Viime vuonna jäi monta kesäaiheista postausta tekemättä ja kameran kuvia käsittelemättä. Teimme viikon mittaisen kesälomareissun kotimaassa, joka oli räätälöity pääasiassa lasten ehdoille. Lisää seikkailumieltä reissuun toi erilaisten Airbnb-majapaikkojen valinta yöpymiskohteiksi. Pojille se todellakin oli seikkailua, mutta itsessäni tunnustan olevan sen verran hienohelmaa, että tällaiset majoitusratkaisut vaativat hieman toisenlaisen näkökulman ottamista siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta.
Talven aikana pojat ovat palanneet puheissaan moneen otteeseen viime kesälomamatkan muistoihin ja tapahtumiin. Se on mielestäni aina yhtä ihmeellistä saada huomata ja kuulla, miten erilaisin silmin lapset maailmaa katselevat. Jokainen yhdessä ja jokainen erikseen. Miten erilaisia asioita sitä itse muistinsa lokeroihin tuleekaan tallentaneeksi verrattuna lapsiin.
Esikoinen jäi kotiin, koska hänellä oli töitä. Edelliskesän reissun aikana puolestaan toiseksi vanhin oli rippileirillä. Kesälomareissujen ohjelmaa miettiessä on aina haasteellista löytää kaikille sopivaa tekemistä ja kohteita, koska isojen ja pienten poikien ikäero on melko suuri. Isommat pojat ovatkin usein osan ajasta kulkeneet ”omia polkujaan”. Viime kesänä teimme myös sellaiset päivät, että mies sai mennä yhtenä päivänä yksikseen minne halusi ja minä yhtenä. Toisen ”yksinmenopäivänä” toisella oli sitten kaikki pojat mukana. Muina päivinä liikuttiin osittain koko perheen kesken ja tilanteiden mukaan jakaannuttiin erinäisiin ryhmiin. Muumimaailma-päivänä toiseksi vanhin (en ole vielä keksinyt hänelle sopivaa bloginimeä) halusi kulkea itsekseen Turussa. Turun linnassa puolestaan oltiin koko porukalla.
Tämän postaukseen aiheena ei kuitenkaan ollut koko viime kesän lomareissu, vaan otsikkonsa mukaan ”kesäkanit”. Viime kesänä näitä kuvia ottaessani aikeissa oli myös kertoa poikien kesävaatteista ”päivän asu” -tyyppisesti, mutta katsotaan jos teen sellaisen postauksen/postaussarjan vielä myöhemmin. Totuushan kuitenkin on, että melko samanlaisilla asuilla kuljemme myös tulevana kesänä.
Pitkin talvea varsinkin kaksi nuorinta poikaa ovat palanneet yhä uudestaan ja uudestaan muistoissaan kesälomareissupaikkojen kaneihin. Tämän Porvoon lähellä sijaitsevan eksoottisen aittamajoituksen pihapiirissä majailivat myös kanit Choco ja Bruno.
Hämmästys oli suuren suuri, kun pojat menivät aamulla katsomaan pupuja. Niiden häkki oli tyhjä! No, toki mietittiin, olisiko omistaja vienyt puput sisälle. Kävi kuitenkin niin, että tarkkasilmäiset lapset löysivät puput piiloutuneena pihasta kalusteiden alta. Näissä kuvissa pupujen piilopaikka oli selvinnyt.
Pian nuo söpöläiset jo loikkivatkin pitkin pihaa. Omistaja tuli selvittämään miten kanit olivat päässeet pois häkistään. Niin oli tapahtunut kuulemma aikaisemminkin, mutta niiden karkureissujen perusteella pakoreitit oli tukittu. Tällä kertaa ei saatu selville, mistä kanit olivat päässeet pois aitauksestaan. Onneksi ne olivat kuitenkin niin kesyjä, että pysyttelivät pihapiirissä.
Tavaroita pakatessani ihmettelin, minne pojat olivat kadonneet. Kävi ilmi, että heidät oli kutsuttu sisälle taloon katsomaan siellä asuvaa kania. Mikä lumoava vaikutus pelkästään kanin katsomisessa voikaan olla!
Kotiinpaluupäivänä poikkesimme vielä Tiirinkosken tehtaalla ja tämä eläinrakas kaksikko löysi jälleen kaneja.
Kun kaikki muut istuivat jo autossa odottamassa matkan jatkumista, kökötti kuopus yhä kanihäkin vieressä eikä malttanut millään lähteä.
”Äiti, kuka näille pupuille sitten syöttää apiloita, jos mä lähden?”
