Äidin uusi takki

Olen jo useamman vuoden ajan etsinyt itselleni uutta villakangastakkia. Vanhoissa takeissa ei sinänsä ole mitään vikaa ja ne olisivat yhä käyttökelpoiset, mutta ne ovat minulle liian isoja. Sama ongelma koskee muitakin talvitakkeja, mutta kaikkea ei vaan pysty kerralla uusimaan, joten niiden osalta jatketaan kulkua liian suurissa. Onneksi oversizet ja kaikenlaiset makuupussimallit sopivat hyvin muiden mukaan 😉 Oikeastaan aloitin uusimisen kevättakkien osalta eli trenssitakista ja kevytunttiksesta. Jälkimmäiset ovat siitä hyvä juttu, että etenkin näin leutoina talvina ja pidemmän mallisina ne käyvät lähes koko vuoden eli syksyn, talven (poislukien kovat pakkaset) ja kevään.  Vanhat takkini ovat yhä tallessa, sillä mistä voin tietää palaanko joskus vielä niiden kokoluokkaan. Hankala asia sinänsä, koska ei sitä voi jatkuvasti olla uusimassa koko vaatevarastoaan. 

Koska eräs lukijanikin etsiskeli uutta pidemmän mallista villakangastakkia, lupasin esitellä tämän oman löytöni. Omana toiveenani oli löytää hieman pidemmän mallinen ajaton eli vuosia kestävä villakangastakki mieluiten väriltään beige.

Löysin tämän & Others storiesin mielestäni kauniin beigesävyisen Oversized Alpaca Blend Coatin jo aikaisin syksyllä, mutta jäin riskillä odottelemaan edes pientä aleprosenttia siihen. Yllätyksekseni huomasin äsken linkkiä hakiessani, että takkia on edelleen myytävänä ja kaiken lisäksi täysin normaalilla hinnalla eli ainakaan vielä se ei ole päätynyt ale-tuotteiden listoille. Muistaakseni tuolta pystyi saamaan ensitilausta varten olikohan kymmenen prosentin alekoodin. Omani tilasin hyödyntäen Black Fridayn aleprosenttia.

Koska takki on malliltaan oversize, en ollut lainkaan varma, mikä koko olisi minulle hyvä enkä todellakaan tarvinnut enää yhtään liian isoa takkia itselleni. Asiakaspalvelun kautta sain pyytämällä tarkemmat mittatiedot, joita vertasin kotona olevaan sopivaan takkiin.

Päädyin valitsemaan koon 36. Koska takki on malliltaan oversize, on tässäkin koossa vielä väljyyttä, mutta uskon, että pienempi koko olisi tehnyt hartialinjan liian tiukaksi ja sellaisessa takissa on ahdistava olla etenkin kun tykkään käyttää paljon neuleita, jotka luonnollisesti vievät enemmän tilaa takin alla kuin ohuemmat paidat.

Tällainen väljä malli toki leventää koko olemusta, mutta samalla tekee siitä mielestäni myös astetta rennomman, jolloin takkia voi käyttää ihan arjessakin. Takissa on ohut vuorikangas, mutta paukkupakkasia tämä ei missään nimessä kestä, ellei sitten lisää väliin kerroksia. Tykkään siitä, että takkia voi käyttää jo syksyllä.  Pituutensa puolesta takin kanssa voi hyvin käyttää myös hieman pidempiä mekkoja ja neuletakkeja ja siitä ominaisuudesta pidän. Alpakka materiaalina tekee takista pehmeän ja miellyttävän tuntuisen eikä ainakaan minun atooppista ihoani kutita. Kankaan beige sävy on mielestäni onnistunut eli ei liian vaalea eikä varsinkaan keltainen, vaan sellainen kaunis ja lämpimänsävyinen. Toki sanomattakin lienee selvä, että vaalea väri ei koskaan ole kovin likaystävällinen…

Avonainen kaulus vaatii joko huivin tai kaulusten nostamisen pystyyn. Jos jossain vaiheessa hankin vielä toisen villakangastakin, valitsisin sellaisen suoramallisen pelkillä napeilla (ilman vyötä) niin, että kauluksen voisi napittaa mahdollisimman korkealle. Helma olisi myös lyhyempi ja väriltään tuo toinen takki olisi joko konjakin- tai tummanruskea. Ajatus voi toki muuttua moneenkin otteeseen ennen varsinaista ostopäätöstä.

Kuvissa näkyvät Vagabondin beiget karavavuorilliset talvikengät ovat myös uudet. Löysin ne Aukiasta -70% alesta jo ennen joulua. Niitä oli jäljellä vain tämä yksi pari, joka sattui olemaan juuri minun kokoani.

