Joulukuun kahdeskymmenes: Jouluisia juttuja legoilla

Meidän pikkupojilla oli useamman vuoden ajan yksi iso Legocity, mutta nyt syksyllä, kun kaikki siirtyivät omiin huoneisiinsa, halusivat pojat samalla purkaa ison cityn ja rakentaa huoneisiinsa useamman pienen cityn. Nämä minicityt ovat jatkuvasti muutoksen kourissa. Marraskuun loppupuolella kymmenvuotias päätti rakentaa talvisen kaupungin, joka joulun lähestyessä on saanut myös jouluisia yksityiskohtia.

Kaupungin halki puksuttaa joulujuna.

Kaupungin aukiolla katseet vangitsee luminen joulukuusi. Poliisi ja palokunta ovat aina töissä, myös joulun aikaan.

Luistinrata on myös jäädytetty kaupunkilaisten iloksi.

Suloiset pienet myyntikojut ovat täyttäneet torin.
Lelukaupassa käy kova kuhina.

Lumisesta kuusimetsästä voi halutessaan käydä ostamassa ja itse kaatamassa valitsemansa joulupuun.

Laskettelukeskuskin löytyy kaupungin laidalta. Siellä on sekä pulkkamäki että laskettelurinne.

Tykkäisitkö sinä asua tällaisessa talvikaupungissa?

Meidän pojat harvemmin valittavat, että ei ole mitään tekemistä, joten yllätyksekseni olen tällä viikolla jopa useampaan kertaan ja useammasta suusta kuullut tuon lauseen. Päättelin sen liittyvän tähän jännittävään joulun odotukseen. Onko muualla ollut samaa ilmassa?

Eilen muistin, että minähän olen tallentanut Pinterestiin Lasten joulu -tauluuni muunmuassa monenmoista tekemistä lapsille joulun odotukseen. Kurkistettiin yhdessä poikien kanssa tuohon tauluun ja lisättiin samalla useita pieniä jouluisia legonrakennusideoita sinne. Jos kaipaatte sellaista puuhaa lapsillenne, niin käykääpä kurkkaamassa.

Pinterest-tuokiomme jälkeen tokaluokkalainen innostui rakentamaan tällaiset.

Laitan tähän alle vielä muutamia netistä poimimia jouluisia legokuvia.

Lapset toivovat, että viimeiset päivät ennen jouluaattoa menisivät mahdollisimman nopeasti. Aikuiset puolestaan pohtivat, mistä voisi löytää sen muutaman ylimääräisen tunnin moniin askareisiinsa.

Kaiken muun odotuksen lisäksi meillä odotetaan malttamattomina myös isoveljen tuloa jouluksi kotiin <3
Yksi pianokonsertti ja kaksi koulun joulujuhlaa ovat myös vielä ohjelmassa ennen kuin päästään rauhoittumaan kodin jouluun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *