Ihan vain lyhyesti tulin kertomaan teille muutaman ajatuksen uudesta vuodesta.
Varsinaista uudenvuodenaattoa ja -päivää vietimme ihan vain oman perheen kesken. Uudenvuodenpäivänä esikoinen oli jo matkustanut takaisin uudelle kotipaikkakunnalleen ja lukiolainen lähti pianoleirille. Kahvipöydässä herkuttelimme ranskalaisella suklaakakulla ja juttelimme ensin menneestä vuodesta ja sitten alkavasta vuodesta. Meillä ei ole ollut tapana tehdä uudenvuoden lupauksia, ennemminkin olemme puhuneet toiveista ja tavoitteista. Itse jotenkin karsastan tuota sanaa lupaus. Uskoisin sen johtuvan siitä, että jos jotain lupaan, pyrin kaikin tavoin pitämään lupaukseni. Siitä syystä en halua asettaa sellaisia lupauksia, jotka ovat vaarassa jäädä katteettomiksi.
Vuodenvaihteeseemme kuului tuttuun tapaan piparkakkutalojen syöminen.
Jälleen kerran oli mielenkiintoista ja silmiäavaavaa kuulla pojille mieleen jääneitä asioita menneeltä vuodelta. Niiden pohjalta voin sanoa, että mukavat muistot eivät vaadi suuria rahasummia, vaan melko pieniä yhdessä tehtyjä asioita. Aina on myös yhtä merkillistä huomata, miten erilaisia asioita kullekin lapselle on jäänyt mieleen tai miten lasten ja aikuisten mieliin painuneet asiat voivat erota toisistaan. Sama koski myös uudelle vuodelle esitettyjä toiveita. Toki joukossa oli jokunen suurempikin toive, mutta pääasiassa mentiin melko pienillä jutuilla, joihin usein liittyi jokin yhdessä tekeminen.
Enemmän ajatuksia uudesta vuodesta voit lukea vuoden takaisista postauksistani uudenvuodenaattona ja kohti uusia seikkailuja.
Tällä hetkellä minulla on työn alla muutama uuteen vuoteen yleisemmällä tasolla liittyvä postaus. Toivon saavani niistä ainakin yhden valmiiksi tälle viikolle.