Varmastikaan ei ole jäänyt epäselväksi, että pidän paljon lastenkirjoista. Olen myös vuosien saatossa onnistunut hankkimaan niitä melko suuren kokoelman. Toki aivan syystä, sillä kirjat ovat olleet perheessämme kovassa käytössä. Lisäksi olen hyödyntänyt niitä myös työssäni.
Aiemmat postaukseni: Pojatkin lukevat, Miten saada pojat lukemaan? Osa 1: teoriaa, Miten saada pojat lukemaan? Osa 2: käytäntöä ja TLDR käsittelevät myös lapsille lukemista ja lastenkirjallisuutta.
Astrid Lindgrenin satujen maailma on omalta osaltaan aivan ainutlaatuinen ja se on vienyt myös minut aika ajoin mennessään. Reilun 20 työvuoteni aikana olen saanut myös huomata, että pepit ja eemelit eivät olekaan tämän päivän lapsille yhtä tuttuja kuin meille, jotka 80-luvun alkuvuosina odotimme kuumeisesti kerran viikossa esitettävää tv-lähetystä Peppi Pitkätossusta tai menimme kirjastoon kuuntelemaan satulevyltä Eemelin metkuja. Voi sitä onnenpäivää, kun 7-vuotissyntymäpäiväaamuna sain lahjaksi LP-levyn Eemelistä. Miten haltioituneena niitä tarinoita levysoittimen edessä kuuntelinkaan! Entäpä se alkuopetuksen Kaarina-opettaja, joka luki meille Veljeni Leijonamieltä? Miten jännittävää, lumoavaa ja surullistakin se oli. Omille lapsilleni en ole sitä kirjaa vielä noin nuorina voinut lukea, hieman vanhempina kyllä. Kuka tietää, vaikkapa juuri Lindgrenin kirjat olisivat olleet omalla kohdallani sysäys satujen ja kirjojen maailmaan. Varmuudella tiedän myös, että Richard Scarry, Mauri Kunnas ja Grimmin veljekset ovat kohdallani hoitaneet oman osuutensa.
Reilu vuosi sitten, erään lukuprojektin päätteeksi, raahasin koululle kaikki kotoani löytyvät Lindgrenin kirjat ja aika paljon myös muuta rekvisiittaa.
Omassa lapsuudessani luin Peppi-kirjat tällaisina pikkukirjoina, jotka ovat tuossa kolmen kirjan kotelossa. Nämä kirjat olen kuitenkin ostanut vasta aikuisena. Oikealla puolella olevassa Peppi Pitkätossun tarinassa on käytetty vielä vanhempaa käännöstä, mutta näissä pikkukirjoissa uudempaa. Suosittelen lukemaan myös tuon Peppi tulee -sarjakuvakirjan takaa pilkottavan valkokantisen Lauren Childin kuvittaman hieman erilaisen käännöksen Pepistä. Kuvakirja joulukuusenriisujaisista on myös hieman uudempaa tuotantoa ja kuvakirjamuotoisena käy myös pienemmille lapsille. Peppi-pehmot olen tainnut ostaa Ruotsista. Talo, laiva ja muovifiguurit ovat muistaakseni Anttilan tai muun lelukaupan alesta. Pojat ovat tykänneet leikkiä näillä, mutta tällä hetkellä ne on nostettu hetkeksi vintille.
Sitten on tietenkin Vaahteramäen Eemeli! Eemelistä kertovia kuvakirjoja on meidän perheessä luettu lukuisia kertoja jokaiselle lapselle. Esikoiselle luin aikoinaan kolmevuotiaana ihan oikean paksun Eemeli-kirjan. Hän oli jo siinä iässä valmis kuuntelemaan pitkiäkin kertomuksia. Eemeli- ja Iida-nukke ovat muistaakseni myös Ruotsista ostetut, tosin myöhemmin olen nähnyt niitä myynnissä esimerkiksi Porvoon Riimikossa. Eemeli – ihan niin kuin Peppikin – jaksavat ihmetyttää lapsia rajoja rikkovalla käyttäytymisellään. Tapahtumista riittää takuuvarmasti aina paljon keskusteltavaa. Täytyy kyllä myöntää, että joka kerta, kun olen lukenut lapselle tarinan Eemelistä ja keittokulhosta ja päässyt kohtaan, jossa Eemeli nielaisee viisipennisen, on ollut suuri kiusaus hieman muuttaa kertomusta. En ole sitä kuitenkaan tehnyt, vaan yrittänyt sitten parhaani mukaan käydä keskustelua siitä, miksi niin ei voi oikeasti tehdä.
Pepin ja Eemelin väliin jää monia muitakin mainitsemisen arvoisia Lindgrenin luomia satuhahmoja.
Ennen pikkupoikia, muistaakseni kesällä 2008, kävimme esikoisen ja pikkuveljensä kanssa Ruotsissa Astrid Lindgrens Världissä. Voi kunpa sinne voisi vielä päästä uudelleen. Myös Tukholman Junibackenissa olemme käyneet ja siellä jopa useamman kerran niin, että vain kuopus on jäänyt toistaiseksi paitsi siitä ilosta. Tämä kesä olisikin ollut juuri hänen ikäiselleen sopiva vierailuajankohta tuolla satujen maailmassa.
Marikki ja Liisa, Melukylän lapset, Rasmus ja kulkuri, Saariston lapset, Mio, poikani Mio, Katto-Kassinen, Mestarietsivä Kalle Blomkvist, Veljeni Leijonamieli, Ronja Ryövärintytär, Lotta ja Taina Tomera.
Kirjailijasta itsestään ja muun muassa hänen lapsuudestaan kertovat kolme kirjaa. Entäpä se hanat avaava elokuva Astrid Lindgrenistä?! Ihan helppoa ei ole hänellä elämässään ollut.
Satuja ja kokoelmateoksia, ihania joulukertomuksia ja lisää kuvakirjoja.
Oletko sinä lukenut Lindgrenin kirjoja? Onko sinulla jokin tietty suosikkihahmo?
Itse en kyllä ainakaan näin äkkiseltään osaa nimetä suosikkihahmoani, jokaisella on jotain tarjottavaa. Sen sijaan suosikkikohtia eri kirjoista osaisin ehkä nimetä, mutta niitäkin kertyisi aika paljon.
Viimeksi luin nallekarhu- ja jääkarhupojilleni Ronjan. Itse en lukisi sitä alle kouluikäiselle lapselle, koska lapsen pitää ymmärtää tiettyjä asioita voidakseen kuunnella ja käsitellä tuontyyppistä tekstiä ja sanoja. Veljeni Leijonamieli saa vielä hetken odottaa. Se sopii mielestäni kymmenvuotiaasta eteenpäin. Peppi ja Eemeli ovat hyviä aloituskirjoja Lindgrenin maailmaan tutustuessa. Eskari-ikäiselle uppoaa hyvin Katto-Kassinen kaikkine ärsyttävine omahyväisyyksineen ja omine itsekkäine sääntöineen. Katto-Kassinen ei juuri edellä mainituista syistä kuulu omiin suosikkeihini ja olenkin pyytänyt miestä lukemaan sen kaksi viimeisintä kertaa 😉
Kuvat eivät laadulla huimaa (vanhoja kännykkäräpsyjä), mutta tällä kertaa mennään aihe edellä.