Joulukuun kahdeksas: Adventtina

Tänään saamme sytyttää toisen adventtikynttilän. Olen ennenkin selvittänyt adventin ajan merkitystä, mutta päätin tällä kertaa tehdä siitä pikakatsauksen ihan vain Wikipediaa lähteenäni käyttäen. Lyhyimmin ja yksinkertaisemmin sanottuna adventilla tarkoitetaan odotusta ja valmistautumista. Odotetaan joulua, Vapahtajan syntymäjuhlaa ja valmistaudutaan vastaanottamaan se ja Hän.

Adventti aloittaa uuden kirkkovuoden ja tässä kristillisessä kalenterissa sillä tarkoitetaan joulua edeltävää noin neljän viikon jaksoa. Adventtisunnuntait ovat neljä joulua edeltävää sunnuntaita. Jokaisena adventtisunnuntaina sytytetään yksi adventtikynttilä lisää. Kun kaikki neljä kynttilää palavat, joulu on jo tosi lähellä. Joinakin vuosina jouluaatto osuukin täsmälleen samalle päivälle neljännen adventtisunnuntain kanssa. Adventinaika alkaa siis ensimmäisestä adventtisunnuntaista päättyen jouluaattoon. Se on valmistautumista joulunajan kirkolliseen juhlakauteen, Vapahtajan tulemiseen.

Ensimmäinen adventtisunnuntai on kävijämäärältään toiseksi suosituin kirkkopyhä. Sitä suositumpia ovat vain jouluaaton jumalanpalvelukset ja hartaudet. Ensimmäisenä adventtina kirkoissa lauletaan virsi numero yksi eli saksalaisen Voglerin 1700-luvun lopulla säveltämä Hoosianna-hymni. Hoosianna!-huudahdus on oikeastaan rukous ja tarkoittaa: ”Oi auta, pelasta!”. Sitä on myös käytetty yleisenä juhlahuutona ja riemunilmauksena jo aikana ennen Jeesusta. Ensimmäisestä adventtisunnuntaista on aikojen saatossa tullut ilonjuhla. Silloin evankeliumina on palmusunnuntaihin kuuluva kertomus Jeesuksesta, joka ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Ensimmäisestä adventista puhutaan nöyrtymisen adventtina ja ensimmäinen adventtikynttilä symboloi odotusta.

” 1. Nyt sytytämme kynttilän,
se liekkiin leimahtaa.
Me odotamme Jeesusta,
seimessä nukkuvaa. ”

Neljän adventtikynttilän sytyttäminen on tullut Suomeen Ruotsista ja Ruotsiin puolestaan protestanttisesta Saksasta. Ensimmäisestä adventistä puhutaan Suomessa myös pikkujouluna ja se antaa esimakua varsinaisesta joulusta. Silloin saatetaan esimerkiksi hankkia ja koristella pikkukuusi kynttilöineen. Joululaulujen kuunteleminen ja laulaminen alkaa myös adventista.

Toisesta adventtisunnuntaista puhutaan kunnian adventtina. Toinen kynttilä on jouluilon sytyttäjä.

” 2. Nyt syttyy toinen kynttilä 
ja valo laajenee.
Suo Isä tänne Jeesuksen,
se hetki lähenee. ”

Kolmas adventti on hengen adventti ja kolmas kynttilä puolestaan joulurauhan tunnus.

” 3. Nyt loistaa kolmas kynttilä,
niin kirkas, kutsuva.
Oi, kohta meille kuningas
jo syntyy tallissa. ”

 

Neljäs adventtisunnuntai on pyhä adventti ja neljäs kynttilä on rakkauden kynttilä. 

” 4. Nyt syttyy neljäs kynttilä,
jo joulu sarastaa.
Me odotamme Jeesusta,
hän kaikki pelastaa. ”

Virsi 13: Sigurd Muri 1963. Suom. Anna-Maija Raittila 1983.
Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Emmy Köhler 1898.

 

Ensimmäisen adventtisunnuntain lasten adventtikirkossa tarjottiin jumalanpalveluksen jälkeen riisipuuroa ja pipareita. Nekin kuuluvat suomalaiseen jouluun.

Viime aikoina on paljon kirjoiteltu siitä, mitä jouluun kuuluu, mitä siihen saisi kuulua ja mitä ei saisi kuulua. Olen jotenkin ollut harmissani siitä, että joulun todellinen sanoma ja tarkoitus ollaan lyttäämässä ja kieltämässä vaikkapa joulujuhlien uskonnollinen osuus ja tuomassa sen tilalle kaikille sopivaa ohjelmaa esimerkiksi tonttujen merkeissä. Puhutaan siis käytännössä kahdesta eri joulusta: kristillisestä joulusta ja ei-kristillisestä joulusta. Eli käytännössä ihmiset, jotka eivät muuten viettäisi joulua, haluavat kuitenkin sitä viettää vaikkapa tunnelman ja ilon vuoksi ja vaativat siksi joulujuhlista uskonnottomia. Toisin sanoen joulusta pitäisi tehdä kaikille sopiva, vaikka se onkin kristillinen juhla. Ymmärrän äärimmäisen hyvin sen, että kaikki eivät halua viettää joulua tai eivät usko joulun sanomaan, mutta en tiedä, miksi sen perusteella joulu voitaisiin viedä pois sellaisilta, jotka siihen sanomaan uskovat.

Vielä tänään klo 22 asti on aikaa osallistua blogin yksivuotisarvontaan täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.