Uskon, että lähes jokainen lapsi toivoo jossakin vaiheessa lapsuuttaan lemmikkiä. Meillä toiseksi vanhin toivoi aikoinaan kissaa ja kun siihen ei suostuttu, vaihtui toive kilpikonnaan. No, ei saanut sitäkään. Esikoinen ja keskimmäinen eivät ole ainakaan kovin suureen ääneen esittäneet lemmikkitoivetta. Toki keskimmäisen osalta asiaan vaikuttavat hänen allergiansa. Toiseksi nuorin kävi läpi oikeastaan aivan samat lemmikkitoiveet kuin toiseksi vanhin. Sinänsä erikoista, koska heillä on kuitenkin ikäeroa kahdeksan vuotta eivätkä ole toistensa toiveista kuulleet.
Jääkarhupoika on todellinen luonto- ja eläinystävä. Hän on jo tehnyt suunnitelmat aikuisiälle eli millaisen ja minkä nimisen koiran ja hevosen hän aikoo ostaa. Hän on viime vuosina surrut kovasti sitä, että meille ei voida allergioiden vuoksi hankkia kotieläintä. Pientä iloa ovat tuoneet mummolan ja serkkuperheen koirat.
Eräänä päivänä – muistaakseni viime syksynä – kun tulin kuopuksen kanssa kotiin töistä ja päiväkodista, seisoi jääkarhupoika ovella meitä vastassa ja kysyi tuon tutun kysymyksen: ”Miksi meille ei voida koskaan ostaa mitään eläintä?” Loppu oli kuitenkin uusi: ”Edes kultakalaa!”
Kun olin pieni, meillä oli kultakaloja. Valitettavasti ne kuolivat ohjeiden mukaisesta hoidosta huolimatta. Tuntui kurjalta, kun akvaariossa kellui kuollut kultakala. Laitoimme tulitikkurasiaan pumpulia ja hautasimme kuolleen kultakalan rasiassa maahan. Myöhemmin erittäin eläinrakkaan ystäväni hamsteri sai poikasia ja sain kuin sainkin vanhempani suostumaan yhden poikasen ottamiseen meille. Vili-hamsterille hankittiin häkki ja tykötarpeet. Se eli aika monta vuotta ja jätti paljon kivoja muistoja. Sen jälkeen eläinrakas veljeni sai vanhempani vielä suostumaan lemmikkihiiren ostamiseen ja myöhemmin kahteen undulaattiin. Lemmikkieläinasiat huipentuivat siihen, että meille muutti lopulta koira. Itse olin silloin jo lukiolainen enkä kovin pitkään ehtinyt asua koirakodissa. Ajattelin kuitenkin, että koira voisi olla sellainen lemmikki, jonka voisin joskus omaankin perheeseeni hankkia.
Kun lapset olivat pieniä, en voinut ajatellekaan lemmikin hankkimista. Vaikka lapset miten auttaisivat lemmikin hoitamisessa, on päävastuu kuitenkin aina perheen aikuisella. Tiesin, että niinä vuosina en olisi mitenkään pystynyt sitä vastuuta kantamaan tai ainakin se olisi kuormittanut minua aivan liikaa. Useana vuonna olen kuitenkin ottanut mieheni kanssa puheeksi kesäkanin. Tiedän, että sävyltään se saa ikävän vivahteen, koska tiedämme kaikki, mitä esimerkiksi kesäkissoilla tarkoitetaan. Sellaista en kuitenkaan tässä tarkoita. Yli kymmenen vuotta sitten kuulin eräältä tuttavalta mahdollisuudesta ottaa kanikasvattajalta vuokralle kesäksi kani. Kanin voisi sitten talven tullen palauttaa takaisin kasvattajalle ja halutessaan varata saman kanin uudelleen seuraavaksi kesäksi.
Nyt kun tämä ”koronakotoilu” on enemmän tai vähemmän totta koko kesän ajan, otin jälleen kesäkaniasian puheeksi mieheni kanssa. Ja tiedättekö mitä? Meille on varattuna huhtikuussa syntynyt kääpiöluppakani! Se on luovutusikäinen vasta vähän ennen heinäkuun puoliväliä, mutta saa olla meillä lokakuun loppuun saakka. Saamme kasvattajalta kanin mukana myös häkin ja muut tarvikkeet. Kasvattajan mukaan kani pärjää ulkona tuohon asti. Sen saa kuitenkin palauttaa jo aikaisemminkin, jos haluaa. Tällaiset kesäkanit eivät siis jää kesän jälkeen heitteille, vaan ne palautetaan kasvattajalle, joka pitää niistä huolta myös kesän jälkeen. Koska emme voi ainakaan toistaiseksi ottaa lemmikkiä sisätiloihin, on tämä meille aivan huippuratkaisu. Lisäksi kesällä (etenkin nyt korona-aikana) lapsilla (ja meillä aikuisillakin) on runsaasti aikaa hoivata kania.