En muista olenko aiemmin esitellyt tätä kuvissa näkyvää suosikkihuiviani. Se on Becksöndergaardin silkkivillahuivi. Sain sen äitienpäivälahjaksi jo vuosia sitten, mutta se on yhä suosikkini. Ensinnäkin värit ovat omaan makuuni täydelliset ja toiseksi vaikka huivi on ohut, niin se on lämmin. Lisäksi huivin saa avattuna melko suureksi ja se lämmittää kivasti joko ihan vaan kotona ollessa, töissä tai  matkoilla. Se ei myöskään vie paljoa tilaa ja on kevyt ottaa mukaan minne tahansa. Nyt talviaikaan olen käyttänyt tämän villakangastakin kanssa enemmän Dropsin babymerinovillalangasta neulomaani huivia (löytyy täältä),  mutta uskon, että tämä tähtihuivi pääsee käyttöön syksyisin. 

Huivin lisäksi kuvien muutkin vaatteet kuuluvat lemppareihini ja täällä blogissakin juuri nämä vaatteet ovat näkyneet ylläni taatusti useampaan otteeseen. Kysessä ovat Bypiasilta tilatut Perfect Jeansit ja hintalaatusuhteeltaan aivan huippu beige cashmireneulepaita Lidlistä. Nahkavyön olen ostanut Rodokselta iki-ihanasta nahkatuoteliikkeestä (ioanni_zapatero). Valkoisen kauluspaidan virkaa ajaa näissä kuvissa Gauharin pyöreä irtokaulus. Cashmireneuletta olen käyttänyt välillä “yötäpäivää” ja odotan kovasti, että Lidliin tulisi vielä myyntiin näitä neuleita beigenä. Täytyy kyllä myöntää, että suhtauduin melko suurella ennakkoluulolla Lidlin neuleeseen, mutta se osoittautui täysin vääräksi ainakin tämän yksilön osalta.

Minulla oli erittäin vahvana suosikkina beige väri silloin kun rakensimme taloamme. Koskaan se ei kokoaan väistynyt, mutta välillä suosikiksi kiilasi tummanruskea ja viime vuosina kärkisijaa on hätyytellyt myös konjakinruskea yhdistettynä erityisesti tummansinisen kanssa. Valkoinen ja vaaleansininen ovat toki koko ajan myös olleet mukana suosikkivärien joukossa. Tällä hetkellä kärkisijan on tosin jälleen vahvasti vallannut beige ja väliin tuntuukin, että olen päästä varpaisiin beigenä (onneksi hiukset eivät kuitenkaan aivan hetkessä muutu beigeiksi 😉 ).

4 comments

  1. Rouva H says:

    Onpas kaunis takki! Voi olla, että tilaan samaisen takin, sillä malli ja väri ovat juuri mieleeni. Hyvää alkanutta vuotta!

    • Miia says:

      Kiva, jos postauksesta oli apua takkivalinnassasi. Hieman tuo oversized minua mietitytti, mutta mahtuupahan sitten ainakin alle tarvittaessa niitä lisäkerroksia. Materiaali puolestaan tuntui niin ylivoimaisen ihanalta, että päätin pitää takin tuosta pienestä “epäkohdasta” huolimatta. Ei siis ole iso, vaan malliltaan oversized. Väri on myös todella onnistunut omaan makuuni. Kiitos samoin sinulle!

  2. Elina says:

    Todella kaunis takki, sopii vielä sinulle hyvin 🙂

    Itse olen mennyt takki- ja muissakin vaatevalinnoissa pragmaattiseksi ja mukavuudenhaluiseksi. Vaikka Suomen talvet ovat nykyään mitä ovat varsinkin Etelä-Suomessa, on kiva kääriytyä todella lämpimään talvitakkiin, kun ulkona on kylmä. Ostin juuri Fjällrävenin Snowflake -takin ja nyt odotan, että pakkaset saapuvat. Tuolta ostin: https://www.partioaitta.fi/vaatteet/takit/talvitakit/. Toivotaan, että talvi saapuu pian 🙂

    • Miia says:

      Kiitos kommentistasi! Takkivalintasi kuulostaa hyvältä! Itse asiassa minäkin tarvitsisin uuden untuvatakin, sillä nykyinen Ticketin pitkä unttikseni on minulle liian iso. Jotenkin sitä vain aina siirtää omia tarpeitaan, koska lapsille pitää joka tapauksessa ostaa uusia heidän kasvaessaan. En myöskään millään malttaisi luopua tuosta Ticketin takistani, koska se on sellainen suklaanruskea eikä oikein vastaavan värisiä löydy markkinoilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *