Pikainen kuorivaatevinkki

Sain juuri sähköpostiini Polarn och Pyretin jäsenetuviestin. Sen mukaan kaikki kuorivaatteet ovat jäsenille -25% 21.4.2020 asti. Olin jo aiemmista tarjouskampanjoista yrittänyt tilata nallekarhulleni kuorihousuja koossa 152cm, mutta se koko oli koko ajan loppu. Laitoin jo kyselynkin asiakaspalveluun ja sain vastaukseksi, että heille saapuvien kuorivaatteiden toimitukset ovat myöhässä. Nyt ne ovat ilmeisesti saapuneet, koska isoja kokoja oli jälleen saatavilla. Halusin vinkata teille tästä tarjouksesta, jos jollakin muullakin on samanlaisia ostostarpeita.

Tosin nyt kun katsoo ulos ikkunasta ja näkee lumisen maiseman (lumisade vain jatkuu) ei voi kuin ihmetellä mitä vuodenaikaa eletäänkään 😉 Uskon kevään kuitenkin sieltä ennen pitkää saapuvan.

*Kuva on napattu Polarn och Pyretin sivuilta, mutta kyseessä ei ole maksettu mainos.

Meillä pääsiäisen munajahti vaihtui eilen kenkäjahdiksi. Huh mikä homma jälleen! Läheskään kaikkia kenkiä en ole kierrättänyt poikien kesken, mutta osaa kyllä, pääasiassa nahkakenkiä.

Nämä kengät löydettiin eteisen kaapista. Pitää vielä käydä hakemassa varastosta lisää. Siellä on ainakin sandaaleita, joiden käyttöönottoa tosin joutuu vielä hetken odottamaan. Jostain kummallisesta syystä ruskea on noussut selkeästi suosikkiväriksi (myös) kengissä 😉 No, onhan se ajaton väri ja helppo yhdistää monen kanssa. Kuopus totesi yksiä Kavatin ruskeita nahkakävelykenkiä sovittaessaan, että mulla on kyllä jo ollut tällaiset kengät. Siinä oli aivan oikeassa. En vaan ymmärrä, miten ihmeessä voi muistaa käyttäneensä samanlaisia kenkiä viisi numeroa pienempinä. Selkeästi äidin poika, mitä kenkäasioihin (ja kiinnostukseen) tulee!

Osa kengistä järjestettiin takaisin kaappiin niiden ollessa joko liian pieniä tai liian suuria. Yksi pussillinen – lähinnä loppuun asti käytettyjä lenkkareita ja goretexeja – heitettiin roskikseen. Ne olivat todellakin palveluksensa jo tehneet.

Sen sijaan kuopuksen jäljiltä jäi jälleen jokunen oikein kelvollinen kenkäpari odottamaan uutta kotia. Korona-aikana vaan taitaa olla niin, että kirpparimyynti ei oikein hyvin toimi. Täytynee siis siirtää nämä varastoon odottamaan yhdessä muiden “lähtevien” kanssa.

Jääkarhupoika tarvitsee uudet kevätgoretexit. Jos löydätte hyviä tarjouksia vaikkapa Vikingeistä, niin vinkkaattehan! Erittäin tervetulleita olisivat myös vinkit välikausihanskoista ja niihin liittyvistä tarjouskampanjoista. Meillä on ollut melko monena vuonna ReimaTecin hanskoja. POPin tarjouksen aikana pitää tarkistaa myös muiden pikkupoikien tarpeet. Sen tiedän, että kaikille on olemassa POPin tummansiniset kuoritakit, mutta housujen kunnosta minulla ei ole täyttä varmuutta.

Miltä teidän välikausivaatetilanne vaikuttaa?

Viimevuotisiin välikausivaatepostauksiin pääset kurkistamaan tästä linkistä.

2 comments

  1. Pikkuprinssien äiti says:

    Hei! On mukavaa päästä kurkistamaan perheenne elämään. Olen itsekin kiinnostunut lasten vaatteista ja tyylillisesti teidän poikien varusteet miellyttävät minua kovasti. Parasta on kuitenkin seurata kypsän, akateemisesti koulutetun ja aidosti lastensa kasvatuksesta kiinnostuneen äidin elämää ja ajatuksia. Kiitos kun jaksat kirjoittaa! T. Kahden pojan äiti Helsingistä

    • Miia says:

      Kiitos kauniista kommentistasi. Se sai minut ihan liikuttumaan. Mukava kun löysit tänne. On niin ihana kuulla, että joku aidosti pitää näistä jutuistani <3 Haluaisin kirjoittaa paljon enemmän (tälläkin hetkellä on useita aiheita kuvineen odottamassa käsittelyä ja kirjoittamista), etenkin kun tästä on tullut itselleni myös tärkeä henkireikä ja voimavara arjen keskellä. Siksikin tuntuu mukavalta, että lukijoita riittää, vaikka viime aikoina en ole ehtinyt blogin pariin niin paljon kuin olisin halunnut. Uskon ja toivon aikaa vielä löytyvän, ehkäpä kesän koittaessa. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! Yritän saada yhden poikien vaatejutun pian julkaistua.

Vastaa käyttäjälle Pikkuprinssien äiti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *