaman tölkin maitoa tai sen puuttuvan palan hiivaa kesken leipomisen. Ostokset voitiin kirjata perheen tilille tai lapselle annettiin mukaan käteistä rahaa. Niitä pikku ostoksia tai omia irtokarkkiostoksia tehdessä käteinen raha tuli väkisinkin tutuksi. Markat ja pennit osattiin laskea tarkalleen. Tänä päivänä lapset näkevät aikuisten pääasiassa maksavan ”muovirahalla”. Pieniä lähikauppoja on lakkautettu ja isompiin marketteihin on joko pitkä matka lapsen yksin kulkea tai sitten niissä on muuten vain turvatonta pienen lapsen yksin asioida. Marketeista puuttuu se tuttu kassanhoitaja, jonka kanssa perhe on tottunut asioimaan useita vuosia ja johon lapsikin on tutustunut taaperovuosistaan lähtien. Näistä syistä todellista kosketusta ostamiseen ja rahankäyttöön ei tule kuten aikaisemmin. Tästä syystä en voi vastustaa tällaisen kokemuksen tarjoamista lapsilleni vieläpä näin hurmaavassa ympäristössä. Valitettavasti meillä ei ole aina ollut mukana käteistä rahaa, jolloin olen maksanut sovitut ostokset sillä ”muovirahalla”, mutta kukin lapsi on kuitenkin saanut itse asioida kassalla ja toimittaa ostoksensa. Silloin pitää osata ja rohjeta sanoa, kuinka monta mitäkin tuotetta haluaa, minkä makuista jne. Opitaan sanomaan kiitos ja ole hyvä. Ihan tavallisia pieniä hyviin käytöstapoihin liittyviä asioita, jotka nekin pitää kuitenkin lapselle opettaa. Voiko olla parempaa paikkaa niiden harjoittelemiseen ja onnistumisten kokemusten keräämiseen!

 

Tekevätkö tällaiset suloiset pikkuputiikit sinuun saman vaikutuksen kuin minuun?

Toisinaan yksin Helsingissä käydessäni, olen poikennut Sweetheartissa hakemassa lapsille pienet herkkutuliaiset kotiinviemisiksi. Esikoisen ylioppilasjuhlaan kävin myös ostamassa Sweetheartista ripauksen kultaa.

Poikien vaatteet:

Äidin vaatteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.