Emme ole vielä kertoneet pojille mitään tästä yllätyksestä. Ajattelin, että tilaisin kanikirjan ja sen antamisen yhteydessä sitten kertoisimme uutisista. Samalla meille jäisi aikaa opiskella kaninhoidosta. Onko kenelläkään teistä lukijoista kokemusta kaneista? Osaisitteko vinkata jostain hyvästä opaskirjasesta? Kasvattajalta toki saamme myös kaiken tarvittavan tiedon, mutta olisi mukava ihan itsekin ajan kanssa perehtyä asioihin. Miltä tällainen kesäkani kuulostaa?
Ehkäpä ensi kesänä kuopuksellakin on mahdollisuus istua kanihäkin vieressä vaikka aamusta iltaan! <3 Kasvattajan mukaan tämä kanirotu viihtyy sylissä ja tykkää ”paijaamisesta”.
Onnittelut kesäkanista, varmasti on mieluisa yllätys kaikille <3
Minulla on eläinallergia ja astma mutta koko teini-ikäni hoidin muiden koiria ja luuhasin koiranäyttelyissä (välillä sain pahoja oireita ja välillä en mitään). Palo omaan koiraan on aina ollut suuri mutta kolmen allergikon ja 2 astmaatikon perheessä idea koirasta tuntui sulalta hulluudelta.
Kunnes päätin jutella aiheesta lapseni allergialääkärin kanssa, joka yllättäen suhtautui toiveeseen hyvin ymmärtävästi. Lapsella ei ole eläinallergiaa vaan vain siitepölyallergia (+astma) ja koira-allergia minulla ja miehelläni on suht lievä. Niinpä ryhdyimme hengailemaan koirien kanssa ja meillä oli koiria myös hoidossa kotona. Kun mitään oireita ei tullut, teimme päätöksen koiran ostamisesta. Ja kohta kolmen vuoden ajan meillä on ollut se oma rakas koira <3 Näin siitepölyaikaan tunnen koiran nenässäni mutta muuten mitään oireita ei ole tullut.
Onneksi nykyään ei olla enää niin tiukkoja allergioiden kanssa 😊 Ja siis tämä ihan tämmöisenä verokki kokemuksena ja kannustimena.
Ps. Mistä olet löytänyt nuo henkselit?
Kiitos kannustavasta kommentista! Meillä on yhdellä pojalla allergioita sekä ruoka-aineille että siitepölyille. Niihin on melko hyvin tehonneet sairaalassa annetut siedätyshoidot, mutta toki totuus on se, että eivät ne koskaan täysin tule häviämään. Astma on myös ja prick-testeissä todettu mm. koira-allergia, jolle toki ihan selkeästi reagoikin. Itselläni on myös allergioita, jotka ovat lisääntyneet aikuisiällä eivätkä siedätysyrityksistä huolimatta parantuneet. Mutta omien kokemusteni myötä kuitenkin luotan melko pitkälle nykysuosituksiin nimenomaan siedätysten suhteen. Tästä syystä poika saa vapaasti vierailla kodeissa, joissa on koira. Sen verran tukalat oireet kuitenkin tällä hetkellä koirasta saa, ettei voitaisi ajatella ainakaan tässä vaiheessa koiran hankkimista. Aivan ihana kuulla, että teillä on jo pian kolmen vuoden ajan ollut koira <3 Toivon, että tämä kesäkani edes hieman täyttäisi meidän perheen lemmikkieläinkaipuuta. Eläimissähän on niin paljon hyvää, opettavat lapsille mm.empatiataitoja. Eilen, kun katsottiin kuopuksen kanssa noita viime kesän kanikuvia, hän sanoi, että äiti, varmaan sinne tuli sitten joku toinen poika ja antoi niille kaneille lisää apiloita <3
Ruskeat henkselit olen tilannut La Coqueta Kidsiltä. Meillä on muistaakseni niitä sekä tumman(suklaan)ruskeina että noina konjakinruskeina. Farkkushortsien siniset henkselit puolestaan kuuluivat shortseihin. Nuo shortsit olen ostanut poikkeuksellisesti H&M:stä juurikin noiden henkseleiden takia ja siksi, että shortseista löytyi poikkeuksellisen isoja kokoja (olikohan jopa kokoon 164cm/170cm asti). En tiedä myydäänkö noita yhä siellä. Nämä ostin ehkäpä jo kolme vuotta sitten.
Mukavia kevätpäiviä!