Äidin maitokahvinsävyisiä kesäjuttuja

Olen kertonut teille aiemminkin lempiväreistäni, joista yksi on beige. Kaikista väreistä on olemassa useita sävyjä, kuten näistäkin kuvista näkyy. Esimerkiksi mekko on väriltään taupe, ballerinat lack palo, laukku nude ja kuulokkeet gold beige. Myöhemmissä kuvissa näkyvä lanka on sävyltään vaalea beige (light beige).

Balleriinat ovat olleet ostoslistallani jo joitakin vuosia. En vain ole löytänyt joko sopivan värisiä tai mallisia. Ystäväni vinkkasi minulle viime kesänä näistä Wondersin balleriinoista (Kiitos vielä vinkistä!) ja siitä lähtien olen niitä katsellut ostoaikeissa. Aluksi löysin niitä vain mustina ja tiesin heti, että siinä värissä minulla ei olisi niille käyttöä. Sitten löysin ilmeisesti tämän saman sävyn, mutta ne näyttivät niin vaaleanpunaisilta verkkokaupassa, että en uskaltanut niitä tilata. Lopulta löysin nämä mielestäni kauniin beiget (ei vaaleanpunaiset!) Stockmannin verkkokaupasta kesäalesta ja päätin kokeilla onneani sekä värin että koon suhteen. Jalkani on hankalasti kokoa 39,5, joten toisinaan koko 39 on riittävä, toisinaan taas tarvitaan kooksi 40. Ajattelin, että balleriinaan ei tarvita sukkaa jalkaan ja päätin tilata kengät koossa 39. Se osoittautui oikeaksi valinnaksi ja kengät pääsivätkin heti käyttöön. Miten pehmeät ja mukavat ne ovatkaan jalkaan. Melkein kuin sukkasillaan kävelisi. Tilasin eräästä toisesta verkkokaupasta hieman samantyyppiset, mutta eriväriset balleriinat. Niistä ehkäpä myöhemmin lisää.

Bypiasin taupe bambumekko oli puhdas heräteostos. Mekko myytiin vähän alle puoleen hintaan ja päätin ensimmäistä kertaa kokeilla tätä Bypiasin materiaalia. En ole vielä pessyt mekkoa kertaakaan, joten en tiedä miten materiaali käyttäytyy pesussa. Tällaisenaan se tuntui hyvin miellyttävältä ihoa vasten ja laskeutui kauniisti. Materiaali on pehmeää ja uskoisin, että tämä on sellainen pese ja pidä -kesämekko jopa tällaiselle silitysfriikille. Tämä hihaton mekko oli melko isoa mitoitusta ja valitsemani S-koko istui minulle juuri hyvin. Taupe värinä ei ole minulle yhtä mieluisa kuin vaaleampi beige, koska se saa silmissäni vivahteen harmaan suuntaan enkä pidä harmaasta. Siitä huolimatta tämä vaikutti kauniilta.

Mieheltäni joululahjaksi saamani Balmuirin nude Edith crossbody löytyy muuten nyt hyvällä alennuksella Balmuirin verkkokaupasta. Olen ottanut sekä tähän Edith-laukkuun että Estelle-shopperiin (sekin nyt alessa) samanlaisen personoinnin M <3 P. Tämä lähti oikeastaan liikkeelle siitä, että alunperin personointiin olisi saanut laittaa vain kolme merkkiä ja silloin sukunimen perään ei olisi voinut laittaa pistettä, vaan olisi pitänyt merkitä pelkästään M.P ilman pistettä P:n perässä. Itseni tuntien en olisi tällaisena pilkunviilaajana pystynyt siihen, joten ajattelin valita pelkästään MP, ilman pisteitä. Jostakin kuitenkin muistui mieleeni meidän häiden kyltit, joissa oli M<3P ja siitä ajatus sitten lähti. Koska mieheni etunimen alkukirjain on sama kuin sukunimeni alkukirjain, sain tällä personoinnilla ikään kuin kaksois- ellei kolmoismerkityksen. Laukut muistuttavat minua myös lahjan antajasta ja nyt voin todellakin pitää niitä personoituina. Saattoipa tuosta Balmuirin nudejen nahkatuotteiden alesta siirtyä muutama juttu äsken ostoskoriin samoin personoinnein…

Toukokuun lopussa Suomalainen kirjakauppa lähetti tarjouksen ilmaisesta kokeilukuukaudesta heidän e- ja äänikirjakauppa Suomalainen plussaan. Olen jo jonkin aikaa pohtinut jonkun äänikirjasovelluksen kokeilemisesta, mutta se on aina jäänyt lähinnä iitä syystä, että en ole kokenut, että minulla olisi riittävästi aikaa kuunnella kirjoja. Nyt kuitenkin päätin tarttua tähän kokeilumahdollisuuteen. 

Lähtökohtaisesti pidän yhä enemmän oikean kirjan lukemisesta kuin kirjan kuuntelemisesta, mutta kuunteluvaihtoehdossa on selkeästi myös puolensa. Kirjaa kuunnellessa kädet jäävät vapaaksi, joten voin samaan aikaan vaikkapa silittää tai tehdä käsitöitä tai siivota. Myös lenkkeily luurit korvilla onnistuu, vaikken vielä joku aika sitten voinut kuvitellakaan liittyväni “luurikorvien” joukkoon. Tässä sitä nyt sitten kuitenkin ollaan. Jabran kuulokkeista olen kertonut hieman tässä aikaisemmassa postauksessa.

Toivoisin kovasti, että jakaisitte omia kokemuksianne ääni- ja e-kirjapalveluista. Mitä suosittelette? Millaista kirjallisuutta kuuntelette/luette? Oletteko löytäneet käyttämistänne palveluista myös lapsille sopivaa tarjontaa?

Pokkarimuotoinen Maaret Kallion Lujasti lempeä -kirja kulkee helposti mukana ympäri taloa sekä sisällä että ulkona. Se tuntuu muutenkin oikein sopivalta lukemiselta tähän hetkeen ja viitaten myös talviseen postaukseeni aiheella kiire – stressi – väsymys – uupumus.

Muistelin juuri kesää, jolloin toiseksi vanhin poikamme oli nykyisen kuopuksen ikäinen. Hän oli juuri oppinut uimaan ja olin sekä hänen että esikoisen kanssa uimarannalla. Vatsassani asusteli silloin nallekarhun poikanen. Toki noita uivia veljeksiä piti jatkuvasti vahtia, mutta sinä kesänä ylenin uimarantalukemisissani lehtien lukemisen/katselemisen tasolle. Eräs kollegani, jolla oli kolme vuotta vanhemmat lapset, kertoi silloin ylenneensä kirjojen lukemisen tasolle, sillä lasten uimataito oli jo niin hyvä. No, minä en sille tasolle ole vieläkään päässyt, mutta tämän kesän alkajaisiksi huomasin, että taidanpa olla jälleen saavuttanut tuon lehtien lukemisen tason – 11 vuoden tauon jälkeen. Toisaalta nykypäivänä lehtien lukemisen ja kirjojen lukemisen väliin on saattanut kiilata äänikirjojen kuuntelemisen taso. Siitä taidan tänä kesänä ainakin ottaa selvää, mutta ihan vain turvallisesti kotipihassa. Milläs tasolla te liikutte? 😉

Sitten päästäänkin tähän yhteen parhaimpaan kesän rentoutumispuuhaan, nimittäin käsitöihin. Tekeillä oleva ainaoikeinneulepeitto valmistuu Dropsin Baby Merino -langasta värisävyllä vaalea beige. Tämä neulepeitto on sellainen ikiprojekti eli se kulkee muiden töiden rinnalla sellaisena helppona (joskin pitkäkestoisena) välipalana. Mitä pidemmälle peitto etenee, sen hankalampaa sen kuljettaminen on mukana vaikkapa automatkoilla, joten teen sitä ainoastaan kotioloissa.

Erityisiin kesähetkiini kuuluu ehdottomasti myös hyvä maitokahvi. Lieneekö värilläkin osuutensa mieltymyksestäni nimenomaan tähän kahvimuotoon? 😉

En malta olla tähän loppuun vielä laittamatta kuvia satavuotiaasta upeasti kukkivasta omenapuusta. Kävimme perjantaina naapurikaupungissa asioilla ja poikkesimme samalla myös vanhempieni luona. Automatkalla oli aivan upeat maisemat, kun siellä täällä talojen pihoissa kukkivat valtoimenaan valkoisina omenapuut. 

Beigejen ballerinojen ja beigen crossbodyn lisäksi beigeä värimaailmaani täydensivät beigevalkoinen Odd Mollyn pitkä puuvillaneuletakki sekä beigevalkoraidallinen Gantin collegemekko. 

4 comments

  1. Rouva H says:

    Kiitos Balmuirin ale-vinkistä! Olen pohtinut näiden laukkujen hankintaa pitkään ja nyt tilasin itselleni setin tuotteita. Voi olla, että tilaan hyvän alen houkuttelemana vielä neljännenkin jutun, mutta pohdin sitä vielä.

    • Miia says:

      Kiitos viestistäsi! Onpa tosi kiva kuulla, että vinkeistäni oli hyötyä. Itsekin ihan vahingossa huomasin, että nudet tuotteet olivat alessa, kun hain Balmuirin sivuilta linkkiä Edith-laukkuun. Kun aikoinaan näin Balmuirin Estelle-laukun nuden värisenä, aloin haaveilla siitä. Se näytti aivan minun laukultani. Kävin sitä pariin otteeseen Espan myymälässä katsomassa ja sovittamassakin 🙂 En vaan malttanut sitä ostaa, kunnes viime syksynä se myytiin poistomyyntinä eräällä jälleenmyyjällä. Silti vielä harkitsin muutaman päivän. Lähinnä pohdin värin arkuutta ja tietenkin hintaa. Kun huomasin, että tuo nude väri oli poistunut (myöhemmin kuulin, että tilapäisesti) Balmuirin valikoimista, niin päätös syntyi. Nyt Estelle on ollut minulla käytössä talven yli (vaikka vaalea väri onkin) enkä ole katunut valintaani. Yhdessä Edithin kanssa se on tosi toimiva “paketti”. Molemmat ovat minulla lähes päivittäisessä käytössä arjessa. Siksi päätinkin nyt tilata “samaan sarjaan” sopivaksi noita muitakin nudeja nahkatuotteita. Olisi mukava kuulla, mitä sinun tilaukseesi päätyi. Ajatuksenani on vielä myöhemmin tehdä yksi postaus näistä tuotteista, katsotaan milloin palaset loksahtavat siihen kohdalleen.

      • Rouva H says:

        Tilasin Edith- ja Emelie-laukut sekä sydänavaimenperän. Olisin tilannut myös Estellen, mutta se oli jo loppu.

        Kiva kuulla, että olet ollut laukkuihisi tyytyväinen 😊 Minullekin Balmuirin tuotteet ovat tuttuja ja siksi uskalsin tilata kerralla useamman jutun. Olin joka tapauksessa päättänyt palkita itseni kevään työrupeamasta Edith-laukulla, mutta nyt sain setin samalla hinnalla. Jos Estelleä palautuu myyntiin, tilaan myös sen- nyt se ehti loppua sillä aikaa kun harkitsin.

        Mukavaa sunnuntaita ja kiitos vielä alevinkistä!

        • Miia says:

          Hyviä löytöjä, vaikka harmillista, että Estelle oli loppunut. Joltain jälleenmyyjältä saattaisi vielä löytyä tai josko Balmuirille tulisi vielä myöhemmin lisää. Minäkin tilasin sydänavaimenperän ja Emelien.

Vastaa käyttäjälle Rouva H Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *